e
starUutiset ja ajankohtaista

starUutisarkisto





Teatterin tiedotuskeskuksen uusimmat julkaisut

TEATTERIKALENTERI 2008 JA TEATTERIALAN AVAIN 2007/2008
ovat ilmestyneet.

HINNAT. Teatterikalenteri 15 €, Teatterialan Avain alalla toimiville 13 €, muille 18 €


TEATTERITILASTOT 2006
Teatterin tiedotuskeskuksen julkaisema TEATTERITILASTOT 2006 on ilmestynyt. Vakiotilastoissa ovat mukana VOS-teatterit, Kansallisteatteri ja Kansallisooppera. Rahoituslain ulkopuolisista teatteriryhmistä on koottu katsojatilastojen lisäksi tietoja taloudesta, henkilöstöstä ja ohjelmistoista. Nämä on julkaistu kirjassa omana tilasto-osuutenaan. Tanssin tiedotuskeskus on kerännyt tiedot tanssiryhmiltä ja laatinut tanssin katsojatilastoista yhteenvedon. Myös Sirkuksen Tiedotuskeskuksella on ensimmäistä kertaa sivu julkaisussa.

Tilastokirja on kaksikielinen, kaikissa taulukoissa ja kuvioissa on myös englanninkielinen teksti. Tilastot koskevat pääosin kalenterivuotta 2006. Ohjelmistotilastot ovat näytäntökaudelta 2005/2006 ja taloustilastojen alussa on tietoja myös kuluvan vuoden julkisista avustuksista teattereittain.

Kirjan hinta on 30 €/kpl. Yli 10 kpl:een tilauksissa 24 €/kpl. Myös aikaisempien vuosien tilastokirjoja on vielä saatavissa. Vuoden 2005 kirjan hinta on 15 € ja sitä vanhempien 10 €/kpl.


TEATTERIN VUOSIKIRJA 2007: NÄYTÖKSEN PAIKKA
Näytäntövuosi 06-07 oli projektien ja kontaktien aikaa.
Miksi yhteisöllisyys nostaa päätään nuorten tekijöiden keskuudessa? Mitkä ovat teatterinjohtajuuden ehdot tänään? Miten maakuntateatterit rakentavat tulevaisuuttaan?

Näytöksen paikka - suomalaisen teatterin vuosi 2007 on täynnä tiukkaa asiaa teatterin ajankohtaisista ilmiöistä huikein kuvin varustettuna. Teos on suunnattu esitystaiteen ystäville sekä näyttämöllä että katsomossa.

Hinta: 25 EUR (sis. postikulut) tilattuna Teatterin tiedotuskeskuksesta, tinfo(at)teatteri.org.
OSTA vähintään 5 kirjaa ja saat ne à 22 EUR!
Myös hyvinvarustetuista kirjakaupoista kautta maan (ovh. 27 EUR, kustantamo LIKE).



Muita julkaisuja:
Theatre People -People's Theatre - Finland 2006
Suomalaisen teatterin englanninkielinen vuosikirja, toimittajina Kaisa Korhonen ja Katri Tanskanen.
Sid 117 sivua, OVH 20 e + postikulut

Teatterit ja teatterintekijät 2005 - I Thalias tjänst
Teatterialan matrikkeli, korvaamaton lähdeteos ja oiva työkalu roolittajille, teatterista kirjoittaville ja teatterin ystäville, jotka haluavat tietää keitä ovat ihmiset esitysten ja roolien takana. Hakuteos sisältää yli 1700 teatterintekijän kuvat ja matrikkelitiedot sekä yli 90 teatterin ja tanssiteatterin esittelytekstit. Ruotsinkielisten teattereiden ja teatterintekijöiden tiedot ovat teoksessa ruotsiksi.
Sid. 814 sivua. OVH 46 e + postikulut.

Näytös vailla loppua - Teatterin ja tanssin vuosi 2005

Suomalaisen teatterin ja tanssin ensimmäinen vuosikirja. Tarkoituksemme on julkaista joka toinen vuosi vastaava julkaisu ja välivuosina kansainväliseen käyttöön tarkoitettu englanninkielinen katsaus. Maassamme tehdään 500 uutta esitystä vuodessa. Vuosikirja valikoi, esittelee omintakeisia työyhteisöjä, luomisvoimaisia ihmisiä, mieleenpainuvia esityksiä ja toiveikkaita hankkeita. Se nostaa esille tekijöiden äänen ja näkökulman. Sen tarkoitus on virittää keskustelua ja luoda yhteenkuuluvuutta teatterintekijöiden ja yleisön kesken. Samalla kirja toimii tärkeänä ajankuvan tallettajana.
Kirjan toimittajilla Kaisa Korhosella ja Katri Tanskasella on ollut tukenaan alan järjestöistä ja tutkimuksen edustuksesta koostunut toimituskunta. Kirjoittajakaarti on monipuolinen ja osaava.
Nid. 204 s, osin nelivärikuvitus, OVH 29 e + postikulut.


Tilaukset: puh 09 2511 2120 tinfo(at)teatteri.org