e






Ehdota Silmänkääntäjä-palkinnon, TINFO-palkinnon ja Thalia-palkinnon saajaa!

Teatterin tiedotuskeskus jakaa Thalia-gaalassa alkukeväällä 2011 kolme palkintoa ja etsii nyt ehdokkaita palkinnoille.

Silmänkääntäjä-palkinnolla halutaan nostaa esiin mahdollisimman monipuolisesti sitä työtä, jota teatterialalla tehdään maan teatteritaiteen hyväksi. Todennäköisesti Silmänkääntäjä ei ole lööpeistä tuttu, vaan toimii taustalla. Silmänkääntäjiä voi löytyä mistä tahansa teatterin ammattikunnasta. Silmänkääntäjä-palkittu voi olla henkilö (tai työpari tai työryhmä), joka omassa tehtävässään ja omalla alueellaan on tehnyt ”läpimurron” tai hätkähdyttänyt oivallisuudellaan. Hän voi olla vaikuttanut ilahduttavasti teatterin imagoon, esitystoimintaan tai työn laatuun. Hän on voinut toimia teatterissa, alan järjestöissä tai muissa yhteisöissä harjoittaen teatterityötä tukevaa toimintaa. Tavoitteena on vapaamuotoinen laaja-alaisuus, joten ehdottaa voi ketä vain. Ehdotukset Silmänkääntäjä-palkinnon saajaksi tulee toimittaa 1.11.2010 mennessä.

TINFO-palkinnon tavoitteena on palkita teatterista puhuvia tai kirjoittavia teatteritiedon tuottajia, tiedottajia, toimittajia, kriitikoita, alan tutkijoita, yms. tai nostaa esille innovatiivisia hankkeita ja parhaita käytäntöjä teatteria koskevassa viestinnässä.  Palkintoehdokas voi olla yksityishenkilö, työryhmä, hanke, teatteri tai muu yhteisö, joka on toimitus-, tiedotus- tai tutkimustyöllään syventänyt teatteritaiteen tuntemusta. Palkinto voi perustua äskettäiseen tekoon tai elämäntyöhön. Ehdotukset TINFO-palkinnon saajaksi tulee toimittaa 1.11.2010 mennessä.

Thalia-palkinnolla palkitaan vuoden esitys. Palkinnon voi saada mikä tahansa pääasiassa suomalaisten teatterintekijöiden tuottama esitys, joka on saanut ensi-iltansa 1.12.2009–30.11.2010 välisenä aikana. Vuoden esitys voi olla teatteria, tanssia, sirkusta, esitystaidetta tai näitä yhdistelevä esitys. Tavoitteena on palkita ajatuksia ja/tai yhteiskunnallista keskustelua herättävä, uusia yleisöryhmiä houkutteleva, kansainvälisesti menestynyt, innovatiivinen tai muuten erityisen ansioitunut esitys ja siten herättää keskustelua teatteritaiteen merkityksestä. Perustelujen lisäksi tarvitaan käsiohjelma tai muut perustiedot esityksestä. Thalia-palkinnon ehdotusten vastaanottamisessa on kolme eräpäivää:
1) 1.12.2009–30.6.2010 ensi-iltansa saaneita esityksiä tulee ehdottaa viimeistään 1.10.2010
2) 1.7.–31.10.2010 ensi-iltansa saaneita esityksiä tulee ehdottaa viimeistään 1.11.2010
3) 1.11.–30.11.2010 ensi-iltansa saaneita esityksiä tulee ehdottaa viimeistään 1.12.2010

Kuka voi ehdottaa?  Mitä tahansa näistä kolmesta palkinnosta tai kaikkia kolmea palkintoa voi ehdottaa kuka tahansa, niin yksityishenkilö kuin teatteri tai yhdistyskin, niin virallinen kuin epävirallinenkin taho. Vuoden esitystä voi ehdottaa myös oman talon esitysten joukosta. Kaikkia ehdotukset on vapaamuotoisesti perusteltava. Kunkin palkinnon raati käsittelee ehdotukset ja valitsee voittajan.

Ehdotukset perusteluineen tulee toimittaa Teatterin tiedotuskeskukseen joko sähköisessä tai paperimuodossa, s-postitse tinfo(at)teatteri.org tai osoitteella Teatterin tiedotuskeskus, Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki (kuoreen merkintä palkintoehdotus).

Hanna Helavuori, Teatterin tiedotuskeskuksen johtaja
09 2511 2121