![]() |
|||
| Nro 32 /
26.11.2009 |
|||
| Hanna-Leena Helavuoresta TINFOn johtaja, TINFO
hakee tiedottajaa, Suomi-palkinnot 2009 jaettu, 100 vuotta suomalaista
nukketeatteria, vierailuja, hakuja |
|||
|
|
|||
|
TINFOn uutisia Vuoden 2009 Suomi-palkinnot taiteellisesta luomistyöstä jaettu Riku Innamaa ei jatka Joensuun Kaupunginteatterin johtajana 100 vuotta suomalaista nukketeatteria vuonna 2009 Simma näck – lukudraama Tallinnassa Sytkyt Thaimaan kuninkaan syntymäpäiville Nuorten teatteriprojekti Kuka pelkää pimeää? -ensi-ilta Kansallisteatterissa joulukuussa Hakuja Berliner Theatertreffen 2010 etsii uusia näytelmiä Vologdassa pidettävä Historian äänet –teatterifestivaali kutsuu osanottajia Suomesta Keski-Suomen taidetoimikunnan residenssi Espanjassa Apurahoja haussa nyt Ensi-illat ja ulkomaiset vierailut alkuun |
|||
| |
|
||
| Hanna-Leena Helavuoresta TINFOn johtaja
Teatterimuseon johtaja FK Hanna-Leena Helavuori on valittu Riitta Seppälän työn
jatkajaksi Teatterin tiedotuskeskuksen TINFOn johtajana. TINFOn
johtajan tointa haki 19 henkilöä. Johtajan vaihdos tapahtuu
elokuussa 2010.
alkuunHanna-Leena on toiminut Teatterimuseon johtajana yli kaksikymmentä vuotta. Välillä hän oli vuoden lainassa opetusministeriössä Kupolin (kulttuuripoliittisen selonteon) kirjoittajana. Suomen kulttuurin kansainvälistymistä ja erityisen ansiokkaasti näytelmävaihtoa Hanna-Leena edisti toimiessaan kolme vuotta Finnagoran, Suomen kulttuurin, tieteen ja talouden Unkarissa toimivan keskuksen johtajana 2005-07. Toivotamme Hanna-Leenan lämpimästi tervetulleeksi TINFOon ja uusiin haasteellisiin tehtäviin suomalaisen teatteritaiteen ja –kentän hyväksi! |
|||
| |
|
||
| Teatterin tiedotuskeskus hakee
sujuvakynäistä TIEDOTTAJAA Tarjoamme haasteellisen
työn mielenkiintoisessa työyhteisössä.
Tiedottajalta edellytetään hyvää kokemusta
tiedottajan tai toimittajan työstä, teatterialan ja
verkkoviestinnän tuntemusta sekä hyviä
yhteistyötaitoja. Erinomainen ruotsin kielen taito ja
hyvä englannin kielen taito sekä muu kielitaito ja
kansainvälinen työkokemus lasketaan eduiksi.
Tiedottaja aloittaa vakinaisessa työsuhteessa vuoden 2010 alkupuolella sopimuksen mukaan. Kirjalliset hakemukset palkkatoivomuksineen 12. tammikuuta 2010 mennessä ensisijaisesti sähköpostitse johtaja(at)teatteri.org tai postitse Teatterin tiedotuskeskus, Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki (kuoreen merkintä Tiedottajan toimi). Lisätietoja: johtaja Riitta Seppälä (09 25112121) ja talouspäällikkö Pirkko Nivala (09 25112122). Teatterin tiedotuskeskus TINFO tuottaa ja välittää tietoa suomalaisesta teatterista ja edistää teatterialan kansainvälistä yhteistyötä ja vaihtoa. Toimipaikka on Helsingissä. www.teatteri.org Tinfo söker en INFORMATÖR med en vässad penna Vi erbjuder ett utmanande jobb i ett intressant sammanhang. Vi förutsätter att informatören har en gedigen erfarenhet av informations- eller redaktörsuppgifter, känner till både teaterbranschen och nätmedier, samt har god samarbetsförmåga. Förutom arbetsspråket finska räknas det som fördel om du har utmärkta kunskaper i svenska och god engelska. Övriga språkkunskaper och erfarenhet av internationella arbetsuppgifter är ytterligare meriter. Informatören inleder sitt fasta arbetsförhållande i början av år 2010, enligt överenskommelse. Skriftliga ansökningar
inklusive löneanspråk skickas senast den 12 januari 2010, i
första hand per e-post, till johtaja(at)teatteri.org eller per
post till Informationscentralen för teater i Finland,
Sjötullsgatan 33 A, 00170 Helsingfors (märk Tiedottaja /
Informatör).
