![]() |
|||
| Nro 26 / 26.9.2007 |
|||
| Uutisia, seminaareja, koulutusta, työtä tarjolla, kilpailuja |
|||
|
| |||
| Uutisia: Anneli Temmes Finnagoran johtajaksi 1.1.2008 alkaen Jukka-Pekka Pajunen vetää kääntäjätyöpajaa Budapestissa Suomen Hevosen ensi-ilta Tallinnassa 7.10.2007 Assitej tiedottaa: Vuosikirja 2006/2007 ilmestynyt Ystäväkerho perustettu Tanssiteatteri Hurjaruuth Suomen ehdokas ASSITEJn kv. palkinnon saajaksi ASSITEJn maailmankongressi Adelaidessa, Australiassa toukokuussa 2008 Seminaareja: Produforum: "Salong röda rummet" TeaKin tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksen 10v. juhlaseminaari Keskustelua johtajuudesta / Frågestund med Inger Rosell Trans Europe Halles Meeting Koulutusta: Stadia aikuiskoulutus: Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) -tutkinto Työtä tarjolla: Ylioppilasteatteri hakee taiteellista vastaavaa Teater Viirus söker deltidsförsäljare TeaKissa haussa: Sovellusasiantuntijan virka, Äänisuunnittelun lehtorin virka Pohjoismainen kulttuuripiste vastaanottaa uusia hakemuksia Osaamisen kehittämisen, kritiikin ja tiedon jakamisen moduuli Tuotantopainotteinen toiminta ja levitys -moduuli Kilpailuja Kirjoituskilpailuja Kaksi aforismikilpailua Kansainvälisiä asioita: Intercultural Performance Academy, Berlin, autumn workshops International Mask Festival, workshop programme International Event at Theatre Kitchen Stuttgart Culture Open 2008 - International Platform for Culture and Tourism |
|||
|
| |||
| Anneli Temmes Finnagoran johtajaksi 1.1.2008 alkaen Finnagoran johtajaksi 1. tammikuuta 2008 alkaen on valittu hallintotieteiden lisensiaatti Anneli Temmes. Anneli Temmes toimii tällä hetkellä HAUS kehittämiskeskus Oy:n varatoimitusjohtajana Helsingissä. Temmes on toiminut erilaisissa koulutus-, kehittämis- ja johtamistehtävissä. Hän on ollut myös rakentamassa suomalaisen asiantuntijaosaamisen vientiä mm. Keski- ja Itä-Euroopan maihin. Anneli Temmes aloittaa kolmivuotisen toimikautensa Unkarissa 1. tammikuuta 2008. Finnagorassa syksystä 2005 työskennellyt johtaja Hanna-Leena Helavuori palaa toimenvapaalta Teatterimuseon johtajaksi. Tehtävään pyrki julkisen haun pohjalta 22 henkilöä. Valinnan teki Finnagoran säätiön hallitus. http://www.finnagora.fi alkuun |
|||
|
| |||
| Jukka-Pekka Pajunen vetää kääntäjätyöpajaa Budapestissa Suomentaja Jukka-Pekka Pajunen vetää kääntäjätyöpajaa Budapestissa 24.-30. syyskuuta suomesta unkariin kääntäville.Käännettävänä tekstinä on Laura Ruohosen Yksinen. alkuun |
|||
|
| |||
| Suomen Hevosen ensi-ilta Tallinnassa Sirkku Peltolan Suomen hevonen eli Soome Hobune tulee Tallinnaan ensi-iltaan Eesti Draamateateriin 7.10.2007. Ohjaajana Roman Baskin. Tarkempia tietoja http://www.draamateater.ee/index.php?lk=20&show=247 alkuun |
|||
|
| |||
