![]() |
|||
| Nro 36 / 21.12.2007 |
|||
| Haettavana olevia apurahoja ja muuta ajankohtaista |
|||
|
| |||
|
| |||
| Nimityksiä: Mikko Franck Kansallisoopperan taiteelliseksi johtajaksi Esa Hämäläinen TeaKin hallintojohtajaksi Palkittuja: Suomi-palkinnot mm. Lars Huldénille ja Sini Länsivuorelle Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi mm. Päivi Istalalle Uutisia: Tero Saarisen uutuusteos Mariage ensi-iltaan Ranskassa Tutkimus: taiteen vapaus heikosti tunnettu perusoikeus Kirjoituspyyntö tutkimushankkeeseen Taiteilijat ja monikulttuurisuus Ajankohtaiset apurahat Lastenteatterikampanja Teatterissa kasvaa! Ilmaisuverstaan Speedmeeting-tapahtuma Koulutusasioita: Jatko-opiskelijaksi TeaKiin Pohjoismainen seminaari kulttuurin saavutettavuudesta Tukholmassa Englanninkielinen draamakurssi 10-14-vuotiaille Paikkoja avoinna: Lavastemestari ja kuiskaaja-apulaistarpeistonhoitaja Stadian kesäteatterin vastaava |
|||
|
| |||
|
|
|
Mikko Franck nimitettiin Kansallisoopperan taiteelliseksi
johtajaksi Suomen Kansallisoopperan säätiön hallitus on nimittänyt oopperan taiteelliseksi johtajaksi ja ylikapellimestariksi Mikko Franckin. Franck aloittaa oopperan taiteellisena johtajana ja ylikapellimestarina 1.1.2008. Hänen määräaikainen sopimuksensa on voimassa 31.7.2011 asti, ja siihen sisältyy optio kahden vuoden jatkosta. Mikko Franck on toiminut Kansallisoopperan ylikapellimestarina syksystä 2006 alkaen. Viime kesään asti hän oli myös Belgian kansallisorkesterin musiikillinen johtaja ja ylikapellimestari. Kansallisoopperan hallituksen nimitysvaliokunta esitti Mikko Franckia tehtävään marraskuussa. Ennen päätöstä hallitus kuuli Oopperan henkilöstöryhmiä, jotka kannattivat Franckin valintaa yksimielisesti. Oopperan taiteellinen johtaja vastaa oopperan ohjelmiston ja konserttitoiminnan taiteellisesta suunnittelusta, johtaa ja kehittää taiteellista toimintaa sekä ylläpitää ja kehittää oopperan taiteellista tasoa. Hänellä on vastuu oopperatuotannon sisällöllisestä ja taiteellisesta linjasta ja hän toimii pääjohtaja Päivi Kärkkäisen alaisuudessa. Pääjohtajan alaisuudessa toimii myös Kansallisbaletin taiteellinen johtaja.alkuun |
|
|
| |||
| Esa Hämäläinen TeaKin hallintojohtajaksi Teatterkorkeakoulun hallitus on kokouksessaan tiistaina 11.12. 2007 nimittänyt valtiotieteiden maisteri Esa Hämäläisen hallintojohtajan virkaan ajalle 1.1.2008-31.12.2012. Hämäläinen tulee Teatterikorkeakouluun Helsingin yliopistosta, jossa hän työskentelee hallintoviraston hallintopalveluiden kehittämispäällikkönä. alkuun |
|||
|
| |||
| Suomi-palkinto mm. Lars Huldénille ja Sini Länsivuorelle Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on palkinnut viisi eri taiteenalan edustajaa Suomi-palkinnoilla. Vuoden 2007 palkinnon saivat kirjailija, kääntäjä Lars Huldén, kirjailija Zinaida Lindén, tanssitaiteilija Sini Länsivuori, jousikvartetti Meta4, Rakkautta ja anarkiaa -festivaali sekä ITE-taiteilija Veijo Rönkkönen. Lars Huldénista todettiin seuraavaa: Lars Huldén (f. 1926) författare, översättare, språkforskare, professor i nordisk filologi Sedan debutdiktsamlingen Dräpa näcken (1958) har Lars Huldén i närmare femtio år varit en central gestalt i den finlandssvenska litteraturen. Den österbottniska miljön har utgjort den främsta och djupaste inspirationskällan för hans diktning. Han kom från början att bli en folkkär poet med