finpalkki


Nro 26 / 13.10.2010



Merkintöjä työpäiväkirjasta, uutisia, hakuja, tapahtumia, koulutusta







Merkintöjä Hanna Helavuoren työpäiväkirjasta

Uutisia
Eurooppalainen teatteripalkinto Kristian Smedsille
Sirkku Peltolan Suomen hevonen Islannin kansallisteatteriin
Odotus matkaa Kolumbiaan
Toisissa tiloissa Jordaniaan
Oodi rakkaudelle THESPIS-festivaalilla Saksassa
Suomalaista lastenoopperaa venäjäksi ja hollanniksi
Laulunostaja - Muistikuvia A.O.Väisäsen matkoilta Virossa kiertueella
Noodi - uusi työkalu yhteisölliseen käsikirjoittamiseen
Kulttuurifoorumi kohtasi Hämeenlinnassa
Tuore tutkimus kartoittaa valtion tukea kulttuurifestivaaleille

Hakuja
Legioonateatteri hakee toiminnanjohtaja-talousvastaavaa
TeaKin jatko-opiskelijahaku 2011
Kansainvälinen teatterisymposiumi Oulussa 25.2.2011
Itäisen tanssin aluekeskuksen tuotantotuet vuodelle 2011 hakuun
Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen tuotantotuet vuodelle 2011 haettavana
Manner-Suomen ESR-ohjelman syksyn hakukierros 3.-29.10.
Haku euroopanlaajuisen SPACE-hankkeen viimeiseen ryhmään "Writers on the move" on käynnissä
Audition for Skånes Dansteater

Tapahtumia, koulutusta
BETA - Avoin tila kokeellisille ja keskeneräisille esityksille 16.10.
Kutsu Poroerotukseen 16.10.
TAIKA-hanke järjestää Sovella taidetta! -messut Teatterikorkeakoulussa 19.-20.10.2010
Tapahtuman taide -luentosarja alkaa 21.10. Kiasmassa
Kutsu seminaariin Kaikuja Ateneumista- Echoes from Ateneum 22.10.
Organisaatioviestinnän tulevaisuus - juhlaseminaari 4.11.
Saavutettavuuskoulutusta Turussa 4.11.
Anders Carlssonin työpaja / Baltic Circle, hakemukset 15.10. mennessä
Kassandran 10-vuotisjuhla 10.11.
Workshop for professionals at Cantabile 2's School of Stage Arts








Merkintöjä Hanna Helavuoren työpäiväkirjasta

ALISUORITTAJA
Kulttuuri- ja tiedeinstituuttien päivillä Hanasaaressa kuultiin OKM:stä johtaja Anja Lehikoisen selkeäsanaista puhetta suomalaisen koulutus- ja tiedejärjestelmän laadusta kansainvälisessä vertailussa. Suomi saa huonoimmat arviot kansainvälistymisestään: ”Näyttäydymme kansallisena ja suljettuna järjestelmänä”, ”olemme kansainvälisyydessä alisuorittajia”.  Pätee kulttuurissakin. Työsarkaa riittää. Uskon siihen, että yhdessä saadaan enemmän aikaan.  Kansainvälistymiseen tarvitaan uusia lähestymiskulmia, konkreettisten ruohonjuuritekojen politiikkaa. Tässä TINFO yrittää tehdä oman osuutensa. 

YHTEINEN JAETTAVA
Baltic Circlen viestintäpäällikkö Jukka ”Hyde” Hytti puhui instituuttipäivillä kulttuurituottajien tapaamisessa teatterin kansainvälisyydestä ja yhteistyöverkostoista, joita tarvitaan yhteistuotantojen tekemiseen. Hyde korostaa yhteistä jaettavaa. Kohtaamisissa se syntyy. Yksi kohtaamispaikka tulee olemaan  Baltic Circlen  yhteydessä järjestettävä seminaari Models of Internation co-productions and touring  sekä suomalaisten ryhmien esittely.

SUOMALAISEN NYKYTEKSTIN KURAATTORITIIMI KOOLLE – REALITY BITES
Mika Myllyaho, Juha Jokela, Laura Ruohonen, Sirkku Peltola, Sofi Oksanen, Anna Krogerus, Leea Klemola, Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä, Marjo Niemi, Heidi Junkkaala, Emilia Pöyhönen, Saara Turunen, Jussi Moilanen, Laura Gustafsson, Kati Kaartinen, Okko Leo… Kaikkia en ole edes maininnut. Meillä on komea kaarti, joka tekee omintakeisia havaintoja, kirjoittaa tätä aikaa ja todellisuutta teatteriksi. Tämä joukko ansaitsee lisää tunnettuutta ja kansainvälisiä suoria kontakteja. Ei heitä vielä tunneta maailmalla tarpeeksi hyvin.  TINFO haluaa kutsua tekijöitä koolle kuraattoritiimiksi käsitteellistämään ja sanallistamaan tekstien maailmaa ja työstämään konkreettisia toimenpiteitä: käännösnäytteitä, pitkiä synopsiksia, dramaslamia.  

Hanna Helavuori
Teatterin tiedotuskeskus (TINFO)
Johtaja
hanna.helavuori(at)teatteri.org

alkuun







Eurooppalainen teatteripalkinto Kristian Smedsille

Ohjaaja Kristian Smedsille (s. 1970 ) on myönnetty Euroopan unionin Europe Prize New Theatrical Realities (Uusien teatteritodellisuuksien avaamisen palkinto). Palkinto on Euroopan teatteripalkinnon (Europe Theatre Prize) sivupalkinto. Europe Theatre Prize jaetaan nyt 14. kerran ja Europe Prize New Theatrical Realities 12. kerran.

Europe Theatre Prizen saa Schaubühnen perustaja, saksalainen ohjaaja Peter Stein ja Europe Prize New Theatrical Realities myönnettiin Smedsin lisäksi seuraaville: Viliam Dočolomanský (Slovakia/Tsekki), Katie Mitchell (Iso-Britannia), Andrey Moguchiy (Venäjä), Teatro Meridional (Portugali) ja Vesturport Theatre (Islanti).

Palkinnot jaetaan Pietarissa, Venäjällä ensi keväänä 13.-17.4.2011. Aiemmin palkintotilaisuuksia on järjestetty mm. Puolassa ja Kreikassa.

Europe Theatre Prize perustettiin 1986 Euroopan unionin pilottiprojektina, mutta siitä on sittemmin tullut vakiintunut eurooppalainen palkinto. Europe Prize New Theatrical Realities -palkintoa on myönnetty vuodesta 1990 alkaen. Tunnustuksen ovat aiemmin saaneet mm. Eimuntas Nekrosius, Alvis Hermanis sekä Royal Court Theatre.

Europe Prize New Theatrical Realities -palkinto on tarkoitettu kannustamaan eurooppalaisen draaman uusien suuntien syntymistä. Valinnassa otetaan huomioon ehdokkaan kaikki työt, innovatiivisuus ja omaperäisyys. Palkinto voidaan myöntää ryhmälle, työryhmälle, teatterille tai yksittäiselle taiteilijalle.

