finpalkki


Nro 2 / 11.1.2008



Lain ulkopuolisten teattereiden avustukset 2008 ja muita uutisia







Teatterimäärärahat valtion budjetissa
Rahoituslain ulkopuolisten teattereiden toiminta-avustukset 2008 jaettu
Vielä yksi suomalaissatsaus Virossa: Lasse Lindeman ja Ahlforsin Viimeinen sikari
Ehdota palkinnon arvoista lastenteatteritekoa!
Tampereen Teatteri etsii lavastemaalaria
Temakväll om Viirus på Arbis
Kansainväliset Lasten ja nuorten teatteripäivät Oulussa
Ilmoittaudu Ylivieskan Teatterimaratoniin
Kansainväliset tiedotteet: festivaaleja, residenssejä ym.







Teatterimäärärahat valtion budjetissa

Eduskunta hyväksyi vuoden 2008 talousarvion joulukuussa hallituksen esittämän täydentävän talousarvion pohjalta. Sen mukaisesti palautettiin eräiden valtionavusteisten taidelaitosten toimitilavuokrat ja Kansallisteatterin peruskorjauksen lainanhoitomenot rahoitettaviksi kokonaisuudessaan yleisistä budjettivaroista. Veikkausvoittovarojen edunsaajien näkökulmasta tämä oli sekä periaatteellisesti tärkeää, että vuoden 2008 osalta mieluista: edunsaajille jaettavat määrärahat lisääntyivät yli 10 miljoonalla eurolla. Pääosa taiteelle osoitetusta lisäyksestä meni elokuvalle, mutta muuhunkin riitti purosia. Määräraha näyttämötaiteen edistämiseen nousi 250.000 eurolla ja on 2.436.000 euroa.

Lausunnossaan valtiovarainvaliokunta korosti ryhmäkentän merkitystä ja sirkustaidetta seuraavalla tavalla:

Hallitusohjelman mukaan taiteen vapaan kentän toimintaedellytykset turvataan. Talousarvioesityksen mukaan tarkoitus on vahvistaa taiteellisen ja muun luovuuden edellytyksiä, osaamista ja kehittymistä yhteiskunnassa. Kulttuuripalveluiden ja ammatillisen taiteen korkea laatu turvataan parantamalla tekijöiden ja palveluiden tuottajien toimintaedellytyksiä. Sen vuoksi valiokunta pitää välttämättömänä, että taiteen vapaiden ryhmien määrärahoja korotetaan toimintaedellytysten parantamiseksi. Momentin määrärahojen osalta valiokunta kiinnittää huomiota myös sirkustaiteen rahoitukseen ja katsoo, että jatkossa tulisi osoittaa muista eritelty määräraha sirkustaiteen edistämiseen kuten momentin selvitysosassa on muille taiteen aloille.

Valtion näyttämötaidetoimikunta osoitti lisäyksestä 217.000 euroa rahoituslain ulkopuolella olevien ryhmien toiminta-avustusten korottamiseen ja jakoi toiminta-avustuksina ryhmille 1.297.000 euroa (nousua edelliseen vuoteen verrattuna 20,1 %).   Alla Taiteen keskustoimikunnan tiedote.

Riitta Seppälä







Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain ulkopuolisten ammatillisten teattereiden toiminta-avustukset vuodelle 2008

Valtion näyttämötaidetoimikunta on jakanut opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain ulkopuolella olevien ammatillisten teattereiden toiminta-avustukset vuodelle 2008, yhteensä 1 297 000 euroa. Sirkustaiteen tukemiseen siitä käytettiin 75 000 euroa.

Hakemuksia saapui 52 ja toiminta-avustusta myönnettiin 31 hakijalle. Uusina avustettavien joukkoon otettiin tällä kertaa Akseli Ensemble ry, Nukketeatterikeskus Poiju, Oblivia rf, Siperian Teatteriyhdistys, Smeds Ensemble ry ja Teatteri Turmio ry. Määrärahalla tuetaan neljää sirkusryhmää. Uusia avustettavia ovat Association WHS ry ja Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry.

