finpalkki


Nro 30 / 16.10.2008



Kääntäjäseminaari ja muita kansainvälisiä ja kotimaisia uutisia







Tinfon kääntäjäseminaari alkaa
Kansainvälisyyttä:
Klockirike Tukholmassa
Sytkyjen Aasian-kiertue alkaa
Rimpparemmi Shanghaissa
Myönnettyjä apurahoja:
Wihurin rahasto
EU:n kultuuriohjelman hanketuet 2008
Seminaari:
Nordiskt seminarium om det fria konstfältets framtid
Hakuja ja kilpailuja:
Tanssivirtaa Tampereella
Stückemarkt 2009
Stage International Script Competition







SUOMALAINEN NYKYNÄYTELMÄ KIELILLÄ
kuudes työpaja näytelmien kääntäjille 20.-26.10.2008

Viisitoista suomalaisen kaunokirjallisuuden kääntäjää perehtyy ensi viikolla uuteen suomalaiseen näytelmäkirjallisuuteen. Kahtatoista eri kieltä edustavat kääntäjät osallistuvat Teatterin tiedotuskeskuksen TINFOn ja Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskuksen FILIn järjestämään Suomalainen nykynäytelmä kielillä -työpajaan. Teatterikulmassa Helsingissä pidettävän työpajan johtajana toimii suomentaja Jukka-Pekka Pajunen.

Tänä vuonna kääntäjien tutkittavana on kaksi teosta: Sirkku Peltolan Yksiöön en äitee ota ja Leea Klemolan näytelmä Kohti kylmempää. Työpajassa analysoidaan teosten sisältöä ja kieltä, käännetään lyhyitä kohtauksia, keskustellaan käännösongelmista ja tavataan kirjailijoita sekä katsotaan uuden suomalaisen dramatiikan tulkintoja teattereissa. Kääntäjät osallistuvat myös Helsingin Kirjamessuille.

Vuodesta 2000 lähtien työpajoihin on kutsuttu eri kielialueilta kaunokirjallisuuden kääntäjiä, jotka ovat jo kääntäneet näytelmiä tai ovat siitä kiinnostuneita. Tarkoituksena on ollut tutustuttaa kääntäjiä suomalaiseen nykyteatteriin ja näytelmäkirjallisuuteen sekä innostaa heitä tarttumaan draaman kääntämiseen. Kannustamalla kääntäjiä toimimaan omalla kielialueellaan suomalaisten näytelmien levittäjinä on pyritty edistämään suomalaisen draaman vientiä.

KÄÄNTÄJÄSEMINAARIN OSANOTTAJAT:
Morten Abildsnes (kieli: norja), Alexandre André (ranska), Anne Colin du Terrail (ranska), Zuzana Drábeková (slovakia), Luisa Gutierrez-Ruiz (espanja), David Hackston (englanti), Yvette Jankó Szép (unkari), René Jensen (tanska), Nely Keinänen (englanti), Iwona Kosmowska (puola), Kristian London (englanti), Martina Marti (saksa), Julija Potrc (slovenia), Anna Sidorova (venäjä) ja Azbeta Stollova (tshekki).

alkuun







Klockrike Tukholmassa

Klockriketeaternin esitys Silver och jag vieraili Tukholmassa 15.10.2008. Kitaravirtuoosi Timo Korhonen ja kertoja Dan Henriksson esittivät Juan Ramón Jiménezin klassikon Platero y yo (suom. Harmo ja minä) Tukholman Suomi- instituutilla.

alkuun







SYTKYJEN AASIAN KIERTUE ALKAA

Nukketeatteri Sytkyjen yli kuukauden kestävä Aasian kiertue alkaa 18.10. Sytkyjen esitysten lisäksi jokaisessa maassa on nukkenäyttelijä Juha Laukkasen vetämät nukketyöpajat. Vierailukohteet ovat Thaimaa, Singapore, Malesia ja Borneossa lasten koulutusprojektissa vierailu.

Borneon Sabahin koulutusprojektin nimi on Humana Child Aid Society Sabah ja siinä tuetaan palmuöljyviljelmillä työskentelevien siirtotyöläisten lasten kouluttamista. Hankkeen puitteissa on perustettu jo liki sata koulua ja koulunpenkille päässyt 8000 lasta.