ett mycket brett lyriskt register. Huldén har alltid skytt patetik och sentimentalitet och trosvissa läror av allehanda slag. Komik och tragik, uppsluppenhet och sorg blandas i hans dikter. Bakom den gycklande, ironiska clownmasken har det med åren kommit en allt mer framträdande ton av förgänglighet och sorg över livets korthet. Ordlekandet och den språkliga virtuositeten är hans främsta lyriska hjälpmedel. Som prosakonstnär har han haft stor framgång med sina tre samlingar av "skrönor", där sanna och hejdlöst lögnaktiga berättelser blandas ogenerat. Har gett ut 32 diktsamlingar, den senaste 2007, Himmelshögt och vattentätt. Han har också skrivit teaterpjäser och kabare- samt sångtexter, oratorier och festdikter. Som översättare har han en ofantligt rik produktion bakom sig: Shakespeare, Molière, finsk dramatik och lyrik, finska tangon och en nyöversättning av nationaleposet Kalevala. På finska finns ett flertal dikturval, den senaste Erään marjamatkan seikkaperäinen kuvaus (2006, övers. av Pentti Saaritsa). I bokform finns han också översatt till estniska, engelska, isländska och spanska. Ja Sini Länsivuoresta: Sini Länsivuori- Engström (s. 1967) Sini Länsivuori valmistui Suomen Kansallisoopperan balettikoulusta 1985 ja sai samana vuonna kiinnityksen Suomen Kansallisbalettiin. Hän on tanssinut lukemattomia klassisia ja modernin baletin rooleja. Länsivuoren herkkä tulkitsijan kyky tuli tuolloin ehkä parhaiten esiin modernien huippukoreografien, kuten Carolyn Carlsonin, William Forsythen, Kenneth Kvarnströmin, Jiri Kilianin, Ohad Naharinin, Angelin Preljocaj’n ja Jorma Uotisen töissä. Sini Länsivuori on tanssinut Tero Saarisen ryhmässä vuodesta 1998 lähtien. Tanssimisen lisäksi pedagogiksi valmistunut Länsivuori opettaa yhdessä Saarisen kanssa tämän kehittämää tanssitekniikkaa sekä kotimaassa että ulkomailla. Molemmissa kurssit ovat täyttyneet innokkaista ammattilaisista. Tero Saarinen Companyn tiiviin yhteisön tanssijoita nostetaan harvoin yksittäin esille arvioissa, mutta Sini Länsivuoren ilmeikäs selkä on kiinnittänyt useammankin kirjoittajan huomion. Kun tanssijan kohdalla ei tarvitse enää puhua linjoista tai liikkeen sisäistämisestä, ollaan taiteen esittämisen ytimessä, siellä missä tekniikka, läsnäolo ja ajatus kohtaavat, missä selkäkin elää ja ilmaisee tarvittaessa kaiken. Sini Länsivuori on loistava ja ilmeikäs nykybalettien tanssija. Hän on erinomainen esimerkki persoonallisesta ja älykkäästä nykytanssijasta, jonka tietotaitoon kuuluu kyky sulautua elimelliseksi osaksi teoksen kokonaisuutta, hengittää osana ryhmä-oliota ja tanssia samalla tunnistettavan sinimäisesti. Suomi-palkinto myönnetään tunnustuksena merkittävästä taiteellisesta urasta. Perusteena voi myös olla huomattava saavutus tai lupaava läpimurto. Palkinto on kulttuuriministerin ja valtiovallan antama tunnustus ja samalla kiitoksenosoitus taiteellisesta luomistyöstä. Suomi-palkintoja on jaettu vuodesta 1993. alkuun |
|||
|
| |||
| SVR Ar Päivi Istalalle Tasavallan presidentti on myöntänyt Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin muiden muassa toimittaja Päivi Istalalle, joka on tehnyt pitkän uran toimittajana Yleisradiossa. Istala valmistui dramaturgiksi Teatterikoulun korkeakouluosastosta vuonna 1971 ja on toiminut Kemin kaupunginteatterin ohjaajana vuosina 1975-1981. Hänelle on aiemmin myönnetty mm. valtion tiedonjulkistamispalkinto, Hella-palkinto ja Naisen teko-kunniamaininta. alkuun |