Tilläggsuppgifter: direktör Riitta Seppälä (09 25112121) eller ekonomiechef Pirkko Nivala (09 25112122). Informationscentralen för teater i Finland, TINFO, finns till för att producera kunskap och informera om Finlands teaterliv samt främja internationellt samarbete och utbyte inom scenkonsten. Tinfos kontor finns i Helsingfors. www.teatteri.org alkuun |
|||
| |
|
||
|
Vuoden 2009 Suomi-palkinnot taiteellisesta
luomistyöstä jaettu
alkuunKulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on luovuttanut vuotuiset Suomi-palkinnot eri taiteenalojen edustajille. Tunnustuksen saivat suomalainen nykysirkus Cirko Aereo ry, Eppu Normaali yhtye, Konserttikeskus ry, ohjaaja, käsikirjoittaja Anastasia Lapsui, kuvataiteilijat Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala sekä kirjailija Maria Vuorio. Suomi-palkinto on kulttuuri- ja urheiluministerin ja valtiovallan antama kiitoksenosoitus taiteellisesta luomistyöstä. Kukin palkittu sai 30 500 euroa paitsi kuvataiteilijat, jotka jakoivat summan puoliksi. Suomi-palkintoja on myönnetty vuodesta 1993 lähtien. - Tänäkin vuonna palkitsemme kestävästä ja pitkästä elämäntyöstä, erityisen merkittävästä ja ainutlaatuisesta kulttuurikohteesta, arjen iloisesta taiteesta sekä työstä uuden taiteenalan tuomiseksi ja aloittamiseksi maassamme. Erityiseksi painopisteeksi olemme halunneet nostaa lastenkulttuurin parissa tehtävän kestävän ja usein näkymättömäksi jäävän, mutta äärimmäisen tärkeän perustyön, sanoi ministeri Wallin palkintopuheessa. |
|||
| |
|
||
| Riku Innamaa ei jatka Joensuun Kaupunginteatterin
johtajana Joensuun Kaupunginteatterin
nykyinen johtaja Riku Innamaa ei jatka teatterinjohtajana
enää kaksivuotisen sopimuskautensa päätyttyä
31.7.2010.
Innamaan mukaan teatterinjohtajan työ on ollut antoisaa, mutta henkisesti ja fyysisesti raskasta. Myöskään omaan taiteelliseen työskentelyyn ei ole jäänyt riittävästi aikaa. Päätös johtajan tehtävistä luopumisesta on Innamaan oma. Innamaan kaudella Joensuun Kaupunginteatteri on saanut kokea nuorekkaan johtajan myötä myös asiakaskuntansa uusiutumista ja nuorentumista. Teatterin odotukset katsojaluvuista ja lipputuloista syyskaudelle 2009 ovat valoisat. Tulossa näyttäisi olevan erityisen hyvä kausi. Teatteriyhdistyksen hallituksen työryhmä etsii parhaillaan Innamaan työlle jatkajaa. Lisätietoja: Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys Ry:n puheenjohtaja Timo Elo timo.elo(at)jns.fi, 040 511 8293 Joensuun Kaupunginteatterin teatterinjohtaja Riku Innamaa riku.innamaa(at)jns.fi, 050 464 6740 alkuun |
|||
| |
|
||
| 100 vuotta suomalaista nukketeatteria vuonna 2009 Suomalainen ammattimaisesti
toiminut nukketeatteri täyttää 100 vuotta kuluvan vuoden
marraskuussa. Ohessa informaatiota ensimmäisestä pitkän
linjan nukketeatterista (Marionett-teatern).
