finpalkki


Nro 28 / 11.10.2007



Vetoomus Varkauden Teatterin puolesta; uusia julkaisuja ym.







Vetoomus Varkauden Teatterin puolesta
Helsingin Kaupunginteatterin Perheteatterin johtoon Kari Rentola
Viimeinen sikari Saksan ensi-iltaan
Sari Lakso vetämään Helsingin kansainvälistä balettikilpailua

ESITYS-lehti
Elokuvan runousoppia -kirja

Seminaari kuvailutulkkauksesta
Kuopio Tanssii ja Soi hakee tiedottaja-markkinoijaa
Residenssi Roomassa

Alkavia tapahtumia: /teatteri.nyt ja 5-3-1 Uuden Jongleerauksen Festivaali







Suomen teatterit ry:n vetoomus Varkauden Teatterin puolesta

Varkauden Teatteri on suurissa vaikeuksissa. Varkauden kaupunki aikoo leikata teatterin tukea saman verran kuin viime vuonna, eli noin 30%. Kaupungin listalla yhtenä vaihtoehtona on myös teatterin tukien lopettaminen!?

Tämä on suuri vääryys. Varkauden Teatteri on kaikilla mittareilla erinomaisesti toimiva teatteri, jonka merkitys alueelle ja sen asukkaille on keskeinen. Teatteri on myös kaupungin kiinnostavuuden kannalta tärkeä. Varkauden Teatterin katsojaluku on noin 26 000 vuodessa ja oma tulonhankinta noin 40%.

Suomen Teatterit ry kerää adressiin nimiä teattereilta ja teatterialan ammattilaisilta Varkauden Teatterin puolesta. Allekirjoita vetoomus vastaamalla osoitteeseen
hanna-reetta.schreck(at)suomenteatterit.fi torstaihin 11.10. mennessä, niin lisäämme teatterin / järjestön tai nimesi allekirjoittaneiden listalle. Varkauden valtuusto tekee päätöksensä jo ensi viikon maanantaina 15.10.!

Kiitos osallistumisestasi!

http://www.suomenteatterit.fi

alkuun







HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERIN PERHETEATTERIN JOHTAJAKSI KARI RENTOLA

Teatterinjohtaja Asko Sarkola on nimennyt apulaisjohtaja Kari Rentolan toimimaan myös Helsingin Kaupunginteatterin Perheteatterin johtajana 1.10.2007 alkaen. Perheteatteria syksystä 2003 johtanut Anneli Mäkelä jäi eläkkeelle 30.9.2007. Vastuunsiirron yhteydessä teatterin toimintaa kehitetään erityisesti yleisötyön alueella.

Kari Rentolan johtamassa Perheteatterissa toimintaa jatketaan edelleen kaikilla päätalon kolmella näyttämöllä sekä lämpiötiloissa. Myös vierailuesitykset pääkaupunkiseudun päiväkodeissa jatkuvat. Lähivuosina Perheteatteri tuottaa erityisesti nuorille ja varhaisnuorille tarkoitettuja esityksiä. Tavoitteena on myös Helsinki Dance Companyn tanssitaiteilijoiden erityisosaamisen monipuolinen hyödyntäminen Perheteatterissa.








Bengt Ahlforsin Viimeinen sikari Saksassa

Bengt Ahlforsin komedia Viimeinen sikari saa ensi-iltansa lauantaina 13.10.2007 Bayreuthissa, Studiobüchne-teatterissa. Näytelmän saksankielisen käännöksen on tehnyt Regine Elsässer.

Viimeinen sikarin kantaesitys oli vuonna 2004 Helsingin Kaupunginteatterissa, ja näytelmää esitetään parhaillaan myös Prahassa ja Bratislavassa.

alkuun







Sari Laksosta Helsingin kansainvälinen balettikilpailun pääsihteeri

Balettikilpailuyhdistyksen hallitus kiinnitti kokouksessaan 1.10.2007 tanssitaiteilija Sari Lakson Helsingin kansainvälisen Balettikilpailun pääsihteeriksi. Lakson työsuhde alkoi 1.10.2007 ja jatkuu kilpailun yli.

Sari Lakso on tanssija, koreografi ja tanssinopettaja. Hänellä on monia luottamustehtäviä tanssin kentällä, mm. Suomen Tanssitaiteilijain Liiton puheenjohtajuus vuodesta 2004. Kansainvälisiä tehtäviä hänellä on ollut Pohjoismaisen ministerineuvoston alaisessa Nordscen-komiteassa sekä Kansainvälisen Teatteri-instituutin tanssikomitean jäsenenä.