|||
|
| |||
| TERO SAARISEN UUTUUSTEOS MARIAGE ENSI-ILTAAN RANSKASSA Tero Saarisen 14 tanssijalle ja 48 oopperalaulajalle koreografioima suurteos Mariage sai ensi-iltansa Nancyssa, Ranskassa perjantaina 14.12.2007. Lorrainen oopperan ja baletin yhteistuottama kantaesitys jatkaa Saarisen merkittävää kansainvälistä menestystä saavuttaneiden Stravinsky-tulkintojen sarjaa; teoksen musiikki on Igor Stravinskyn venäläisen kauden tuotantoon lukeutuva Les Noces (Häät). Tero Saarinen keskittyy omassa tulkinnassaan surun ja luopumisen teemoihin, jotka ovat läsnä myös Stravinskyn venäläisiä maalaishäitä kuvaavassa alkuperäissävellyksessä. Mariage on syntynyt yhteistyössä Saarisen vakiintuneiden yhteistyökumppanien kanssa. Valaistus- ja lavastussuunnittelu on Mikki Kuntun ja puvustus Erika Turusen. Koreografin assistenttina on toiminut nykyisin Luxemburgissa asuva Anu Sistonen. http://www.terosaarinen.com http://www.opera-national-lorraine.fr http://www.ballet-de-lorraine.com alkuun |
|||
|
| |||
| Uusi tutkimusjulkaisu osoittaa: taiteen vapaus on heikosti tunnettu perusoikeus Taiteen keskustoimikunnan juuri julkaisema Pauli Rautiaisen tutkimus Taiteen vapaus perusoikeutena osoittaa, että taiteen vapautta koskevaan perusoikeussäännökseen viitataan harvoin oikeudellisessa ja kulttuuripoliittisessa keskustelussa. Tutkimuksessa tarkastellaan ensimmäistä kertaa kattavasti taiteen vapauden kannalta Suomen perustuslain 16.3 §:ään kirjattua perusoikeussäännöstä: "Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu." Perusoikeussäännös asettaa julkiselle vallalle sietämis- ja turvaamisvelvoitteita. Se muun muassa kieltää puuttumasta taiteellisen ilmaisun muotoon ja sisältöön sekä velvoittaa luomaan puitteita taiteilijoiden taiteelliselle toiminnalle. Tutkimus osoittaa perusoikeusuudistuksen yhteydessä jo yli kymmenen vuotta sitten perustuslakiin kirjatun perusoikeussäännöksen olevan edelleen heikosti tunnettu ja niukasti sovellettu. Lainvalmisteluasiakirjoissa säännökseen ei ole käytännössä viitattu lainkaan, eikä siihen ole myöskään vedottu tuomioistuimissa. Viranomaiset ja tuomioistuimet ovat selvästi varoneet perusoikeuskytkennän tekemistä käsitellessään taiteeseen liittyviä oikeuskysymyksiä. Tämä on valitettavaa, sillä taiteen vapautta koskeva perusoikeussäännös on oikeudellisesti velvoittava, sitova oikeusnormi. Vailla konkretisoivaa lainsäädäntöä säännös on itsessään välittömästi sovellettavissa. Perusoikeussäännös on jäänyt marginaaliseen asemaan myös suomalaisessa kulttuuripolitiikassa. Keskeisimmissä suomalaisissa kulttuuripoliittisissa asiakirjoissa ei säännökseen viitata oikeastaan sanallakaan. Tutkimus kuuluu ensisijaisesti valtiosääntöoikeudellisen perusoikeustutkimuksen alaan, mutta on samalla tutkimusotteeltaan poikkitieteellinen puheenvuoro taiteellisen toiminnan perustavimmasta edellytyksestä: oikeudesta tosiasialliseen riippumattomuuteen. Tutkimuksessa perusoikeusnormin tulkinta liitetään taiteen vapauden oikeutukseen, jota lähestytään eri taideteorioiden sekä oikeusvaltion ja hyvinvointivaltion käsitteiden kautta. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan taiteen vapauteen liittyvää ihmisoikeussääntelyä sekä esitellään lyhyesti taiteen vapautta koskevaa perusoikeussääntelyä Saksassa ja Yhdysvalloissa. Pauli Rautiainen: Taiteen vapaus perusoikeutena. (English summary) Tutkimusyksikön julkaisuja n:o 33. Taiteen keskustoimikunta. Helsinki 2007. ISSN 1796-6612. ISBN 978-952-5253-67-2. Hinta 22,00 € Lisätietoja: projektitutkija Pauli Rautiainen, p. (09) 1607 7027, pauli.rautiainen(at)minedu.fi. Tilaukset ja arvostelukappaleet: puh (09) 1607 7066, tkt-kirjasto(at)minedu.fi tai http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi kohdasta julkaisut alkuun |