Sata vuotta sitten, vuonna
1909, lehtimies ja varieteetaiteilija Kalle
Nyström (1865-1933) viritti ensimmäisen kerran
nukketeatterinäyttämönsä yleisön eteen.
Nyström kirjoitti revyytekstejä ja toimi
varieteeyrittäjänä Helsingin Apollo-teatterissa.
Nyström matkusteli 1900-luvun alun Euroopassa ja näki
Münchenissä kuuluisan Papa Schmidtin marionettiesityksen,
josta hän sai kipinän perustaa oma nukketeatteri. Vuonna 1909
hän käynnisti Apollo-teatterin siipien suojaan Marionett-teaternin, joka jatkoi
ruotsinkielisiä esityksiään kahdenkymmenen vuoden ajan.
Aikuisyleisölle suunnatut marionettiesitykset
käsittelivät satiirisesti ajankohtaisia tapahtumia ja
parodioivat taiteilijapiirien elämää. Nyström teki
karikatyyrisiä nukkehahmoja mm. Sibeliuksen ja
Gallén-Kallelan kaltaisista kuuluisuuksista. Hänellä
oli nukketeatterityössään mukana myös
kuvataiteilijoita, jotka vastasivat tyylikkäistä lavasteista
ja nukkien puvustuksesta. Aikansa kuuluisa kapellimestari Aleksei Apostol johti
esityksissä elävää orkesteria. Humorististen
esitysten ja vaudevillen lisäksi Marionett-teaternin ohjelmistossa
oli myös katkelmia Shakespearesta, kohtauksia Kalevalasta
sekä lapsille suunnattuja näytelmiä mm. Topeliuksen
kertomuksista. Marionett-teaternin ensiesitys oli marraskuussa 1909
Hotelli Kämpissä. Esityksiä pidettiin vakituisesti
Apollo-teatterissa, mutta Marionett-teatern teki kiertueita myös
Helsingin ulkopuolelle. Kalle Nyströmin poika Harry Nyström
oli mukana Marionett-teaternin esityksissä ja otti teatterin
johtaakseen isänsä vanhennuttua. Hän ei kuitenkaan
jatkanut Marionett-teaternin toimintaa vuoden 1933 jälkeen,
jolloin Kalle Nyström kuoli. Marionett-teatern ennätti
vaikuttaa 20 vuoden ajan suomalaiseen teatteri- ja viihdehistoriaan.
Leila Peltonen, Matkalaukkuteatterin perustaja, Rovaniemi leila.peltonen(at)pp3.inet.fi 0400-341663 Suomen
Unima ry on perustettu 11.2.1984 ja suomalaisena keskuksena se
kuuluu kansainväliseen nukketeatteriliitto UNIMAAN noudattaen sen
toimintaperiaatteita ja sääntöjä.
Suomen Uniman tarkoituksena on edistää nukketeatteria eri tavoin Suomessa ja ulkomailla sekä kehittää nukketeatterialan kansainvälistä yhteistyötä. www.unima.fi www.unima.org alkuun |
|||
| |
|
||
| Simma näck – lukudraama Tallinnassa Joulukuun
ensimmäisenä päivänä Pohjoismainen
ministerineuvosto, Tallinna, järjestää
yhteistyössä Klockriketeaternin kanssa lukudraamaesityksen.
Teksti on Susanne Ringellin ”Näkinä ujumas” (alkup. ”Simma
näck”). Esiintyjinä näyttelijät Juhan Ulfsak ja Eva
Klemets, sekä kääntäjä Ülev Aaloe.