Suomen Suurlähetystö Malesiassa on tukenut tätä projektia edustuston paikallisen yhteistyön määrärahasta vuodesta 2005. Tänä vuonna tuki heille on 40 000 euroa.
Hankkeesta lisää: http://www.borneochildaid.org/index2.html

alkuun







Rimpparemmi avaa China Shanghai International Arts -festivaalin Kiinassa

Kansantanssiteatteri Rimpparemmin tarjoilema suomalainen Hurmos ja jouluinen
tunnelmointi avaavat 10th China Shanghai International Arts -festivaalin Century-aukion ulkonäyttämöllä, Nanjing Roadilla Shanghain keskustassa 18.10.2008. Odotettavissa on tuhatpäinen yleisö ja runsaasti kiinalaista mediaa paikanpäällä.

Nyt 10. kerran järjestettävä festivaali on Kiinan suurin ja ainoa vuosittain
järjestettävä koko maata kattava kansainvälinen festivaali. Kuukauden pituisen festivaalin aikana nähdään esityksiä 51:stä eri maasta. Kaikkiaan tapahtumia on yli 100.

Festivaalin yhteydessä järjestetään Shanghai Performing Arts Fair (SPAF) -messut 20.-24.10., jotka ovat lajissaan Kiinan suurimmat ja merkittävimmät. Rimpparemmi esiintyy messujen avauksessa, eri tilaisuuksissa ja isännöi yhtä messujen 120 osastosta. Samalla Rimpparemmi edustaa Suomea tapahtumassa, jonne on rekisteröitynyt mukaan yli 30 maata. Messujen lisäksi festivaali tarjoaa mm. näyttelyitä ja ulkoilmaesityksiä.

Rimpparemmin pääesiintyminen tapahtuu Lyceum-teatterissa 22.10.2008, missä
Rimpparemmin antaa kokoillan Maaginen matka Suomeen -konsertin. Se
esittelee suomalaisen ja lappilaisen kansantanssi- ja musiikkikulttuurin
moninaista kirjoa. Järjestäjien toivomuksesta konsertin loppuhuipennuksena
lavalle nousee Kiinassakin supersuosittu suomalainen Joulupukki
tonttuapureineen tuoden lavalle Japanissa 2005 esitetyn Finnish Christmas
Festival -ohjelman. Shanghain kiertueen päätteeksi Rimpparemmi esiintyy
vielä muotikatu Luwanilla.

China Shanghai International Arts -festivaalin tavoitteena on esitellä
kansainvälistä nyky- ja klassistakin tanssi- ja musiikkikulttuuria, edistää maiden välistä kulttuurivaihtoa ja kehittää luovien alojen markkinoita. Tapahtumaa isännöi Kiinan kulttuuriministeriö ja järjestelyistä vastaa Shanghain paikallishallinto.
http://www.artsbird.com/

alkuun







Wihurin rahaston myönnetyt apurahat

Jenny ja Antti Wihurin rahasto jakoi 9.10. palkintoina ja apurahoina historiansa suurimman summan 8,7 miljoonaa euroa (+5%). Tukea myönnettiin 397 yksityishenkilölle tai työryhmälle ja 111 yhteisölle eli yhteensä 508 hakijalle. Rahasto sai yhteensä 3.627 apurahahakemusta haetun summan ollessa 53,5 miljoonaa euroa. Täten noin 16 % haetusta määrästä voitiin myöntää.

Jakosumma sisältää 118 kokovuotista, pääasiassa väitöskirjatyöapurahaa, joiden saajille varattiin mahdollisuus henkilövakuutuksen ja annetun lakiesityksen mukaisen sosiaaliturvan järjestämiseen lisäapurahalla. Löydät myönnetyt apurahat osoitteesta http://www.wihurinrahasto.fi/jako2008.pdf

alkuun







EU:n Kulttuuri-ohjelman hakutuloksia: vuoden 2008 hanketukihaun tulokset

Euroopan unionin kulttuurihankkeiden rahoitusohjelman vuoden 2008 hakukierroksella myönnettiin tukea yhteensä 103 eurooppalaiselle yhteistyöhankkeelle.  Näistä 11 on monivuotisia (3–5-vuotisia) hankkeita ja loput 92 lyhyitä, enintään 2-vuotisia kulttuurialan hankkeita.