Juryn mukaan Smeds on omiaan kuvaamaan hahmojensa sisäistä maailmaa sekä yhteiskunnan syrjäisiä sopukoita:
Smeds’ plays are wild, energetic, and filled with many distinctive voices and can be interpreted in many different ways, and can take full advantage of a wide variety of theatrical techniques. His language is rich and colorful, but at the same time natural. In Smeds’ world, the personal and the political are indistinguishable, and his work is characterized by a deep concern for human beings.

www.premio-europa.org

alkuun







Sirkku Peltolan Suomen hevonen Islannin kansallisteatteriin – näytelmä on ajankohtainen syvästä lamasta toipuvassa maassa

Sirkku Peltolan kirjoittama, vuonna 2004 KOM-teatterissa kantaesitetty ja Suomessa yhä suurta suosiota nauttiva näytelmä SUOMEN HEVONEN saa islanninkielisen ensi-iltansa lauantaina 16.10. Islannin Kansallisteatterissa. Reykjavíkiin paikan päälle matkustava Peltola odottaa FINNSKI HESTURINN -nimistä esitystä innolla:

 – On tietysti mielenkiintoista nähdä esitys tasokkaan Kansallisteatterin näyttämöllä, juuri syvästä lamasta toipuvassa maassa, jonka tuulisilla rinteillä värjöttelee sitkeä, pienikokoisten hevosten heimo.

SUOMEN HEVONEN on viime vuosien yksi suosituimmista kotimaisista näytelmistämme. Peltolan näytelmä on tragikoominen kuvaus 2000-luvun EU-direktiivien ohjaamasta suomalaisesta maaseudusta ja maataloudesta. Mönkään mennyt yritys myydä tilan vanha hevonen lihana Sisiliaan sysää liikkeelle tarinan, jota seurataan vanhassa rapistuvassa sukutalossa asuvan hieman omalaatuisen uusperheen kautta.

FINNSKI HESTURINNin ohjaaja María Reyndal ylistää Peltolan tekstiä sen monikerroksisuudesta. Ohjaaja Reyndal pitää näytelmän aihetta myös Islannille hyvin ajankohtaisena. Maassa käydään parhaillaan vilkasta keskustelua mahdollisesta EU-jäsenyydestä ja sen vaikutuksesta paikalliseen maatalouteen. SUOMEN HEVOSEN on kääntänyt islanniksi Sigurður Karlsson.

Reykjavíkin produktion näyttelijäkaarti on tuttu paikallisille niin teatterista kuin valkokankaaltakin. Lassin roolissa nähdään Kjartan Guðjónsson ja matriarkaalisena vanhana Äitenä Ólafía Hrönn Jónsdóttir. Kaksikko on päärooleissa myös uudessa islantilaisessa mustan huumorin elokuvassa Sumarlandið ("Kesämaa").
 
Suomen hevonen maailmalla

Suomessa jo lähes kolmessakymmenessä teatterissa esitetty SUOMEN HEVONEN on yksi viime vuosien suosituimpia kotimaisia näytelmiä. Näytelmää on esitetty aikaisemmin myös Virossa, jossa se oli Eesti Draamateaterin ohjelmistossa syksystä 2007 lähtien aina viime kevääseen saakka.  Lisäksi näytelmä on vieraillut lukudraamana muun muassa Yhdysvalloissa, Tanskassa ja Ranskassa. Näytelmän jatko-osan, YKSIÖÖN EN ÄITEE OTA kantaesitys nähtiin vuonna 2008. Sirkku Peltolan näytelmätrilogia täydentyy kevättalvella, kun sarjan kolmas osa LÄMMINVERISET saa kantaesityksensä 3.2.2011 Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä.

Kotimainen näytelmävienti on viime vuosina ollut kasvussa, ja Teatterin tiedotuskeskuksen keräämien tietojen mukaan maamme ulkopuolella esitettiin vuonna 2009 liki 40 suomalaista näytelmätekstiä. Sirkku Peltolan SUOMEN HEVONEN -näytelmän esitysoikeuksia valvova Suomen Näytelmäkirjailijaliitto avasi keväällä Finnishplays.com –palvelun auttamaan kotimaisten näytelmätekstien myynti- ja markkinointityötä ulkomailla.  Finnishplays.comiin rekisteröityneet voivat ladata sivustolta näytelmäkäännöksiä sähköisessä muodossa. 

Islannin kansallisteatterin verkkosivut: www.leikhusid.is

alkuun







Odotus matkaa Kolumbiaan

KOM-teatterin esitys Odotus on kutsuttu marraskuun lopulla Bogotassa Kolumbiassa järjestettävälle Naisten teatterifestivaalille. Festivaali pyrkii edistämään rauhaa taiteen keinoin. Samalla se tuo esille naisten näkökulman taiteesta ja yhteiskunnasta. Festivaalin teemaksi on tänä vuonna valittu Naiset, muisti ja itsenäisyys.

Heini Junkkaalan ohjaama Odotus on dokumentaarinen esitys henkilöistä nimeltä Pirkko Saisio ja Marja Packalén, heidän rooleistaan ja roolien takaisesta todellisuudesta. Sen voi nähdä KOM-teatterissa vielä marras-joulukuun vaihteessa. Esitys vierailee myös Lahdessa, Vaasassa ja Jyväskylässä.

Festival de Mujeres en Escena por la paz: Memoria e Independencia

KOM-teatteri

alkuun







Toisissa tiloissa Jordaniaan

Toisissa tiloissa -ryhmä on kutsuttu Jordanian kansainvälisille teatterifestivaaleille Salaisella uudelleenkoulutusleirillä, festivaalilla nimellä In Other Spaces Workshop. Jordanian teatterifestivaali (Jordan Theater Festival) järjestetään tänä vuonna 17. kerran pääkaupungissa Ammanissa 1.-14.11.

Toisissa tiloissa

alkuun







Oodi rakkaudelle THESPIS-festivaalilla Saksassa

Tuukka Vasama esittää Tuomas Timosen Oodi rakkaudelle (Ode to Love) 12.11.2010 Saksassa Kielissä THESPIS -monodraamafestivaalilla. Esityksen ohjaa Vihtori Rämä.

Lisätietoa festivaalista:

Monodrama Festival THESPIS! Germany, 9 – 14 Nov 2010

The Monodrama Festival THESPIS has started in 1999 and takes place for the seventh time, this year. Between 9 and 14 November, about 15 productions from 13 different countries will be presented at various venues in Kiel/ northern Germany. Within the framework of the festival there are also arranged workshops and discussions.
 
The wonderful world of monodrama is peopled by amazing storytellers, fascinating body artists, emotive actor-poets, musical word-and-rhythm artists and excessive image-creators.
 
Be prepared to listen to enthralling tales, experience clever humour, profound tragedy and variations on the theme of performance that are beyond language and national borders! It is made possible by the never-ending creative spectrum of the form of monodrama – regardless of the country of origin: be it Chile, Switzerland, Israel, USA, Armenia, Scotland, Cuba, Russia, Poland, France, Finland, Lithuania or Germany. These will be truly six days of theatrical adventure!
 