Näytelmäkirjailija Susanne Ringell, sekä teatterin
taiteellinen johtaja Dan Henriksson esittelevät teoksen ja
osallistuvat keskusteluun lukudraaman jälkeen.
”Simma näck” kantaesitettiin Klockriketeaternissa 20.1.2009. Tekstiä on aikaisemmin esitetty lukudraamana Ruotsissa, sekä Helsingissä vironkielisenä, kuten piakkoin Tallinnassa. Lisätietoja: Dan Henriksson, konstnärlig ledare, Klockriketeatern, dan.henriksson(at)klockrike.fi Eha Vain, kulturråd, Nordisk ministerråd/Tallinn, eha(at)norden.ee alkuun |
|||
| |
|
||
| Sytkyt Thaimaan kuninkaan syntymäpäiville Nukketeatteri Sytkyt on saanut
esiintymiskutsun Thaimaan kuninkaan syntymapaivan kunniaksi
jarjestettyyn festivaaliin Bangkokissa 3-7.12.09. Hänen
Majesteettinsa Kuningas Bhumibol Adulayadej (s. 1927) eli
Rama 9 on ollut vallassa vuodesta 1946 ja on siten maailman
pisimpään hallinnut monarkki.
alkuunVierailussa mukana Finnair ja Suomen Suurlahetysto/Bangkok. |
|||
| |
|
||
|
Nuorten teatteriprojekti Kuka pelkää
pimeää? -ensi-ilta Kansallisteatterissa joulukuussa
alkuunKuka pelkää pimeää? on tämän hetken nuorten peloista kerätty kollaasi ja unenomainen kuvaelma, jossa mikään pelko ei ole toista pienempi, kun se sattuu omalle kohdalle. Esitys on huipennus syksyn 2009 aikana toteutetulle teatterikasvatusprojektille, johon osallistui Aleksis Kiven peruskoulun ja Alppilan peruskoulun 10-luokkalaisten ryhmät sekä Sinisen verstaan Comico Piccolo -ryhmäläisiä. Produktio saa ensi-iltansa Kansallisteatterin Willensaunassa 10. joulukuuta. Kansallisteatterin toteuttama nuorten teatterikasvatusprojekti on Suomessa uutta. Vastaavien projektien esityksiä ei ole aiemmin tuotu ammattiteatterin näyttämölle usean esityksen sarjana. Teatterikasvatusprojektin tavoitteena on tutustuttaa nuoria teatterin tekemisen perusteisiin sekä tarjota mahdollisuus itseilmaisuun, itsetuntemuksen kehittymiseen sekä yhdessä toimimiseen. Kuka pelkää pimeää? -esityksessä nuoret esittävät omat näkemyksensä ja kokemuksensa pelkojensa aiheista. Uutiset, nettikeskustelut ja turvattomuus kasvattavat niitä jatkuvasti. Pelot ovat aina läsnä, vaikka niistä ei puhuta. Näytelmä kuvaa sitä, miten teini-ikäinen, aikuisuuteen siirtyvä nuori osaa käsitellä pelkoaan. Vaihe on rankka, koska omaa heikkoutta on vaikea näyttää. On vain pärjättävä ja uskallettava elää omien pelkojen kanssa. Toiset onnistuvat siinä paremmin kuin toiset. Kuka pelkää pimeää? on ennen kaikkea näytelmä nuorelta nuorelle. Se on suunnattu 13–20 -vuotiaille nuorille sekä heidän kanssaan työskenteleville aikuisille. Nuorten ideoista ja ajatuksista esityksen on käsikirjoittanut teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelija Sanna Ristaniemi (amk), joka on myös ohjannut esityksen. Lavastuksen, puvut, naamioinnin, valo- ja äänisuunnittelun sekä graafisen suunnittelun ja markkinoinnin tekevät alan opiskelijat. Esitystä markkinoidaan erilaisten tempausten avulla. Torstaina 3.12 kello 16.30 nuoret herättävät ohikulkijoiden hämmennystä muun muassa Freeze-tempauksella. Lisäksi Willensaunan lämpiöön pystytetään pelkäämö, jossa saa pohtia omia pelkojaan ja kirjoittaa ne lapulle. Vastaavia pelkäämöjä pystytetään myös muutamaan Helsingin alueen kouluun. Lisätietoja: teatterikuraattori Pirjo Virtanen p. (09) 1733 1256, GSM 050 374 2296 www.kansallisteatteri.fi |
|||
| |
|
||
|
alkuun |
|||
| |
|
||
| Vologdassa pidettävä Historian
äänet –teatterifestivaali kutsuu osanottajia Suomesta Seuraava 10. festivaali
pidetään vuonna 2010. Teatteri ja Historia –aiheisen
festivaalin tarkoituksena on kehittää tilateatteritaidetta.