Seuraava Balettikilpailu on Suomen Kansallisoopperassa 2.-11.6.2009. Kilpailun nettisivut www.balcomphel.fi on tarkoitus avata lokakuun loppuun mennessä. Balettikilpailuyhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Doris Laine-Almi.

alkuun







Uusi ESITYS -lehti

Todellisuuden tutkimuskeskus on perustanut uuden, esitystaidetta ja nykyteatteria käsittelevän ESITYS -nimisen lehden.

ESITYS on syntynyt tarpeesta luoda suomenkielinen, esitystaidetta ja -tutkimusta käsittelevä kirjallinen foorumi. Valtavirran laitamilla tapahtuu taiteessa paljon, mutta palstatilaa marginaali saa mediassa verrattain vähän. TTK pyrkii luomaan uuden tilan, jossa marginaaliset taiteet tulisivat nähdyksi, herättäisivät keskustelua ja intohimoja. Ensimmäisen numeron teema on poliittisuudesta ja työstä.

Ensimmäinen numero on ilmestynyt. Lehteä voi ostaa TTK:n esitysten yhteydessä lipunmyynnistä tai Teatterikorkeakoulun infosta. Lehden voi myös tilata TTK:n nettisivuilta http://www.todellisuus.fi. Irtonumeron hinta on 5e, vuositilaus 15e.

Juttunäyte osoitteessa http://www.todellisuus.fi/esitys

alkuun







Suomalainen kirja elokuvakäsikirjoittamisesta

Elokuvan runousoppia on ensimmäinen syventävä suomalainen elokuvakäsikirjoittamista käsittelevä kirja. Yhdessä paketissa ovat alan parhaiden ulkomaisten käsikirjoitusoppaiden opit sekä suomalaiset käytännöt.

Kirja valottaa muun muassa kiinnostavien henkilöhahmojen kirjoittamista, dramaturgiaa, lajien ja lainalaisuuksien huomioimista sekä niiden rikkomista. Se on tarkoitettu käsikirjoittajaksi tähtääville, mutta samalla se välittää elokuvallista ajattelua muille kirjoittajille.

Kirjan ovat kirjoittaneet Anders Vacklin, Janne Rosenvall ja Are Nikkinen. Vacklin ja Nikkinen kirjoittavat parhaillaan fiktioelokuvaa nimeltään Karjala takaisin. Rosenvall on kirjoittanut Pelkkää lihaa ­-tv-sarjaa, lyhytelokuvia ja teatteriesityksiä, ja toiminut dramaturgina mm. KOM-tekstissä.

Elokuvan runousoppia ­. Käsikirjoittamisen syventävät tiedot
Sidottu, 455 s., kustantaja LIKE
Kirjan ja kirjoittajien esittely ja lukunäyte:
http://www.like.fi/kirja.php?detail_id=4002

alkuun







Kuvailutulkkaus kulttuurilaitoksiin!
Seminaari kulttuuripalvelujen tuottajille
maanantai 12.11.2007 klo 10:30–16:30
Näkövammaisten toiminta- ja palvelukeskus Iiris, Marjaniementie 74, Helsinki

Onko asiakkainanne näkövammaisia ihmisiä, joita haluaisitte palvella entistäkin paremmin? Vai eikö asiakaskunnassanne ole näkövammaisia vielä lainkaan? Oletteko tutustuneet kuvailutulkkaukseen?

Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry järjestää kuvailutulkkausta esittelevän seminaarin kulttuurilaitoksille ja muille kulttuuripalvelujen tuottajille. Tarjoamme mahdollisuuden kokeilla, miltä kuvailutulkkaus tuntuu ja miten se avaa aisteja. Esitämme välähdyksiä eri taiteenlajien kuvailusta. Kerromme kuvailutulkin työstä ja kuvailun tilaamisesta. Vakuutamme teidät kuvailutulkkauksen hyödyistä kokijoiden kertomuksin!

Ilmoittautumiset viimeistään 1.11.2007 ja tiedustelut: kulttuurisihteeri Eeva Jeronen, Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry, eeva.jeronen(at)kulttuuripalvelu.fi, puh. (09) 3960 5505.

Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry on kouluttanut opetusministeriön tuella noin kaksikymmentä kuvailutulkkia. Kuvailutulkkeina toimii mm. teatterialan ja viestinnän ammattilaisia, taidelaitosten henkilökuntaa, viittomakielen tulkkeja sekä näkövammaisten parissa työskenteleviä ihmisiä. Seminaari järjestetään opetusministeriön tuella osana kuvailutulkkauskoulutusta.

http://www.kulttuuripalvelu.fi

alkuun







Tiedottaja / markkinointi-myyntineuvottelija Kuopio Tanssii ja Soihin
 
Kuopio Tanssii ja Soi on vuosittain järjestettävä kansainvälinen tanssitaidefestivaali, joka tarjoaa korkeatasoista, monipuolista ohjelmaa laajalle yleisöpohjalle niin tanssin ammattilaisten, harrastajien kuin ns. suuren yleisönkin parissa.

Haemme joukkoomme tiedottaja / markkinointi-myyntineuvottelijaa vastaamaan festivaalin
- tiedotuksesta
- markkinoinnista ja myynnistä
 
Työtehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää vankkoja näyttöjä onnistumisesta elämysten markkinoinnissa ja myynnissä, tiedottamisessa ja mediasuhteiden hoidossa. Tunnet kulttuurielämää ja matkailua ja sinulla on erinomainen suullinen ja kirjallinen kielitaito (vähintään suomi, englanti). Osaat tuottaa julkaisukelpoista tekstiä, hallitset sähköisen viestinnän ja ryhmämyynnin salat
 
Olet oma-aloitteinen, luova, ulospäinsuuntautunut, järjestelmällinen, paineensietokykyinen ja valmis joustaviin työaikoihin, rutiinitkaan eivät sinua lannista. Palkkasi määräytyy tuloksen mukaan. Työsuhde on aluksi määräaikainen, vuonna 2009 mahdollisesti vakinaistuva.
 
Vapaamuotoinen hakemus palkkatoivomuksineen viimeistään 17.10. (CV ja tehtävän hoidon kannalta keskeiset todistusjäljennökset joita ei palauteta) osoitteeseen 
Toiminnanjohtaja Anna Pitkänen, Kuopio Tanssii ja Soi ry, Torikatu 18, 70110 Kuopio

http://www.kuopiodancefestival.fi

alkuun







Circolo Scandinavon residenssihaku

Roomassa sijaitsevassa skandinaavisessa taiteilijatalo Circolo Scandinavossa on haettavana noin kahden kuukauden pituisia residenssejä mm. kuvataiteen, kirjallisuuden, musiikin, teatterin ja elokuvan parissa työskenteleville taiteilijoille ajalle 1.3.-31.7.2008.

Talossa on 5 taiteilija-asuntoa sekä yhteisiä tiloja. Hakuaika päättyy 15.10.2007.
Tarkemmat hakuohjeet sekä hakulomakkeet osoitteessa http://www.skandinaviskforening.org

alkuun







/teatteri.nyt
10.10.-21.10.2007
Kiasma, Kansallisteatteri, Espoon kaupunginteatteri, Korjaamo

Kiasma-teatterin kokoamassa tapahtumassa kotimaisten ensi-iltojen ja toivottujen uusintojen rinnalla nähdään kansainvälisiä esityksiä ja tekijöitä.

/teatteri.nyt:n uutuus Demotori on päivän mittainen tapahtuma, jossa tekijät tuovat julkiselle areenalle keskeneräisiä aiheita, ajatuksia ja prosessin tai esityksen demonstraatioita. Esityksiä seuraa keskustelu ja palaute muilta tekijöitä ja yleisöltä.

/teatteri.nyt on halunnut myös edistää kotimaisten esiintyjien kansainvälistymistä ja verkottumista mm. kutsumalla festivaalille ulkomaalaisia tuottajia. Viime vuoden pikatreffien tuloksena useat kotimaiset taiteilijat saivat kansainvälisiä kutsuja.

http://www.kiasma.fi/index.php?id=1261&L=0&FL=1

alkuun







5-3-1 Uuden Jongleerauksen Festivaali
Helsinki 19.-21.10.2007

Tanssia ja jongleerausta yhdistävä argentiinalainen Emiliano Alessi saa esineet liikkumaan ympärillään ja kehollaan. Ranskalainen Rémi Imér Laroussinie puolestaan tutkii teoksissaan kehon ja esineiden yhteyttä luoden kontaktijongleerausta.

Katso lisää: http://www.531festival.com

alkuun








Teatterin tiedotuskeskus
Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki
puh. 09-2511 2120, fax 09-2511 2125
www.teatteri.org


Anna palautetta! - Poistakaa nimeni postituslistalta - Lähettäkää tämä tiedote myös osoitteella: lähetä viesti meille.