e
starKoulutus

starTeatterikorkeakoulu

starTampereen yliopisto NÄTY

starTaideteollinen korkeakoulu

starTeatterin yliopistotutkimus

starAmmattikorkeakoulut

starKansanopistoja ja
muita oppilaitoksia

starKursseja

starKoulutus ulkomailla





Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitos, Näty


Tampereen yliopistossa, joka varsinaisesti on tiedeyliopisto, on koulutettu näyttelijöitä vuodesta 1967 alkaen. Nykyisessä muodossaan Näty antaa Helsingissä toimivan Teatterikorkeakoulun ohella ylintä teatterialan opetusta Suomessa.

Opinnot noudattavat uutta tutkintorakennetta 3+2 vuotta. Kaikille yhteinen teatteritaiteen kandidaatin tutkinto tehdään kolmessa vuodessa, sen jälkeen tulevat omiin valintoihin perustuvat kahden vuoden maisteriopinnot.

Näyttelijäntyön laitoksella voi suorittaa myös teatterialan jatkotutkintoja (teatteritaiteen lisensiaatti, teatteritaiteen tohtori). Lähtökohtana on taiteilijan tekemä tutkimus, jossa keskeistä on oma taiteellinen työ ja siitä nousevat tutkimusaiheet.

Näyttelijäkoulutus on suosituimpia oppiaineita Tampereen yliopistossa. Opiskelijavalinta on joka toinen vuosi. Vuonna 2007 näyttelijäntyön laitos ei järjestä valintakoetta. Uusia opiskelijoita otetaan seuraavan kerran keväällä 2009.


Tampereen Yliopisto
Näyttelijäntyön laitos (Näty)
33014 Tampereen Yliopisto
puh 03-3551 7091
fax 3551 7094