Esitykset sijoitetaan Vologdan kremlin alueelle. Kahdenkymmenen vuoden
aikana, jolloin festivaali on toiminut, täällä on
esitetty yli sata näytelmää Venäjältä,
Valko-Venäjältä, Kalmykiasta, Ukrainasta, Kreikasta ja
Italiasta. Kilpailulautakunnan jäsenenä ovat
venäläiset kuuluisimmat teatterialan toimijat, johtajan on
taidehistorian tohtori, professori A. Bartoshevitsh.
Festivaali ylläpitää englanninkieliset sivut: www.cultinfo.ru/voices/english/index.htm alkuun |
|||
| |
|
||
|
Keski-Suomen taidetoimikunnan residenssi Espanjassa
Keski-Suomen taidetoimikunta aloittaa residenssitoiminnan Espanjassa, Arenys de Marin taiteilija-asunnossa 1.2.2010. Vuoden 2010 residenssiajat ovat haettavissa 11.12.2009 mennessä. Tämän jälkeen käyttöaikoja voi hakea jatkuvasti, kuitenkin vähintään 1 kk ennen suunniteltua käyttöaikaa. www.kstaide.net/index.htm alkuun |
|||
| |
|
||
| Apurahoja haussa
nyt • Taiteen keskustoimikunta:
Matka-avustukset yksityishenkilöille 30.11. mennessä
Katso TINFOn
ilmoitustaululta• Svenska kulturfonden: Understöd och stipendier för enskilda, arbetsgrupper och samfund senast 30.11 • Samuel Huberin taidesäätiö: taideapurahojen hakuaika 15.12. mennessä • Kansan Sivistysrahasto haluaika on alkanut 23.11.2009. Hakuajat päättyvät seuraavasti: SAK:n kulttuurirahasto 11.1.2010; KSR:n yleis-, maakunta- ja erikoisrahastot (pääjako) 31.1.2010; KSR:n Tammen rahasto 28.2.2010 • Pohjoismainen kulttuurirahasto: vuoden pohjoismainen näyttämötaidetapahtuma 2011-2012, 15.2.2010 mennessä alkuun |
|||
| |
|
||
| Ensi-illat ja ulkomaiset vierailut Ensi-iltoihin Tiedotuskeskus kerää tiedot ammattiteattereiden ensi-illoista. Ulkomaisiin vierailuihin Tiedotuskeskus kerää tietoja Suomessa esiintyvistä ulkomaisista teattereista. alkuun |
|||
| |
|
||
|
Teatterin
tiedotuskeskus tiedottaa ja tilastoi
ja tukee teatterin verkottumista ja vaihtoa. Teatterin tiedotuskeskus Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki puh. 09-2511 2120, fax 09-2511 2125 www.teatteri.org |
|||
|
Anna palautetta! - Poistakaa
nimeni postituslistalta - Lähettäkää tämä
tiedote myös osoitteella:
lähetä viesti meille. |
|
|