The programme of THESPIS 2010 is available here.

alkuun







Suomalaista lastenoopperaa venäjäksi ja hollanniksi

Suomalaista lastenoopperaa esitetään syksyn aikana sekä Venäjällä että Alankomaissa. Markus Fageruddin säveltämä lastenooppera Heinähattu, Vilttitossu ja suuri pamaus saa Venäjän kantaesityksensä 24.10.2010, ja teos tulee saamaan ainakin parikymmentä esitystä. Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoittama suomenkielinen libretto on jo aiemmin käännetty englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi. Venäjänkielisen produktion ohjaa musiikkiteatteri Kapsäkin johtaja Reetta Ristimäki.

Fimicin uutinen: Heinähattu, Vilttitossu ja suuri pamaus Pietariin



Toinen Sinikka Nopolan kirjoittama lastenooppera, Seppo Pohjolan säveltämä Arabian jänis on käännetty hollanniksi ja saanut nimekseen Het Siberisch Konijn, Siperian jänis. Hollantilainen nykymusiikkiyhtye Ophelia Trio on ottanut teoksen ohjelmistoonsa kaudeksi 2010–2011, ja esittää sitä paikallisissa kouluissa ja teattereissa.

Fimicin uutinen: Arabian jänis kiertää Hollanissa
Ophelia Trio: www.opheliatrio.nl/opheliatrio/Het_Siberisch_konijn.html

Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus www.fimic.fi

alkuun







Laulunostaja - Muistikuvia A.O.Väisäsen matkoilta on Virossa kiertueella 14.–16.10.2010

Laulunostaja on monitaiteellinen esitys, joka ei ole pelkästään muusikoiden konsertti eikä teatteriesitys, vaan se on näitä molempia.

Näytelmän pääosassa ovat ne naiset, joilta 120 vuotta sitten syntynyt professori Armas Otto Väisänen keräsi lauluja Suomesta, Virosta, Vienan karjalasta ja Mordvasta. Laulunostajan roolihenkilöt, eli eri maiden naislaulajat, kertovat Väisäselle elämänsä iloista ja suruista laulujen muodossa. Näistä tarinoista muodostuu yleisölle ja ääninauhalta puhuvalle Väisäselle yhteinen matka kuljettavaksi. Laulunostajassa yhdistetään kansanmusiikkia ja japanilaista noo-teatteria.

Käsikirjoitus: Mia Pätsi, Eila Hartikainen, Maari Kallberg ja Anneli Kont-Rahtola
Ohjaus: Mia Pätsi
Esiintyjät: Eila Hartikainen, Maari Kallberg ja Anneli Kont-Rahtola
Lukija nauhalla: Mikko Rahtola
Viron kiertue 14.–16.10.2010: Tallinna, Tartto, Obinitsa.

www.fennougria.ee/index.php?id=21100
http://miapatsi.com

alkuun







Noodi - uusi työkalu yhteisölliseen käsikirjoittamiseen

Helsingin kaupunginteatteri ja Metropolia Ammattikorkeakoulu ovat kehittäneet uuden käsikirjoitustyökalun, Noodin. Noodi innostaa luovaan, yhteisölliseen käsikirjoittamiseen verkon välityksellä ja toimii kohtaamispaikkana kirjoittamisesta ja yhteisöllisyydestä kiinnostuneille.

Noodiin voi tutustua osoitteessa http://noodi.metropolia.fi/.

Noodi myös tukee ja ohjaa käsikirjoittamista tarjoamalla dramaturgista oppimateriaalia. Esitysten käsikirjoittamiseen keskittyvä oppimateriaali on rakennettu erilliseen wikiin, eli sitä voi käyttää, vaikkei kirjautuisi Noodiin. Oppimateriaali löytyy osoitteesta http://oppimateriaali.wikidot.com.

Noodi on tällä hetkellä käytössä suomen ja englannin kielellä, ja Noodista on tulossa myös ruotsinkielinen versio vuoden 2010 aikana.

Syksyn aikana Noodilla järjestetään koulutuksia, jotka on suunnattu kaikille, joita kiinnostaa käsikirjoitusprosessien vetäminen Noodilla. Koulutukset ovat maksuttomia ja niiden sisältö ja pituus suunnitellaan ryhmän tarpeiden mukaan. Jos koulutus kiinnostaa, ota yhteyttä projektituottaja Eeva Meltioon (eeva.meltio(at)metropolia.fi) tai yhteisöllisen käsikirjoittamisen kouluttaja Jarkko Suhoseen (jarkkosuhonen(at)yahoo.com).

alkuun







Kulttuurifoorumi kohtasi Hämeenlinnassa

Yhdestoista suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi järjestettiin
6.-7. lokakuuta Hämeenlinnassa. Kaksipäiväinen tapahtuman kulki otsikolla Taide- ja kulttuurikasvatus sekä luovan talouden kehitys.
   
Avajaistilaisuudessa luovasta taloudesta keskustelivat mm.  tohtori Tarja Cronberg ja tohtori, professori Nikolai Hrenov.
   
Ohjelmassa oli keskiviikkona foorumin avajaisluento, jossa puhuivat mm. Suomen ja Venäjän kulttuuriministerit Stefan Wallin ja Aleksandr Avdeev. Lisäksi he kertoivat molempien maiden presidenttien tervehdykset. Hämeenlinnan kaupungin puolesta puhui kaupunginjohtaja Tapani Hellsten.

Avajaisistunnon puheenjohtajina toimivat ylijohtaja opetus- ja kulttuuriministeriön Riitta Kaivosoja ja Venäjän kulttuuriministeriön hallinnon osaston johtaja Juri Shubin.

Vuorovuosin Venäjällä ja Suomessa järjestettävä seminaari oli jo yhdestoista. Kulttuurifoorumitoiminnalla pyritään aktivoimaan ja helpottamaan suomalaisten ja venäläisten kulttuuritoimijoiden välistä yhteistyötä.

Mukana toiminnassa ovat kaikki Suomen läänit sekä 12 Luoteis-Venäjän aluetta - Murmanskin alue, Karjalan tasavalta, Leningradin alue, Pietarin kaupunki, Tverin alue, Pihkovan alue, Novgorodin alue, Vologdan alue, Arkangelin alue, Kaliningradin alue, Komin tasavalta, Nenetsian autonominen piirikunta. Vuodesta 2006 alkaen mukana toiminnassa on myös Moskova ja Moskovan alue.   

Lue lisää opetus- ja kulttuuriministeriön verkkolehdestä.

alkuun







Tuore tutkimus kartoittaa valtion tukea kulttuurifestivaaleille

Pienten askelten politiikkaa vai pitkäjänteistä tukea?
Tuore tutkimus kartoittaa valtion tukea kulttuurifestivaaleille

Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikön tuore julkaisu selvittää valtion tukea kulttuuritapahtumille vuosina 2000 – 2008. Tutkija Pauli Rautiaisen selvityksen kohteena on opetus- ja kulttuuriministeriön, Suomen elokuvasäätiön sekä valtion taidetoimikuntalaitoksen jakama tuki kulttuuritapahtumille. Tutkimuksessa tuen jakautumista ja muutoksia tarkastellaan niin taiteenaloittain, tukimuodoittain kuin maakunnittain eriteltynä. Niin ikään julkaisussa käsitellään opetusministeriön tekemien päätösten ja Taiteen keskustoimikunnan jakoehdotusten välistä suhdetta.