Yhteensä yhdessätoista hankkeessa on mukana suomalaisia kulttuuriorganisaatioita. Tukea nämä suomalaisväritteiset hankkeet saavat n. 7,9 miljoonaa euroa – liki neljä kertaa enemmän kuin viime vuonna. Hakukierroksella myönnettiin hanketukea yhteensä liki 32 miljoonaa euroa.

Esittäviin taiteisiin liittyviä tukea saaneita hankkeita ovat mm.

A Space for Live Art

Suomalainen yhteisjärjestäjä: ANTI – Contemporary Art Festival ry.
EU-tuki: 2 053 875 €

Kuopiolainen ANTI-festivaali on mukana yhteisjärjestäjänä laajassa, kahdeksan eurooppalaisen festivaalin hankkeessa, jonka tarkoituksena on vahvistaa live art -taiteen asemaa Euroopassa. Hankkeeseen kuuluu festivaalien kansainvälisten yhteistuotantojen lisäksi residenssivaihtoa, seminaareja ja yleisötyötä. Hankkeen järjestäjätahoina on niin suuria kuin hyvin pieniäkin eurooppalaisia festivaaleja. Yksi yhteistyön tavoitteista onkin vahvistaa pienten live art -festivaalien asemaa.

Hankkeen koordinaattorina toimii belgialainen Les Halles de Schaerbeek. Muut järjestäjätahot ovat Suomen lisäksi Sloveniasta, Espanjasta, Puolasta, Saksasta, Ranskasta ja Isosta-Britanniasta. Viisivuotisen hankkeen käynnistää ANTI-festivaali Kuopiossa syyskuussa 2008.

Prospero
Suomalainen yhteisjärjestäjä: Tampereen yliopisto, Tutkivan teatterityön keskus
EU-tuki: 2 200 039€

Ranskalaisen Théâtre national de Bretagnen koordinoima viisivuotinen (2008–2012) Prospero on eurooppalainen teatterihanke, jossa on kolme painopistealuetta: tutkimus, koulutus ja tuotanto. Hankkeen aikana tuotetaan sekä kansallisella että eurooppalaisella tasolla yhteensä 16 esitystä. Esitykset kiertävät osanottajamaissa; Suomessa näistä nähdään suurin osa Tampereen teatterikesässä 2009–2012. Lisäksi hankkeen aikana tehdään teatteritutkimusta, järjestetään yleisölle avoimia tutkijatapaamisia sekä tuetaan teatterifestivaalien yhteistyötä ja teatterikoulujen residenssitoimintaa. Tampereen yliopistossa on luvassa laaja, eurooppalaisten tutkijoiden symposium syksyllä 2010.

Hankkeen tavoitteena on muodostaa monipuolinen eurooppalainen teatterialan verkosto. Suomen ja Ranskan lisäksi Prospero-hankkeessa on mukana järjestäjiä Italiasta, Portugalista, Saksasta ja Belgiasta. Prospero-hankkeen johtoryhmään kuuluvat Suomessa teatterityön professori Yrjö Juhani Renvall, teatteriohjaaja Cilla Back sekä teatterin ja draaman tutkimuksen professori Hanna Suutela.

Representing the Identities and the Voices of the European Riverains
Suomalainen yhteisjärjestäjä: Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry.
EU-tuki: 190 000€

Italialaisvetoisessa hankkeessa kerätään jokialueiden muistiperintöä ja annetaan nuorille teatterintekijöille mahdollisuus muokata siitä oma tulkintansa teatterin keinoin. Paikallisissa jokiympäristöissä luodaan myös installaatioita. Hankkeen aikana järjestetään kolme kansainvälistä teatterityöpajaa: Italiassa, Puolassa ja Romaniassa.