Teattereiden toimintaan:
Akseli Ensemble ry, Helsinki, 10 000 €
Circus Maximus ry, Helsinki, 43 000 €
Improvisaatioteatteriyhdistys Stella Polaris ry, Helsinki, 33 000 €
Kapsäkki osuuskunta, Helsinki, 45 000 €
Keski-Uudenmaan Teatterin kannatusyhdistys ry, Kerava, 55 000 €
Klockriketeatern rf, Helsingfors, 95 000 €
KokoTeatteri yhdistys ry, Helsinki, 70 000 €
Lahden Oma Teatteri ry / Teatteri Vanha Juko, Lahti, 100 000 €
Nukketeatteriyhdistys Akseli Klonk ry, Oulu, 10 000 €
Oblivia rf, Helsingfors, 10 000 €
PerformanceSirkusyhdistys ry, Helsinki, 13 000 €
Precursor Oy / Nukketeatterikeskus Poiju, Helsinki, 20 000 €
Rakastajat teatteriryhmän kannatus ry, Pori, 100 000 €
Siperian teatteriyhdistys ry, Tampere, 15 000 €
Smeds Ensemble ry, Helsinki, 10 000 €
Tampereen Komediateatteri Säätiö, Tampere, 20 000 €
Teater Geist, Ingå, 10 000 €
Teaterföreningen Stjärnfall r.f., Helsingfors, 12 000 €
Teatteri Avoimien Ovien kannatusyhdistys ry, Helsinki, 100 000 €
Teatteri Telakka ry, Tampere, 95 000 €
Teatteri Turmio ry, Helsinki, 10 000 €
Teatteriyhdistys Takomo ry, Helsinki, 90 000 €
Tehdas Teatteri ry, Turku, 21 000 €
Todellisuuden tutkimuskeskus ry, Helsinki, 35 000 €
Totem-teatterin kannatusyhdistys ry, Espoo, 27 000 €
Universum ry, Helsinki, 145 000 €
Valtimonteatteri yhdistys ry, Helsinki, 28 000 €

Sirkustaiteen tukemiseen:
Association WHS ry, Helsinki, 15 000 €
Circo Aereo ry, Helsinki, 25 000 €
Circo - Uuden Sirkuksen Keskus ry, Helsinki, 25 000 €
Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry, Helsinki, 10 000 €
 
Lisätietoja: Ansa Aarnio, taidesihteeri, puh: (09) 1607 7945, ansa.aarnio(at)minedu.fi

alkuun







Lasse Lindemanin ohjaus Bengt Ahlforsin Viimeisestä sikarista kiertää Viroa

Kuopion kaupunginteatterin johtaja, ohjaaja Lasse Lindeman ohjasi virolaiseen Vana Baskini –teatteriin Bengt Ahforsin näytelmän Viimeinen sikari kuluneena syksynä. Viimane sigar sai ensi-iltansa 1.11.2007. Vierailukutsu oli perua Lindemanin Lahden vuosilta, jolloin hänen johtamassaan Lahden kaupunginteatterissa vieraili Vana Baskinin taiteellinen johtaja Eino Baskin useaan otteeseen.

Vana Baskini on kiertävä ammattiteatteri, ja Viimane sigar -esitystä näytellään ympäri Viroa alkukeväällä. Esityksen vastaanotto on ollut kauttaaltaan innostunutta.
http://www.vanabaskiniteater.ee/mangukava/show_id-17/?month=1&year=2008

alkuun







Lastenteatteripalkinto lastenteatteriteolle – ehdota palkinnonsaajaa!
 
Suomen Teatterit ry järjestää vuonna 2008 valtakunnallisen Lastenteatterikampanjan ”Teatterissa kasvaa!”. Kampanjan pääpaino on nettisivuissa www.suomenteatteritfi/lastenteatteri (avautuvat 29.1.2008), ja sen suojelijana toimii Tasavallan presidentti Tarja Halonen. Kampanjan yhteydessä halutaan kohottaa lastenteatterin tekijöiden arvostusta myös jakamalla ensimmäistä kertaa lastenteatteripalkinto. Lastenteatteripalkinnon voi saada mikä tahansa lastenteatteriin liittyvä teko: kokonainen teatteri, ryhmä, esitys, esiintyjä, ohjaus, käsikirjoitus, koreografia, visuaalinen suunnittelu, musiikki, suomennos, projekti tai muu vastaava.

