e
thalia

Esko Roine
Kuvaaja Kari Sunnari
Elämäntyöpalkinto
Esko Roine – laaja-alainen teatterivirtuoosi


Esko Roineen teatteriura ei mahdu perinteisiin karsinoihin: hänessä monet ensin tunnistavat monipuolisen näyttelijän – totta kai. Mutta hän on ollut suomalaiselle teatterille paljon muutakin: teatterinjohtaja, toimitusjohtaja ja jopa hallintojohtaja. Roine on sujuvasti ollut sekä työnantaja- että työntekijäjärjestöjen luottamustehtävissä, ja lisäksi valtion näyttämötaidetoimikunnassa. Hänen työnsä merkitystä on lisännyt kyky yhdistää nämä ammatit ja roolit palvelemaan suomalaista teatterielämää tavalla, joka hakee vertaistaan.

Esko Roineen lahjakkuus sekä pitkän uran aikana kertynyt tieto ja taito näkyvät hänen lavakarismassaan. Esiintymistä hän on jatkanut hengästyttävää tahtia vielä nyt eläkkeelle jäätyäänkin. Paitsi teatterilavoilla, hänen ammattitaidostaan on saatu nauttia elokuvan ja television kautta. Näiden satojen tehtävien kautta hän on tullut suomalaisille tutuksi ja tärkeäksi teatterin ammattilaiseksi.



Elämäntyöpalkinto
Elämäntyöpalkinnolla palkitaan teatterialalla aktiivisesti toimiva henkilö koko urastaan. Palkinto myönnetään sellaiselle yhä elossa olevalle henkilölle, joka on tuonut jotain erityistä koko Suomen teatterikentälle, nauttii laajaa oman alan arvostusta ja on taiteellisesti korkeatasoinen tekijä. Palkintoa jaettaessa otetaan huomioon teatterin eri ammattikunnat. Elämäntyöpalkinnosta päättää Thalia-gaalatyöryhmä.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Matti A. Holopainen
Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto
09 2511 2151
matti.holopainen(at)suomenteatterit.fi