Työpaperit saatavilla kokonaisuudessaan verkkosivuilta:
http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi/julkaisut

Pauli Rautiainen: Valtion tuki kulttuuritapahtumille 2000–2008.
Työpapereita - Working papers no 48. Taiteen keskustoimikunta 2010. Helsinki. ISSN 0788-5318
ISBN 978-952-5253-79-5.

Julkaisu on maksuton. Yli kymmenen julkaisun tilauksista laskutetaan toimitusmaksu.

Tilaukset:
Taiteen keskustoimikunta, Julkaisut, PL 293, 00171 Helsinki
tel. (09) 1607 7066, tkt-kirjasto(at)minedu.fi

alkuun







CIRKO – Uuden Sirkuksen Keskus hakee palvelukseen tuottajaa/tuotantopäällikköä, haku 13.10. mennessä

Helsingin Suvilahteen tammikuussa 2011 aloittavaan
CIRKO – Kansalliseen sirkuskeskukseen.

CIRKO -keskus on sirkusalan uusi valtakunnallinen toimija, jonka 2500 m2 tiloissa sijaitsevat mm. esitys- ja residenssitila, harjoitustila, nykysirkusryhmien toimistoja sekä Sirkuksen tiedotuskeskuksen toimitilat. CIRKO -keskus tarjoaa nykysirkusryhmille ja projekteille harjoitus- ja residenssimahdollisuuksia, tuottaa omia festivaaleja ja esityssarjoja, toimien myös sirkuksen soveltavan toiminnan ja poikkitaiteellisten tapahtumien näyttämönä ja erilaisten muiden tilaisuuksien ulosvuokrattavana tilana.

Haemme palvelukseemme esittävän taiteen alueelta vahvan ammattitaidon omaavaa henkilöä. Omakohtainen, laaja kokemus erilaisten tuotantojen ja festivaalien järjestämisestä, monipuolinen kielitaito ja hyvät sosiaaliset taidot ovat työskentelyn kannalta välttämättömiä.

Tarjoamme kiinnostavaa työtä nykysirkuksen dynaamisessa toimintaympäristössä, upouudessa, tammikuussa 2011 valmistuvassa, ainutlaatuisen monipuolisessa sirkuskeskuksessa.

Toivomme, että hakija voisi aloittaa meillä mahdollisimman pian. Tarjoamme aluksi työsuhdetta vuoden 2011 loppuun, mutta tavoitteemme on tehdä työsuhteesta vakituinen.

Hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen toimitetaan 13.10.2010 mennessä osoitteeseen: tomi.purovaara(at)cirko.net. Tiedustelut: Toiminnanjohtaja Tomi Purovaara, puh. 050 400 76 86.

alkuun







Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys Ry:n ylläpitämä Joensuun kaupunginteatteri - Pohjois-Karjalan alueteatteri

Hakee toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.1.2011 alkaen suunnittelevaa valaistusmestaria, kuiskaaja - tarpeistonhoitajaa ja näyttämömiestä. Hakijoilta vaaditaan alalle soveltuvaa koulutusta sekä työkokemusta ammattiteatterista. Palkkaus on Teatterialan työehtosopimuksen mukainen.

Valaistusmestarin tehtäviin kuuluvat mm.:
Suunnitella näytelmien valaistus itsenäisesti tai yhdessä työryhmän kanssa. Toteuttaa valaistus suunnitelmien mukaan ja vastata valaistuksen hoidosta esityksissä. Toimia oman työryhmän esimiehenä sekä vastaa työnvalvonnasta. Lisäksi tulee osallistua mahdollisuuksien mukaan valokaluston huoltoon.

Kuiskaaja - tarpeistonhoitajan tehtäviin kuuluvat mm.:
Toimia kuiskaajana harjoituksissa ja esityksissä. Huolehtia näytöksissä ja harjoituksissa tarvittavasta tarpeistosta. Lisäksi tulee osallistua tarpeiston valmistamiseen mahdollisuuksien mukaan.

Näyttämömiehen tehtäviin kuuluvat mm.:
Toimia lavasteiden pystytys-, purku- ja vaihtotehtävissä esityksissä sekä harjoituksissa. Osallistua lavasteiden valmistamiseen, korjaamiseen, huoltamiseen ja kuljettamiseen. Lisäksi tulee toimia tarvittaessa näyttämö-, valo-, ja äänimiehenä sekä autonkuljettajana ja järjestäjänä.

Hakemusten tulee olla perillä 29.10.2010 klo 16.00 mennessä.

Lisätietoja antaa, ja hakemukset tulee lähettää:
POHJOIS-KARJALAN TEATTERIYHDISTYS RY /
JOENSUUN KAUPUNGINTEATTERI
Marko Pölönen
käyttöpäällikkö
Kaupungintalo
Rantakatu 20
80100 JOENSUU

marko.polonen(at)jns.fi
050 310 9451

alkuun







Legioonateatteri hakee toiminnanjohtaja-talousvastaavaa

Legioonateatteri ry on Tampereella 15 v. toiminut harrastajateatteri, jossa toimii myös ilmaisupainotteinen nuorten työpaja. Tällä hetkellä yhdistyksellä on 4 työntekijää, lisäksi vaihteleva määrä harjoittelijoita, tukityöllistettyjä, kuntouttavaan työtoimintaan osallistujia ja yhdyskuntapalvelun suorittajia. Vuosittain teatteri tuottaa 4-6 ensi-iltaa.

Yhdistys hakee nyt toiminnanjohtaja-talousvastaavaa,  joka vastaa toiminnan pyörittämisestä yhdessä hallituksen kanssa. Tehtäviin kuuluvat yhdistyksen talousrutiinien lisäksi työllisyyspoliittisen projektin seuranta  ja raportointi, samoin kuin sisäinen ja ulkoinen viestintä,  yhteydet yhteistyökumppaneihin ja sidosryhmiin, toimisto- ja jäsenasiat. Toimeen valittavalta edellytetään kokemusta taloushallinnon tehtävistä, kulttuurialan rahoitusmekanismeista ja projektihallinnasta. Työ vaatii itsenäistä otetta, joustavuutta sekä sosiaalista pelisilmää.
Työ alkaa vuoden 2011 alussa, välttämätön työhön perehdytys tapahtuu joulukuun 2010 aikana sopimuksen mukaan. Yhdistyksen hallitukselle osoitetut  vapaamuotoiset hakemukset palkkatoivomuksineen 29.10. 2010 mennessä  osoitteeseen tiina.kunelius(at)legioonateatteri.fi
tai postitse: Legioonateatteri ry/Hallitus, Mäntyhaantie 5-7, 33800  Tampere
Tiedustelut hallituksen puheenjohtajalle ainoastaan sähköpostitse: antti.haikkala(at)gmail.com
Haastattelut järjestetään viikoilla 44-45, ja valinta suoritetaan 30.11.2010 mennessä.

alkuun







TeaKin jatko-opiskelijahaku 2011

Jatko-opiskelijoiden valinta keväällä 2011

Uudet jatko-opiskelijat
Teatterikorkeakoulu ottaa 2-5 uutta jatko-opiskelijaa aloittamaan opintonsa syksyllä 2011. Etsimme kiinnostavia tutkimusideoita. Haun painopiste on taiteellisessa tutkimuksessa.