Lastenteatteripalkinnon saajan valitsee Suomen Teatterit ry:n asettama valintaraati. Valinnan suorittava raati on avoin lastenteatteritekoanne puoltaville, hakemuksessa perustelluille seikoille. Lastenteatteriteon on tullut tapahtua suomalaisessa ammattiteatterissa, ja kilpailu keskittyy tarkkailemaan kahta viimeistä vuotta, eli vuosia 2006 ja 2007. 

 Mikäli haluatte, että ehdotuksenne kilpailee Lastenteatteripalkinnosta, pyydämme teitä lähettämään Suomen Teatterit ry:lle korkeintaan kahden liuskan perustelut valintanne puolesta. Toivomme, että löydätte vähintään kolme keskeistä tekijää, miksi juuri tämä teko on paras lastenteatteriteko. Perustelujen lisäksi voitte laittaa mukaan rajoitetusti muutakin materiaalia. Toivomme, että aineisto lähetetään pääosin sähköisesti osoitteeseen: info(at)suomenteatterit.fi. Postitse aineistoa voi lähettää osoitteeseen Lastenteatteripalkinto, Suomen Teatterit ry, Meritullinkatu 33, 00170 Helsinki.

Jotta ehtisimme perehtyä lähettämäänne aineistoon, toivomme että esitykset perusteluineen olisivat Suomen Teatterit ry:ssä 29.2.2008 mennessä. Raati ryhtyy valmistelemaan valintaa nopeasti tuon päivämäärän jälkeen. Raati voi halutessaan tehdä valinnan myös ehdotusten ulkopuolelta. 

Palkintosumman lahjoittavat yhteistyössä Suomen Teatterit ry ja Lasten Päivän Säätiö. Palkinnonsaaja julkistetaan todennäköisesti Linnanmäen huvipuiston avajaisten yhteydessä huhti-toukokuussa 2008.

alkuun







Tampereen Teatteri etsii vakituiseen työsuhteeseen
ammattitaitoista lavastemaalaria maalaus- ja pintakäsittelytöihin.

Lisätietoja: lavastamon päällikkö Tom G. Järvinen p. 0400 999 372.
Kirjalliset hakemukset helmikuun loppuun mennessä:
Tampereen Teatteri / Tom G. Järvinen, Keskustori 2, 33100 Tampere

alkuun







Temakväll om Viirus på Arbis

Torsdagen den 17.1 kl 18.05 diskuteras Teater Viirus på Arbis bibliotek, Dagmarsgatan 3, Helsingfors. Charlotte Sundström samtalar med författaren Jan Nåls om hans bok Viirusboken.

alkuun







Kansainväliset Lasten ja nuorten teatteripäivät 27. kerran Oulussa

Kansainväliset Lasten ja nuorten teatteripäivät järjestetään helmikuun lopussa 18.-23.2.2008 jo 27. kerran Oulussa. Oulun kaupunginteatterin, nuoriso- ja kulttuurikeskus Nukun ja JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen yhteistyössä järjestämän tapahtuman ohjelmistossa on yhteensä 14 vierailevaa ryhmää ja yli 70 esitystä viidestä eri maasta. Lisäksi viikon aikana on tarjolla seminaareja, keskustelutilaisuuksia, työpajoja sekä näyttelyitä. Tapahtuman teemana on Itämeri, joka näkyy ohjelmiston lisäksi mm. teatteritalon somistuksessa.