Kaikki hanketukea saaneet suomalaispartnerit löydät CIMOn uutiskirjeestä

alkuun







Nordic Networking and Cultural Management - Working Conditions for the Independent Field
4.-5.11.2008
G18, Yrjönkatu 18, Helsinki

Har vi goda nordiska nätverk för fria teatergrupper eller mindre gallerier? Har det fria fältet råd eller tid att organisera sig? Var finns resurserna för framtidsplanering och kontaktskapande? Finns det nordiska kulturproducenter?

Fria konstnärer i Norden delar liknande verkligheter och befinner sig på många håll i en pressad ekonomisk situation, där nedskärningar hotar. Hur kan vi skapa goda arbetsförutsättningar i ett nordiskt perspektiv? Produforum är en plattform för fria konstnärer och kulturproducenter. Vi inbjuder till ett nordiskt seminarium om det fria konstfältets framtid.

Tisdag 4.11.
13.15 Nordisk turnéverksamhet och festivalsamarbete
Arbetsgrupper inom scenkonst, samtidskonst och kulturproducentskap har förberett några konkreta idéer kring samarbetsmöjligheter vilka här bearbetats vidare. Arbetsmetoden är cooperative learning.
14.45 Kaffe
15.00-18.00 Konstnärliga verkstäder
Johan Forsman, aktör&vänner, Stockholm
Annika Tudeer, Oblivia, Helsingfors
Camilla Hellberg, Matiki Mojo, Helsingfors
Anders Bergman och Jan Konsin, Galleri Bergman och
Myymälä2, Helsingfors
18.30-19.15 Öppen repetition: Jag är vinden av Jon Fosse, Klockriketeatern, Skillnadsgatan 7.
20.00 Middag och program i källarvalvet G18

Onsdag 5.11.
09.15 Introduktion: Anna-Maija Marttinen, kulturråd, Undervisningsministeriet
09.45 Creative Economy and the (net)working possibilities of the independent field - Green Paper for the Nordic Region
Moderator: Nina Gran
Riitta Heinämaa, Nordiska ministerrådet,
Veikko Kunnas, Helsingfors stads kulturcentral,
Christine Fentz, Uafhaengige scenekunstnere (Danmark)
12.00 LUNCH
13.00-17.00. Finansiärer
Nordisk kulturfond, Kulturkontakt Nord, Finlands undervisningsministerium, KreaNord. Presentationer och diskussion under ledning av Anki Hellberg-Sågfors.

Anmälningar senast 24.10.2008. http://www.produforum.fi eller till produforum(at)produforum.fi

alkuun







Tanssivirtaa Tampereella hakee esityksiä

Tanssiteatteri MD hakee teoksia 21.-26.4. järjestettävälle Tanssivirtaa Tampereella - nykytanssifestivaalille 14.11. saakka. Festivaali esittelee kotimaisen nykytanssin kiinnostavimmat teokset niin konkarikoreografeilta kuin uransa alussa olevilta tekijöiltä. Ohjelmistossa myös tanssivideoita. Ohjelmisto julkistetaan helmikuussa. Lisätietoja antaa tuottaja Jenni Pehkonen 03 3392 6602 tai tuotanto(at)tanssiteatterimd.fi

alkuun







Stückemarkt 2009 etsii näytelmätekstejä

Haku 1.12.2008 asti. Vuonna 2007 Maria Kilpi voitti parhaan näytelmän palkinnon Harmin paikka -näytelmällään. Lisätiedot tämän vuoden kilpailusta http://www.stueckemarkt.de

alkuun







4th ROUND OF STAGE INTERNATIONAL SCRIPT COMPETITION

Kalifornian yliopiston teknologiaa käsittelevien näytelmien kilpailu hakee tekstejä 15.12.2008 asti.
Lisätiedot http://www.cnsi.ucsb.edu/stage/guidelines/guidelines.html

alkuun







Teatterin tiedotuskeskus tiedottaa ja tilastoi
ja tukee teatterin verkottumista ja vaihtoa.


Teatterin tiedotuskeskus
Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki
puh. 09-2511 2120, fax 09-2511 2125
www.teatteri.org

Anna palautetta! - Poistakaa nimeni postituslistalta - Lähettäkää tämä tiedote myös osoitteella: lähetä viesti meille.