|||
|
| |||
| Suomeen muuttaneet ja saamelaiset taiteilijat Taiteen keskustoimikunnassa on käynnistynyt Taiteilijat ja monikulttuurisuus -tutkimushanke, jossa tarkastellaan taiteen edistämiseen myönnettävää valtion tukea kulttuurisen monimuotoisuuden näkökulmasta. Kahden erillisen tutkimusprojektin kohteina ovat saamelaiset ja Suomeen muuttaneet taiteilijat. Myös Suomeen muuttaneille ja saamelaisille kohdistetut taidehankkeet ovat mukana tutkimuksissa. Osa aineistosta kerätään kirjoituspyynnön avulla taiteilijoilta. Voit osallistua tutkimukseen alla olevien linkkien kautta. http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi > Tutkimus > Tutkimushankkeet > Taiteilijat ja monikulttuurisuus alkuun |
|||
|
| |||
| Ajankohtaisia apurahahakuja: LOMAKKEET JA TARKAT OHJEET LÖYDÄT OSOITTEESTA http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi > näyttämötaide Näytelmäkirjallisuuden kantaesitystuki Edellisen vuoden kuluessa ammattiteattereissa Suomessa kantaesityksensä saaneiden kotimaisten näytelmien kirjoittajille. Mikäli näytelmän esitys kestää alle 30 minuuttia, voidaan tukea myöntää vain erityisistä syistä. Mikäli näytelmä on dramatisointi, sitä tuetaan vain siinä tapauksessa, että alkuperäisteoksen tekijä on kirjoittanut itse teoksensa näytelmäksi tai ollut kirjoittavana osapuolena mukana näytelmän dramatisoinnissa. Hakuaika: 31.1. mennessä. Viimeisen hakupäivän postileima hyväksytään - myös ulkomailta lähetetyissä hakemuksissa. Kantaesitystukea haetaan omalla lomakkeellaan ja hakemuksen liitteenä tulee toimittaa näytelmän käsikirjoitus ja käsiohjelma. Kielteisten päätösten osalta hakemusten liitteet palautetaan. ********* Näyttämötaiteen lyhytaikaiset ammattiteatterituotannot Lyhytaikaisten ammattituotantojen valmistus- ja esityskuluihin. Hakemuksessa tulee selvittää ryhmän kokoonpano ja työsuunnitelma, hankkeen toteuttamisajankohta ja arvio sen kokonaiskuluista. Hakuaika: 15.1. mennessä. Viimeisen hakupäivän postileima hyväksytään - myös ulkomailta lähetetyissä hakemuksissa. ********* Näyttämötaiteen taiteilijavierailut Ohjaajan, skenografin tai muun taiteilijan vierailusta aiheutuviin kuluihin. Hakemuksesta tulee ilmetä produktio, johon vierailu liittyy, aiottu vierailija, esityksen valmistumisajankohta sekä vierailusta aiheutuvat kustannukset. Myönnetään ammattiteatterille, joka ei saa valtionosuutta opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain perusteella, ammattiteatteriryhmälle tai -taiteilijaryhmälle. Hakuaika: 15.1. mennessä. Viimeisen hakupäivän postileima hyväksytään - myös ulkomailta lähetetyissä hakemuksissa. Lisätiedot kaikista edellä mainituista avustuksista: osastosihteeri Merja Luntiala puh. (09) 1607 7376, etunimi.sukunimi@minedu.fi ********** Residenssiavustukset Residenssiavustusta voivat hakea matka- ja elantokustannuksiin taiteilijat, jotka on hyväksytty vahvistettuihin, pitkäkestoisiin (pääsääntöisesti