Lue lisää valintaperusteista, arviointikriteereistä ja hakemisesta oheisesta pdf-liitteestä.

www.teak.fi/Tutkimus/Hakeminen_jatko_opiskelijaksi

alkuun







Kansainvälinen teatterisymposiumi Oulussa 25.2.2011

Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaali juhlii 30-vuotisjuhlaansa 21.-27.2.2011 järjestettäville festivaaleilla. Juhlavuoden kunniaksi ja uuden vientihankkeen ansiosta Festivaali järjestää Kansainvälisen teatterisymposiumin 23.–26.2.2011. Sen päätavoitteita ovat Festivaalin kulttuurimatkailun lisääminen, kansainvälinen verkostoituminen sekä suomalaisen lasten ja nuorten teatterin viennin lisääminen eurooppalaisille markkinoille.

Symposiumin kutsuvieraat koostuvat eurooppalaisista lasten ja nuorten teattereista ja festivaaleista sekä kulttuurikriitikoiden edustajista. Osallistujille pyritään antamaan kuva Suomen lasten ja nuorten teatterin kentän nykytilasta tarjoamalla mahdollisuuksia festivaalin esityksiin ja suomalaisten teatterintekijöiden tapaamisiin.

Etsimme nyt suomalaisia vienti- ja kiertuevalmiita ammattilaisten tekemiä teatteriesityksiä lapsille ja nuorille. Tarjoamme mahdollisuutta tulla esittelemään ja luomaan kontakteja verkostoitumis-tapahtumaan perjantaina 25.2.2011.

Osallistumismaksu on 30€/hlö, ohessa alustava päiväohjelma. Hintaan sisältyy ohjelma esityksineen sekä lounas ja illallinen. Paikkoja on tarjolla 30 ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Matkat (ja halutessa majoitus) on jokaisen järjestettävä itse. Osallistumismaksun laskutus tapahtuu vuoden loppuun mennessä.

Presentaatioita on tarjolla vain rajoitettu määrä (9 x 10 min.), ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittautumiset vastaanottaa Tapahtumatuottaja Sari Tanner sari.tanner(at)ouka.fi /044-7037113. Ilmoittaessa tulee toimittaa osallistujan nimi ja laskutustiedot perjantaihin 19.11.2010 mennessä.

Festivaalin viralliset nettisivut löytyvät osoitteesta www.ouka.fi/teatteri/festival.

Juhlavuoden ohjelmisto julkaistaan 15.11.2010, ja samalla alkaa myös valtakunnallisen lipunmyynti. Luvassa on ainakin kaksi suuren näyttämön tähtivierailua, saksalaista ja ranskalaista teatteria perheen pienimmille, Teatteri Quo Vadiksen ja Linnateatterin vierailut ja Oulun kaupunginteatterin kantaesitys nuorille uudesta Platform11+ yhteisproduktiosta englantilaisen Emergency Exit Artsin ja portugalilaisen Teatro o Bandon kanssa.

alkuun







Itäisen tanssin aluekeskuksen tuotantotuet vuodelle 2011 hakuun

Haemme rohkeasti taiteen eri ilmaisukeinoja hyödyntäviä tanssiteoksia, tuoretta koreografista ajattelua sisältäviä esityskonsepteja, mielenkiintoisia prosesseja sekä ideoita yleisötyöhön.

Myös uusinta-, vierailu- ja kiertue-esitysehdotukset huomioidaan. Tuotantotukemme on aina osa-rahoitus ja teemme valittujen projektien kanssa erillisen tuotantosuunnitelman. Siinä määrittelemme kunkin produktion tarvitsemat tila-, tiedotus-, tekniset ym. tarpeet.  Osarahoituksen on kohdistuttava ensisijaisesti ammattilaisten palkkoihin.

Pääasiallisena tilaresurssina käytössämme on Kuopion keskustassa oleva Sotkun teatteritila, jota myönnämme tilannekohtaisesti tuensaajien käyttöön. Toiminta-alueenamme on koko Itä-Suomi, joten olemme kiinnostuneita myös kiertueteoksista.

Hyvä hakemus sisältää seuraavat asiat

- teoksen nimi, suunniteltu kesto ja kohderyhmä
- hakijan / ryhmän / työryhmän kokoonpano ja cv:t, yhteyshenkilön tiedot
- alustava esityssuunnitelma ja harjoitusaikataulu
- tuotantoaikataulu
- harjoitustilan tarve
- toivottu esitystila ja esityskertojen määrä
- kustannusarvio / rahoitussuunnitelma

Lisätietoja sähköpostitse
aluekeskus(at)elisanet.fi

Tulostettava hakemuslomake osoitteessa:
http://www.itainentanssinaluekeskus.fi/fi/cfmldocs/index.cfm?ID=1130

Hakemukset 31.10. mennessä (viimeisen päivän postileima riittää):
Itäinen tanssin aluekeskus
Sotku
Suokatu 42/2
70110 Kuopio

Päätökset julkaistaan tammikuussa 2011.

alkuun







Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen tuotantotuet vuodelle 2011 haettavana

Huom! Muuttunut hakuaika.

Sisä-Suomen tanssin aluekeskus / Pirkanmaa ja Keski-Suomi julistavat haettavaksi tuotantotuet vuodelle 2011. Haettavana ovat seuraavat tukimuodot:

KESKI-SUOMI
- Osatuotantotuki, hakuaika 8.10.-22.11.2010
- Tilausteos lisähaku, tanssiteos kohderyhmänä ikäihmiset, hakuaika 8.10.-22.11.2010
- Koulutustuki, hakuaika 1.-30.4.2011

PIRKANMAA
- Osatuotantotuki uusille tuotannoille, hakuaika 8.10.-22.11.2010
- Kertaluonteiset projektit tuki, hakuaika 8.10.-22.11.2010
- Kiertuetuki vierailuteoksille Hällä-näyttämölle, hakuaika 8.10.-22.11.2010
- Tilatuki Hällä-näyttämölle, jatkuva haku

Avustuksia myönnetään ammattikentän teoksille ja taiteellisille projekteille sekä ammattijohtoisten projektien toteuttamiseen. Päätökset tuotantotuista tehdään opetus- ja kulttuuriministeriön aluekeskusrahoituksen varmistuttua helmi-maaliskuussa 2011.