Festivaalin kansainväliset vieraat tulevat Italiasta, Englannista, Virosta ja Norjasta. Kotimaisia esiintyjiä ovat Seinäjoen kaupunginteatteri, Kuopion kaupunginteatteri, Teatteri Hevosenkenkä, Tanssiteatteri GLIMS & GLOMS, Aurinkobaletti, Unga Teatern, Teatteriosuuskunta Loimu Rovaniemeltä ja Turun taideakatemian nukketeatterilinja. Mukana ovat tietenkin myös Oulun kaupunginteatteri ja JoJo – Oulun Tanssin Keskus, sekä Nukketeatteri Akseli Klonk, Nukun Sanataidekoulu, Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio ja Oulunsalon taidekoulu.

Lasten ja nuorten teatteripäivien liput tulivat myyntiin keskiviikkona 9.1. Lippupisteen toimipaikoissa kautta maan. Koko ohjelma http://www.ouka.fi/teatteri/festival

alkuun







Ylivieskan Teatterimaratoniin voi ilmoittautua

Ylivieskan Huoneteatteri järjestää huhtikuun viimeisenä viikonloppuna, 28. – 29.4. teatteritapahtuman pienimuotoisille teatteriesityksille. Ohjelmassa on monologi- ja satuteatterikilpailujen lisäksi teatterimaraton pienimuotoisille esityksille.

Ylivieskan Teatterimaratoniin voi ilmoittautua puhelimitse 31.3. asti, Ylivieskan Huoneteatteri 040-586 5907.

alkuun







Kansainväliset:

FOURTH FESTIVAL OF INTERNATIONAL STUDENT THEATRE  -FIST 04-
13.-16.11.2008
Belgrad, Serbia

Kansainvälinen ylioppilasteatterifestivaali. Haku viimeistään 1.5.2008. http://www.fistbelgrade.com/

********
Reloading Images
Lokakuu 2008
Damaskos, Syyria

RELOADING IMAGES Damascus is an interdisciplinary artistic research platform. It invites artists and scholars from Syria and abroad to discuss and explore ways of artistic practice and collaboration, based on an interactive exchange of experiences, ideas, know-how and tools of production and self-organisation.

The following questions are a starting point for discussion:
(1) Art and social relevance: under which circumstances is art an option? In what forms can art initiate and participate in social discourses?
(2) Image and representation: how can concepts of visual culture be re-thought – through images?
(3) Urban space as a subconscious system: how do the historical layers, the narrative traditions, and the social affiliations of daily life interact and create a sense of cultural identity?
(4) Beyond exoticism and xenophobia: in what ways does a system based on categorisation lead to (potentially unnatural) polarizations – for example, east/west, inclusion/exclusion, centre/periphery? Where are the subtler points of transition in between?

The application deadline is February 7th 2008. http://www.reloadingimages.org/

*********
Festival Finoallafinedelmundo
Sienna, Italia, syyskuu 2008

The Teatro della Pioggia, a theatre group which works in Siena, Italy, is organising the second edition of its theatre and dance Festival, FINOALLAFINEDELMONDO. The deadline is 15.2.2008. Young groups and individual artists interested in taking part in the Festival can visit the website http://www.teatrodellapioggia.net/

********
International clowning workshop
10.-23.3. 2008 Brysseli

Stage International de Jeu Clownesque : 'Autour du Flop' Avec Micheline Vandepoel & Kevin Brooking. Training for professional artists (circus, street theatre, clown, mime, movement, actors etc). http://www.catastrophe.be/f_formations_detail.php?id=671

*********
NagiB festival
2.-6.9.2008 Maribor, Slovenia

Nykytanssi- ja –performancefestivaali. Haku viimeistään 5.2.2008. http://www.nagib.si/

*********
Dance Omi residency
Elo-syyskuussa, Ghent, New York State, USA

Residenssijaksoon voivat hakea kaikkien tanssilajien ammattilaiset, 1.3.2008 mennessä. http://www.artomi.org/dance

alkuun







Teatterin tiedotuskeskus
Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki
puh. 09-2511 2120, fax 09-2511 2125
www.teatteri.org

Anna palautetta! - Poistakaa nimeni postituslistalta - Lähettäkää tämä tiedote myös osoitteella: lähetä viesti meille.