vähintään kaksi kuukautta) kansainvälisiin taiteilijavierasohjelmiin. Tukea ei kuitenkaan myönnetä Suomen valtion muulla tavoin tukemiin taiteilijaresidensseihin kuten Pariisin Cité, Ateena, Marbella, Grassina, Villa Lante, Visuaalisten taiteiden säätiö Yhdysvalloissa, Oaxaca Meksikossa tai Villa Karo Beninissä. Avustuksia voivat hakea myös kunnat, yhdistykset ja muut residenssejä ylläpitävät yhteisöt taiteilijaresidenssien käynnistys- ja toimintakuluihin. Hakuaika: 31.1. mennessä. Viimeisen hakupäivän postileima hyväksytään - myös ulkomailta lähetetyissä hakemuksissa. ********** Media-, sirkus- sekä monitaideavustukset Mediataiteen, sirkustaiteen sekä muun monitaiteellisen tai taiteen raja-alueilla olevan toiminnan tukemiseen tarkoitettu määräraha, jota myönnetään mm. mediataiteen tuotanto-, levitys- ja markkinointikuluihin sekä muiden sellaisten hankkeiden tai tapahtumien toteuttamiseen, joille ei ole rahoitusmahdollisuutta muissa tukimuodoissa. Myönnetään mediataiteen, sirkustaiteen sekä monitaiteen tai taiteen raja-alueiden toimijoille. Mediataiteen osalta päätöksen tekee mediataidejaosto, sirkustaiteen osalta sirkustaidejaosto ja monitaiteellisten hakemusten osalta taiteen keskustoimikunta. Toimikunta ja jaostot käsittelevät hakemuksia kaksi kertaa vuodessa. Vuoden ensimmäinen käsittely on 31.1. mennessä ja toinen 30.4. mennessä saapuneiden hakemusten perusteella. Viimeisen hakupäivän postileima hyväksytään - myös ulkomailta lähetetyissä hakemuksissa. Kahden edellämainitun avustuksen osalta lisätiedot: taidesihteeri Seppo Kauhanen, puh. (09) 1607 7378, etunimi.sukunimi@minedu.fi ********* Taiteen keskustoimikunnan kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahat Opetusministeriön asettama Kirjastoapurahalautakunta jakaa vuosittain apurahoja ja avustuksia kirjailijoille ja kääntäjille. Niitä myönnetään sekä kaunokirjallisuuteen että tietokirjallisuuteen kuuluvien teosten tekijöille ja kääntäjille, jotka asuvat tai ovat asuneet pysyvästi Suomessa ja joiden kirjallinen työ rikastuttaa kulttuurielämää Suomessa. Apurahat myönnetään kirjailijoille ja kääntäjille luovaan kirjalliseen työhön. Apurahaa ei yleensä myönnetä hakijalle, jolla on samana vuonna valtion taiteilija-apuraha tai muu vastaava apuraha tai taiteilijaprofessuuri. Hakijalta edellytetään vähintään yhtä julkaistua teosta. Apurahaa koskevia hakemuksia käsiteltäessä kiinnitetään huomiota aikaisempaan tuotantoon ja nykyiseen luovaan työvaiheeseen sekä työsuunnitelmaan. Avustukset myönnetään iäkkäille kirjailijoille ja kääntäjille, jotka elävät ahtaissa taloudellisissa oloissa sekä erityisissä tapauksissa kirjailijoille ja kääntäjille, jotka sairauden tai työkyvyttömyyden johdosta ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin. Apurahoja ja avustuksia ei myönnetä tieteellisten tutkimusten tai oppikirjojen taikka niihin rinnastettavien teosten tekijöille tai kääntäjille. Hakuaika: 31.1. mennessä. Viimeisen hakupäivän postileima hyväksytään - myös ulkomailta lähetetyissä hakemuksissa. Hakemukset toimitetaan osoitteella: Kirjastoapurahalautakunta, PL 293, 00171 Helsinki. Hakulomakkeen saa taiteen keskustoimikunnasta, alan järjestöiltä ja alueellisista taidetoimikunnista. Lisätiedot: suunnittelija Anni Tappola, puh. (09) 1607 7382, etunimi.sukunimi@minedu.fi alkuun |
|||
|
| |||