Hakuohjeet ja -lomakkeet:
KESKI-SUOMI
http://www.sisasuomentanssi.fi/keski-suomi/tukimuodot.htm

PIRKANMAA
http://www.sisasuomentanssi.fi/pirkanmaa/tukimuodot.htm

Hakeminen
Tuotantotukihakemukset liitteineen toimitetaan määräpäivään mennessä (postileima riittää) alla oleviin osoitteisiin:

Keski-Suomi:
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
Tuottaja Sari Ilmola
Asemakatu 6
40100 Jyväskylä

Pirkanmaa:
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
Ahlmanintie 63
33800 Tampere.
Kuoreen ”tuotantotuki”.

Tiedustelut
Keski-Suomi: Toiminnanjohtaja Sari Ilmola, p. 050 356 1138 / sari.ilmola(at)sisasuomentanssi.fi
Pirkanmaa: Toiminnanjohtaja Piia Kulin p. 050 552 1138 / piia.kulin(at)sisasuomentanssi.fi

alkuun







Manner-Suomen ESR-ohjelman syksyn hakukierros 3.-29.10.

Manner-Suomen ESR-ohjelman valtakunnallisen osion hakukierros on käynnissä ja päättyy 29.10.2010. Osio jakaantuu toimintalinjakohtaisiin kehittämisohjelmiin, kuten
•Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittäminen
•Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalveluiden tarjoajana.

Lisätietoja hausta ja kehittämisohjelmakohtaisista valintakriteereistä löytyy opetus- ja kulttuuriministeriön verkkopalvelusta.

alkuun







Haku euroopanlaajuisen SPACE-hankkeen viimeiseen ryhmään "Writers on the move" on käynnissä

Tällä kertaa haetaan kriitikoita, kouluttajia, teoreetikkoja; kaikkia esittävistä taiteista työkseen kirjoittavia ihmisiä. Ohessa lisätietoa hankkeesta.
____________________________


SPACE - Supporting Performing Arts Circulation in Europe, pilot project on artist mobility supported by the special action of the DGEAC in 2008, launches WRITERS ON THE MOVE, the training program addressed to professional writers on performing arts (journalists, trainings, theoreticians), the third and last of the training programs planned in the section of the project for individual professionals.

The call will be open till November 7th 2010.

Aims of the training are to question the idea of mobility by investigating the way to look at foreign artworks, to rethink the position of Art Critic today in order to find new ways of thinking and writing about Art for a new public – as a way of »answering through practice«, to improve knowledge about international work in the performing arts and its questions in terms of aesthetics, new forms and genres.

After the successful results of the previous two calls (for arts managers and for programmers), that collected almost 500 applications from all over Europe, we like to spread the information about Writers on the move as much as possible in all the European Countries.

Here you find the announcement, in PDF format and the application form in doc format.

Information also at www.spaceproject.eu

alkuun







Audition for Skånes Dansteater

Saturday 22nd & Sunday 23rd of January 2011 At Skånes Dansteater in Malmö, Sweden

Skånes Dansteater is looking for male and female dancers for the autumn 2011/ spring 2012. We are looking for experienced professional dancers with strong contemporary dance technique, good classical training, solid musicality and strong personal integrity and stage presence. The contracts could be production based or yearly contracts.

Skånes Dansteater is a contemporary repertory company based in Malmö, Sweden.
The company produces both large stage productions and smaller works. We have approximately 30 employees including 12-16 dancers depending on the size of the productions. Since 2005 we have a stage and production space in the West Harbour of Malmö. We also tour within the region, nationally and abroad.

Audition will be held on Saturday 22nd & Sunday 23rd of January 2011 at Skånes Dansteater in Malmö (Address: Östra Varvsgatan 13A).
Day 1 will include a classical technique class and varied repertoire.
Day 2 will be exclusive for a selected number of dancers.

Please send your application with CV and photo before the 29th of November 2010 to: audition(at)skanesdansteater.se. All documents and photos must be marked with the full name of the applicant. Late applications will not be considered.
We will invite a selected number of dancers to the audition.
If you have any questions please contact us at phone+46 40 208471.

Kind regads
Annica Widmark
PUBLIC RELATIONS

Skånes Dansteater
Box 17700
SE-200 10 Malmö, Sweden

Phone +46 40 208473, cell +46 705 485934 annica.widmark(at)skanesdansteater.se
www.skanesdansteater.se

alkuun







BETA - Avoin tila kokeellisille ja keskeneräisille esityksille 16.10.

Lauantaina 16.10.2010, klo 19:00

BETA
Avoin tila kokeellisille ja keskeneräisille esityksille

Esiintymässä: Maanalainen seurakunta laulaa, Elina Minn, Jukka Hautamäki
Vapaa pääsy.

KUTOMO Kalastajankatu 1B 20100 Turku

Beta - Avoin tila
Titanik-gallerian ja Ehkä-tuotannon yhteistyössä toteuttama uusi kokeellisille ja keskeneräisille teoksille tarkoitettu esityskonsepti BETA on avoin tila, jossa eri taiteen aloilta tulevat tekijät voivat näyttää luonnosmaisia tai valmistumassa olevia töitään. BETAn perustavana ideana on rohkaista tekijäyhteisöä avoimempaan keskusteluun kehitysvaiheessa olevista teoksista. Kutsumalla osallistuvat taiteilijat ja yleisön esitysten jälkeen keskustelemaan epämuodollisessa hengessä (ja kahville!) BETA tarjoaa mahdollisuuden avata tekemiseen ja esittämiseen uusia näkökulmia. Heinä-elokuussa 2010 nelituntinen BETA-näyttämö sijaitsi kadulla Titanik-gallerian edessä viitenä lauantaina. Tällöin esiintyjinä nähtiin eri alojen taiteilijoita muun muassa Suomesta, Tanskasta, Yhdysvalloista, Japanista ja Italiasta. 21. elokuuta toteutettiin ensimmäinen BETA esitysillan muodossa Kutomolla. Vuoden 2010 tulevat BETA-näyttämöt järjestetään Kutomolla la 16.10. (BETA), pe 26.11. (BONUS BETA osana Ehkä-tuotannon XS Vol.2 – Uuden tanssin ja esitystaiteen festivaalin ohjelmistoa) ja la 11.12. (BETA). Esityksiä on päivää kohden kestosta riippuen 1-4. Jos haluat tuoda oman esityksesi BETAan, ota yhteyttä sähköpostitse: info(at)ehka.net tai info(at)titanik.fi.

www.ehka.net
www.titanik.fi

alkuun







Kutsu Poroerotukseen 16.10.

POROEROTUS on päätös TOISISSA TILOISSA - ryhmän järjestämälle POROSAFARILLE.

Porosafari oli esitystaidetapahtuma, kollektiivinen yhden päivän vaellus kaupunkiympäristössä. Vaelluksen aikana tutkittiin vaeltavan laumaeläimen kokemusta sekä yritettiin palauttaa kaupunkiympäristö luonnontilaan. Poron logiikalla etenevän tokan tavoitteena oli kollektiivinen eksyminen.
Ensimmäinen porosafari toteutettiin sunnuntaina 3.10.2010 osana Kiasma-teatterin TEATTERI.NYT! –festivaalia.

LA 16.10. klo 13-15 Kiasman K-galleriassa järjestettävässä Poroerotuksessa sinulla on mahdollisuus tulla kuulemaan safariin osallistuneiden kokemuksista, vaelluksen synnyttämistä havainnoista ja merkityksistä. Voit esittää kysymyksiä ja halutessasi kertoa omista porokokemuksistasi.
Nähtävillä on myös videoinstallaatio POROSKOOPPI, joka pyörii K-galleriassa koko tämän viikon, sunnuntaihin 17.10. saakka.

Tilaisuus on maksuton.

Helsinkiläinen esitystaiteen ryhmä Toisissa tiloissa (Nälkäteatteri) on vuodesta 2004 kehitellyt ja esittänyt kollektiivisia harjoitteita, joissa etsitään kokemuksellista yhteyttä ei-inhimillisiin olomuotoihin.
www.toisissatiloissa.net

alkuun







TAIKA-hanke järjestää Sovella taidetta! -messut Teatterikorkeakoulussa 19.-20.10.2010

Ensimmäinen valtakunnallinen Sovella taidetta! -messutapahtuma esittelee taidelähtöisen työskentelyn laajaa ja monipuolista kenttää työpajoissa, luennoilla, tietoiskuilla sekä toimijoiden torilla.

Messutapahtuma tarjoaa tietoa taidelähtöisistä menetelmistä ja niiden käyttömahdollisuuksista:
- toiminnalliset työpajat antavat kokemuksen taidelähtöisestä työskentelystä
- luennoilla ja tietoiskuissa saa tietoa taidelähtöisestä työskentelystä, sen tarjonnasta ja menetelmistä sekä käyttömahdollisuuksista eri toimialoilla
- toimijoiden torilla näytteilleasettajat kertovat toiminnastaan

Sovella taidetta! -messut: Silta sektorirajojen ylittämiseen - kohtaamispaikka tekijöille ja heidän palveluistaan kiinnostuneille

Sovella taidetta! -messutapahtuma on osa ESR-rahoitteista TAIKA-hanketta, jonka aikana kootaan yhteen, tuotetaan ja välitetään tietoa taidelähtöisten menetelmien käytöstä työyhteisöissä. Messuilla esitellään myös Teatterikorkeakoulun kehittämis- ja koulutuspalvelujen yhdessä taidelähtöisiä menetelmiä käyttävien tekijöiden kanssa rakentama sosiaalinen verkkopalvelu sovellataidetta.fi. Verkkopalvelu on osa TAIKA-hanketta. Verkkopalvelu tarjoaa kattavan tietopankin taidelähtöisestä työskentelystä ja alan asiantuntijoista. Sovellataidetta.fi kuuluu myös opetus- ja kulttuuriministeriön Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia toimintaohjelma 2010-2014 toimenpide-ehdotuksiin.

Yhteystiedot ja ilmoittautuminen:
Teatterikorkeakoulu, Haapaniemenkatu 6, 00530 Helsinki

Messuille ja työpajoihin osallistuminen on maksutonta. Työpajoihin osallistuminen ja "Punahilkka"-näytelmän "lippu" edellyttävät rekisteröitymistä ennakkoon. Työpajoihin voi osallistua myös esimerkiksi työyhteisö yhteisen virkistyspäivän merkeissä. Työpajojen osallistujamäärät ja näytelmän katsojamäärä ovat rajoitettuja.

Ilmoittautuminen maksuttomiin työpajoihin osoitteessa:
www.teak.fi/kouke/koulutuskalenteri

Messuohjelma
Messuohjelma päivittyy myös jatkuvasti sivustolla:
www.teak.fi/palvelut/kouke/Sovella_taidetta_messut

Lisätietoa TAIKA-hankkeesta ja Sovella taidetta! -messutapahtumasta:
www.taikahanke.fi
Hankkeen verkkopalvelu: www.sovellataidetta.fi

Haluatko esitellä omaa toimintaasi messuilla? Ota yhteyttä:
Pekka Korhonen, TeaK, Koulutus- ja kehittämispalvelut pekka.korhonen(at)teak.fi

alkuun







Tapahtuman taide -luentosarja alkaa 21.10. Kiasmassa

Tapahtuman taide

luentosarja
to klo 17.15–18.45
Kiasma, seminaari-tila, vapaa pääsy

Tapahtuman taide -luentosarja alkaa to 21.10. klo 17.15 Taiteen tutkijat avaavat nykytaidetta luentosarjassa, joka on järjestetty yhteityössä Aalto-yliopiston, Henlsingin yliopiston, Kuvataideakatemian ja Teatterikorkeakoulun kanssa.
Lue lisää www.kiasma.fi/press/download.php?id=1527

alkuun







Kutsu seminaariin Kaikuja Ateneumista- Echoes from Ateneum 22.10.

Kaikuja Ateneumissa –vuorovaikutuksellinen tanssiteos 0-3-vuotiaille on osa kansainvälistä small size, big citizens–projektia, joka on EU:n kulttuuriohjelman tukema viisivuotinen hanke. Esitys on syntynyt koreografi Päivi Auran ja muusikko Philippe-Marcel Lungin yhteistyönä ja se sai ensi-aamunsa Ateneumin taidemuseossa, Ateneum-salissa tiistaina 13.10.

Tanssiteos on saanut innoituksensa Ville Vallgrenin Kaiku-veistoksesta sekä Helene Scherfbeckin Toipilas-maalauksesta. Esityksen tunnelmiin virittäydytään Annantalon 4-7 -vuotiaiden taiteilijoiden näyttelyssä, joka on Ateneum-salin yleisölämpiössä. Yli kolmevuotiaat lapset tekevät mm. kaikukoneita lasten työpajassa esityspäivinä ja halukkaat voivat tutustua museon kokoelmiin "vauvan kanssa"-kierroksilla.

Kaikuja nähdään viimeisen kerran perjantaina 22.10. klo 13.30 ja sen jälkeen alkaa seminaari, jossa projektiin osallistuneet taiteilijat kertovat työprosessista ja erityisesti kokemuksistaan lasten kanssa työpajoissa ja esityksissä. Kuinka pienet kansalaiset, tanssiesitys ja museo työpajoineen kohtasivat?
Seminaarin toisessa osassa kuulemme belgialaisen Charleroin museossa toteutetuista vauvaprojekteista sekä hollantilaisen Ingrid Wolffin kokemuksista museoesityksissä.

Tervetuloa kuuntelemaan, keskustelemaan ja vaihtamaan ajatuksia. Seminaarikielinä ovat suomi ja englanti Seminaarin järjestää Annantalon taidekeskus yhteistyössä Ateneumin taidemuseon kanssa.
P.S. Seminaari on maksuton, pääsylippu esitykseen 5€,varaukset: ainfo(at)ateneum.fi

Lisätietoja: katariina.metsalampi(at)hel.fi

alkuun







Organisaatioviestinnän tulevaisuus
Lahden tiedottajakoulutuksen juhlaseminaari 4.11.2010

Sosiaalinen media muovaa viestinnän kenttää ja tarjoaa mahdollisuuksia organisaatioiden viestinnän kehittämiseen.  Tulevaisuuden viestinnässä tarvitaan luovuutta. Viestin täytyy erottua informaatiotulvan joukosta. Tässä meille kaikille haastetta. Tule kuulemaan lisää aiheesta juhlaseminaariimme.