| Teatterissa kasvaa! Suomen Teatterit ry järjestää tiedotustilaisuuden Lastenteatterikampanjastaan Teatterissa kasvaa! Suomen Kansallisoopperassa (Helsinginkatu 58, 00251 Helsinki) tiistaina 29.1.2008 klo 13. Vuoden 2008 kestävän, valtakunnallisen lastenteatterikampanjan tavoitteena on kohottaa lastenteatterin asemaa koko maassa. Kampanjan suojelijana toimii Tasavallan presidentti Tarja Halonen. Tervetuloa kuulemaan lisää kampanjan ohjelmasta, nettisivuista, lastenteatteriseminaareista ja lastenteatteripalkinnosta sekä teatterissakäyntitutkimuksen lastenteatteriosuudesta! Ohjelma tiistaina 29.1.2008: - Klo 13 Suomen Kansallisoopperan lastenesitys Kahlekuningas ja karkuri, Kansallisoopperan parvilämpiö, n. 40 min. (Esitys sopii muuten erityisen hyvin 4–8 –vuotiaille). - Kahvitarjoilu päälämpiössä - Klo 14 Lastenteatterikampanjan tiedotustilaisuus, Kansallisoopperan päälämpiö, n. 30 min. Ilmoittautuminen esitykseen ja tiedotustilaisuuteen maanantaihin 21.1.2008 mennessä osoitteeseen alma.lehmuskallio(at)suomenteatterit.fi tai 09 2511 2150. alkuun |
|||
|
| |||
| Ilmaisuverstaan tapahtumia: Ilmaisuverstas ry järjestää jo toista kertaa, ensimmäisenä Suomessa, tuottajien, ohjaajien, roolittajien ja ammattinäyttelijöiden rennon tutustumistilaisuuden eli SPEEDMEETING -tapahtuman ma 21.1.2008 klo 18-21 Teatterimuseo, Tallberginkatu 1 G (Kaapelitehdas) Toukokuisen tilaisuuden palaute oli innostunutta ja positiivista sekä työnantajien että osallistujien osalta. Pelot siitä, että tapahtuma olisi kiusallinen hälvenivät, päinvastoin - se oli hauskaa! Tilaisuuteen osallistui noin 70 näyttelijää, joista osalle järjestyi töitä heti. Tilaisuuden tarkoituksena on tutustua uusiin, mahdollisiin työnantajiin ja muistuttaa jo ennestään tuttuja omasta työpotentiaalista. Tapaaminen ei velvoita työnantajia tarjoamaan työtä. Osallistumismaksu on Ilmaisuverstaan jäseniltä 20 €, muilta 30 € sisältäen alkudrinkin, iltapalan, ruokajuoman. Mukaan kannattaa ottaa ansioluettelo, kuvia, käyntikortti – mitä materiaalia sinulla sitten itsestäsi onkaan. Ota ennen kaikkea mukaan rentoutta, ennakkoluulottomuutta ja uteliaisuutta! Ilmoittautumiset Speedmeetingiin mahdollisimman pian, viimeistään ke 9.1.2008 sähköpostitse posti(at)ilmaisuverstas.net tai puhelimitse 044 300 4664 Katso illan tarkka kulku osoitteesta http://www.ilmaisuverstas.net/ajankohtaista.html Ilmaisuverstaan kevään kurssitarjontaan voi tutustua osoitteessa http://www.ilmaisuverstas.net/verstaskevat08.html alkuun |
|||
|
| |||
| Jatko-opiskelijaksi Teatterikorkeakouluun Teatterikorkeakoulun uusien jatko-opiskelijoiden valinnassa siirrytään kerran vuodessa tapahtuvaan hakuun. Syksyllä 2008 alkaviin jatko-opintoihin otetaan 4-6 uutta jatko-opiskelijaa. Haun painopiste on taiteellisessa tutkimuksessa. Arviointikriteereitä ovat taiteellinen kokemus alalta sekä valmiudet tutkimustyöhön. Hakuaika päättyy 1.2.2008 klo 16.15. Tarkemmat hakuohjeet saat osoitteesta http://www.teak.fi/Tutkimus/Hakeminen_jatko_opiskelijaksi alkuun |
|||
|
| |||