Hinta 150 euroa/100 euroa (entiset tiedottajakurssilaiset)
Ilmoittautuminen 15.10. mennessä. Vielä ehdit!
Lisätiedot ja ilmoittautuminen verkossa: www.helsinki.fi/palmenia/lahti

Helsingin yliopisto
Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia
Kirkkokatu 16, 15140 Lahti
blogs.helsinki.fi/tiedottajakoulutus

alkuun







Saavutettavuuskoulutusta Turussa 4.11.

Turku 2011 –säätiö ja Kynnys ry järjestävät infopäivän 2011 –hankkeille sekä muille aiheesta kiinnostuneille.

Millainen on saavutettava kulttuuritilaisuus?
To 4.11. klo 13.00 – 17.00
Lounais-Suomen aluehallintoviraston auditorio, Itsenäisyydenaukio 2, Turku (ent. Läänin virastotalo)

Iltapäivän tarkempi ohjelma on liitteenä. Tarjolla on harvinaista herkkua, sillä koulutustilaisuuksia tällä sisällöllä ei Turussa juuri ole tarjolla. Puhujat on valittu ohjelmaan paikallisen saavutettavuuden asiantuntijaorganisaation eli Kynnys ry:n toimesta.

Ilmoittautumiset 1.11. mennessä osoitteella tuki(at)turku2011.fi

Tuotannon tukipalvelu
Turku 2011 –säätiö

alkuun







Ilmainen työpaja - Interventions in Hostile Environments, hakemukset 15.10. mennessä

Englanninkielinen työpaja tutkii julkisissa tiloissa tapahtuvan toiminnan ja taiteen tekemisen välisiä suhteita. Työpaja tapahtuu risteilylaivalla Helsingin ja Tukholman välillä. Lähtö Helsingistä pe 12.11., paluu Helsinkiin su 14.11. Työpajan vetää ruotsalaisen Institutetin taiteellinen johtaja Anders Carlsson. Työpajan osallistujille tarjotaan risteily ja illallinen. Osallistujat sitoutuvat osallistumaan työpajaan, jonka tuloksia esitellään Baltic Circle -teatterifestivaalin yhteydessä. Työpajahakemukset 15. lokakuuta mennessä: karoliina(at)Q-teatteri.fi.

WORKSHOP FOR FREE
Interventions in Hostile Environments

The main focus of the workshop is to explore interventionism in public spaces as an art form with the purpose of gaining an experience that will be a point of departure for a further discussion in the festival. 
Workshop takes place on a cruise ferry, and is led by director Anders Carlsson from Institutet, Sweden. The ferry cruise starts 12 November in Helsinki, includes a day in Stockholm, departures 13 November from Stockholm and arrives back to Helsinki 14 November. The participating artists get a free ferry cruise and a dinner, the artist invest his/her time and artistic ambitions. To apply for the workshop, write why you would be interested to participate by 15 October to karoliina(at)Q-teatteri.fi.

alkuun







Kassandran 10-vuotisjuhla 10.11.
 
Kassandralaiset maailman ääriltä ja kotinurkista tarjoavat unohtumattomia hetkiä, taidetta menneestä ja tulevasta. Mukana juhlapuhujat Mulki Mölsä ja Eva Biaudet, taiteilijat Aki Suzuki, Bintou Korhonen, Richmond Ghansah, Ritva Oksanen, Eija Ahvo, Viola Pekkanen, Maryan Guuleed, Pape Sarr, Veera Voima, Siboné Oroza, Fatima Usman, Yonca Ermutlu…
Ohjaus: Ritva Siikala. Mukana myös Jorma Uotinen.

www.kassandra.fi/tapahtumat/Kassandra10v.php

Liput:
Ennakkoon 18€ (+mahd. toimituskulut), ovelta 20€
Korjaamolaiset 15€ (+mahd. toimituskulut) ovelta 17€

alkuun







Workshop for professionals at Cantabile 2's School of Stage Arts

Artistic Pit-Stop at Cantabile
14th of March – 8th of April 2011

4 weeks workshop for independent stage artists, young companies & project makers
directed by Nullo Facchini & Stuart Lynch

For 17 years Cantabile 2 has been educating professional performers at the 3 year long education “School of Stage Arts”. Now Cantabile 2´s teaching activities has changed to a more open, dynamic and flexible structure.

At our Pit-Stop workshops participants create scenic material with the starting point in their own ideas and creativity. The artistic director of Cantabile 2 Nullo Facchini and director/choreographer Stuart Lynch from Lynch Company will guide an artistic and creative process, that will bring a project to the next phase. This may be projects already existing and needing input to reach the next level, or the course can be used for the participant to develop his or her own concept and focus own ideas – individually or together with some of the other participants.

Participants will develop solos, duos or other constellations.

In the work different methods and tools will be introduced and used, these are elements like post-butoh, improvisation, installation work, object work, voice work, site specific work, visual work, human specific work. The workshops does not have a fixed schedule – it is designed to fit the participants.
The work on the projects will be both on a conceptual and artistic level as well as it will support the technical aspects of the scenic work of the performer. The workshop concludes with a work-in-progress showing for an invited audience.

The workshop is oriented towards young semi-professionals/ newly educated/ project makers, either companies or individuals. It can used be used for classical actors wishing to explore new ways of working.
Essential is the participant dedication to the work and ability to work creatively and independently.
Emphasis is put on a common process where experiences and inspiration is exchanged.

The workshop will take place in Cantabile 2´s studios and will in this way also provide participants with an insight into the daily life of the theatre. Participants are encouraged to stay in Vordingborg during the whole period, as it is also possible to work in the studios during the evening and weekends.

Facts:

Teaching is Monday to Friday from 9.30 – 16 (including ½ hour lunch)
Price: 734 Euro excluding accommodation; 934 Euro including accommodation in double rooms
Registration: Send your CV together with a short motivation to siri(at)cantabile2.dk latest 25th of February 2011
Teaching will be in English.
Enquiries to siri(at)cantabile2.dk or +45 55 34 01 19

Cantabile 2
Præstegårdsvej 18, DK-4760 Vordingborg
www.cantabile2.dk
Phone +45 55 34 01 19

alkuun







Teatterin tiedotuskeskus tiedottaa ja tilastoi
ja tukee teatterin verkottumista ja vaihtoa.


Teatterin tiedotuskeskus
Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki
puh. 09-2511 2120, fax 09-2511 2125
www.teatteri.org

Anna palautetta! - Poistakaa nimeni postituslistalta - Lähettäkää tämä tiedote myös osoitteella: lähetä viesti meille.