| INBJUDAN TILL NORDISKT SEMINARIUM 14–15 februari 2008 i Stockholm Den gemensamma utgångspunkten för nationell kulturpolitik och handikappolitik är alla människors lika värde och rättigheter. Det är en utmaning för kulturlivet att se till att personer med funktionshinder kan uppleva en teaterföreställning, en gästande dansensemble eller en musikgrupp på samma villkor som andra. Detta är utgångspunkten för det nordiska seminarium som Statens kulturråd bjuder in till i Stockholm den 14–15 februari 2008. Fokus kommer att ligga på tanken att tillgänglighet skall genomsyra hela verksamheten, inte bara lokaler eller enstaka projekt. Vi har därför valt att bjuda in ledare och chefer, liksom personer som på olika sätt kan påverka framtiden inom området i de nordiska länderna. Seminariet kan ses som en startpunkt för ytterligare aktiviteter och kanske ett nordiskt nätverk kring tillgänglighetsfrågor inom scenkonsten. Seminariet har följande teman: • Tillgänglighet till kultur utifrån olika perspektiv • Praktiska exempel – bland annat Riksteaterns succéföreställning Odysséen • Samtal kring hinder och möjligheter för en ökad tillgänglighet till scenkonsten Det avslutande samtalet på fredagen leds av Handisams generaldirektör Carl Älfvåg. Seminariet avslutas med en gemensam lunch som beräknas vara klar fredagen den 15 februari kl 13.30. Anmälan om deltagande skickas till Birgitta Modigh, birgitta.modigh(at)kulturradet.se (tel +46 8 519 264 16) senast tisdagen den 15 januari 2008. Ange i anmälan om du behöver teckenspråkstolk eller särskilda tekniska hjälpmedel. Ange också om du önskar vegetarisk mat eller om du har andra särskilda önskemål när det gäller maten. Kulturrådet kommer att skicka ut ett detaljerat program efter att anmälningstiden har gått ut. Seminariet planeras av Kulturrådet i samarbete med Nordiska Handikappolitiska Rådet och Riksteatern. Konferensen sker i samband med Sveriges ordförandeår i Nordiska Ministerrådet. Kulturrådet står för kostnaderna för seminariet med stöd från Nordiska Handikappolitiska Rådet. Statens kulturråd, http://www.kulturradet.se alkuun |
|||
|
| |||
| WANNA ACT ? DRAMA FOR YOUNG PEOPLE For 10 – 14 -year-olds, Wednesday 16.30-18.00, 16.1. -02.04.2008 Do you want to act and get some improvisation skills? Then join this intensive course lead by a trained drama teacher! We will explore improvisation, theatre sports techniques, movement and role play, all culminating in a show case of your own unique material! Come along and be inspired! The courses will last 10 weeks, fee for members 100€, non-members 100€ + VAT 22% = 122€ For more information and enrolment, please log on to FINNBRIT website http://www.finnbrit.fi or contact Office Manager Raimo Ahonen at FINNBRIT tel. 09-68770240 or email finnbrit(at)finnbrit.fi alkuun |
|||
|
| |||
| LAHDEN KAUPUNGINTEATTERI hakee lavastemestaria ja kuiskaaja-apulaistarpeistonhoitajaa Lavastemestari · vastaa teatterin lavastamon yhteistyöstä teatterin muiden yksiköiden sekä erityisesti lavastussuunnittelijoiden kanssa, · osallistuu lavasteiden valmistamisaikataulun valmisteluun ja valvoo suunnitelmien ja aikataulujen toteutumista, · huolehtii tarvittavista materiaalihankinnoista, · toimii lavastamon henkilökunnan esimiehenä huolehtien mm. työnjaosta, työaikasuunnittelusta ja -valvonnasta, · osallistuu yksikkönsä suorittavaan työhön, sekä · vastaa osaltaan turvallisuusmääräysten noudattamisesta. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää työkokemusta sekä hyviä yhteistyövalmiuksia ja esimiestaitoja. Kuiskaaja-apulaistarpeistonhoitaja: · toimii näytelmien kuiskaajana, · vastaa tarpeistosta näytelmien harjoituksissa ja esityksissä, sekä · suorittaa näytelmien tarpeistohankintoja ja vastaa tarpeiston varastoinnista. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää täsmällisyyttä, tarkkuutta. joustavuutta sekä hyvää yhteistyökykyä. Kelpoisuusvaatimuksena tehtäviin on: · lavastemestari vähintään: soveltuva ammatillinen koulutus tai tutkinto, kolmen vuoden työkokemus ja kokemusta työnjohto- ja esimiestehtävistä, · kuiskaaja-apulaistarpeistonhoitaja vähintään: soveltuva ammatillinen koulutus tai tutkinto ja työkokemusta alan tehtävistä. Kuiskaaja-apulaistarpeistonhoitajan tehtävä edellyttää työskentelyä iltaisin ja lauantaisin. Tehtävät täytetään 4 kuukauden koeajalla. Lavastemestarin tehtäväkohtainen palkkaus on 1933,85 €/kk. Kuiskaaja-apulaistarpeistonhoitajan tehtäväkohtainen palkkaus on 1.502,61 €/kk. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi maksamme henkilökohtaisen palkan vuosisidonnaisen lisän/ammattialalisän. Lisätietoja antavat käyttöpäällikkö Jukka Toivonen, jukka.toivonen(at)lahti.fi, näyttämöpäällikkö Pertti Krökki, pertti.krokki(at)lahti.fi ja teatterinjohtaja Maarit Pyökäri, maarit.pyokari(at)lahti.fi. Teatterinjohtajalle osoitetut kirjalliset hakemukset opinto- ja työtodistuksineen tulee toimittaa viimeistään 16.1.2008 osoitteella Lahden kaupunginteatteri, Kirkkokatu 14, 15 140 LAHTI, faksi 03 814 3145. Kuoreen merkintä: ”lavastemestari” tai ”kuiskaaja-apulaistarpeistonhoitaja”. alkuun |
|||
|
| |||
| STADIAN VANHANKAUPUNGIN KESÄTEATTERI HAKEE TAITEELLISTA VASTAAVAA Tarjoamme sinulle haasteellisen ja itsenäisen työn Vanhankaupungin kesäteatterin taiteellisena vastaavana. Osana soveltavan teatterin kehittämisareenaa Vanhankaupungin kesäteatteria uudistetaan yhteisöllisen ajattelun ja soveltavan teatterin näyttämöksi. Tehtävänäsi on suunnitella ja toteuttaa ohjelmisto Vanhankaupungin kesäteatteriin kesäkaudelle 2008. Tavoitteena on monipuolisesti eri esityskerronnan muotoja edustava ohjelmisto. Tehtävään liittyy taiteellisen suunnittelun ja toteutuksen lisäksi tuotannollisia ja tiedotuksellisia tehtäviä sekä yhteistyön tekemistä erilaisten alueen yleisöryhmien ja teatterikentän toimijoiden kanssa. Tehtävä on projektiluontoinen ja siinä on projektipalkkaus. Valittavalla henkilöllä tulee olla tehtävään soveltuva teatterialan tutkinto. Lisäksi edellytämme hakijalta tietotaitoa soveltavan teatterin metodeista, koordinointi- ja ideointikykyä sekä yhteistyötaitoja. Myös hyvät teatterialan verkostot ovat eduksi. Jos kiinnostuit tee meille tarjouksesi! Toimita kirjallinen hakemuksesi ja CV palkkatoiveineen sekä liitä hakemukseen oma ehdotuksesi Vanhankaupungin kesäteatterin taiteelliseksi toiminnaksi kesäkaudelle 2008 sekä luonnos tuotantosuunnitelmaksi. Toimita hakemuksesi viimeistään 31.1.2008 osoitteeseen Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, Esittävän taiteen koulutusohjelma / Siri Kolu, PL 4040, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Haastattelut ja valinnat tehtävään toteutetaan helmi-maaliskuussa 2008. Koulutusohjelma pidättää oikeuden olla täyttämättä tehtävää. Lisätiedot (arkisin klo 8-16): Koulutuspäällikkö Siri Kolu 09-310 84208 / siri.kolu(at)stadia.fi alkuun |
|||
|
| |||
| Teatterin tiedotuskeskus Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki puh. 09-2511 2120, fax 09-2511 2125 www.teatteri.org |
|||
|
|
Anna palautetta! - Poistakaa
nimeni postituslistalta - Lähettäkää tämä
tiedote myös osoitteella:
lähetä viesti meille. |
|