| ASSITEJ –Kansainvälinen lasten- ja nuortenteatterijärjestö tiedottaa: - Assitejn vuosikirja 2006/2007 on ilmestynyt. Lähes 300 sivuisen opuksen teemana on NEXT GENERATION. Lasten- ja nuortenteatterin kansainvälisiä uusia virtauksia luotaavaa kirjaa voi tiedustella Suomen ASSITEJ-keskuksesta, omakustannushintaan 7 € info(at)assitejfi.org - ASSITEJ´lle on perustettu Ystäväkerho tukemaan järjestön kansainvälistä toimintaa. Vuoden ystäväksi pääsee 100:lla , kolmen vuoden ystäväksi 250:llä ja ikuiseksi ystäväksi 500:lla Yhdysvaltain dollarilla. Ystävät saavat tietoa lastenteatterista suoraan kotiin, kutsuja koti- ja ulkomaisiin tapahtumiin sekä nimensä kansaiväliseen tiedotukseen. Lisätietoja kv. nettisivuilta http://www.assitej.org - Tanssiteatteri Hurjaruuth on valittu Suomen ehdokkaaksi ASSITEJn kansainvälisen palkinnon saajaksi. Palkinto on järjestön merkittävin huomionosoitus ja se jaetaan kolmen vuoden välein maailmankongressissa. Myös kaikki ehdokkaat saavat julkisuutta maailmankongressissa. Palkinnon on lahjoittanut järjestön kunniapuheenjohtaja Nat Eek. Palkintoraatiin on kutsuttu Suomen Katariina Metsälampi. - ASSITEJn maailmankongressi järjestetään Adelaidessa, Australiassa toukokuussa 2008. Kongressin yhteydessä järjestettävällä festivaalilla nähdään huippuesityksiä maailmalta sekä aimo annos Australian ja sen lähialueiden teatteria. Congressin yhteydessä järjestetään seminaareja ja työpajoja. Suomen keskuksen sihteeri Outi Sädekallio Teatteri Ilmi Ö :stä on valittu kansainväliseen tulevaisuuden toivojen ohjelmaan- The next Generation, joka tutustuttaa 20 nuorta teatterintekijää kansainväliseen ohjelmistoon, työpajoihin ja seminaareihin. Lisätietoja maailmankongressista: http://www.assitej2008.com.au Lisätietoja: katariina.metsalampi(at)assitejfi.org katso myös http://www.assitej.org, newsletter 45 alkuun |
|||
|
| |||
| Produforum: "Salong röda rummet" Ota varaslähtö viikonlopun viettoon ja tule Punainen huone – salonkiin perjantaina 28.9.2007! Tarjoilua. Tällä kertaa teemana on naamioteatteri ja vieraina meillä on Davide Giovanzana sekä Soile Mäkelä Teatteri Metamorfoosista, ajankohtaisina Naamioteatterifestivaalista Stoalla 20.9-23.9 http://www.metamorfoosi.com Keskustelua vetää Annika Tudeer. Kieli: englanti Paikka: Punainen kokoushuone, Kulttuuritehdas Korjaamo, Töölönkatu 51 B Tervetuloa! Ilmoittaudu 27.9 mennessä osoitteeseen: eva.estlander(at)sydvast.fi PS. Järjestämme myös pian kulttuurituotannon verkostoitumisseminaarin ruotsinkielisellä kulttuurisektorilla. Lisäinfoa myöhemmin. http://www.produforum.fi ***** Produforum: Salong Röda Rummet Kom till Salong Röda Rummet, fredag 28.9.2007! Vi bjuder på lite vin och håller säsongstart för Produforum samtidigt. Denna gång är temat maskteater och som gäster har vi Davide Giovanzana och Soile Mäkelä från Teatteri Metamorfoosi, aktuella med Maskteaterfestivalen i Stoa (20.9-23.9) http://www.metamorfoosi.com Diskussionen leds av Annika Tudeer. Språk: engelska Plats: Röda mötesrummet, Kulturfabriken Korjaamo, Tölögatan 51 B Tid: 15.00-17.00 Välkommen. Anmäl er till eva.estlander(at)sydvast.fi före 27.9! PS. Inom kort ordnar vi dessutom ett intressant seminarium om kulturproduktion och närverkan inom det finlandssvenska kulturfältet. Mer info senare. http://www.produforum.fi alkuun |
|||
|
| |||
| TeaKin tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksen 10v. juhlaseminaari Art, Education and Embodiment 12.10.2007 Tanssi - ja teatteripedagogiikan laitos 10 v. Department of Dance and Theatre Pedagogy, 10th Anniversary 12.10.2007 Juhlaseminaari - Anniversary Symposium Art, Education and Embodiment 09.30-10.00 Welcoming Coffee 10.00-10.15 Opening of the symposium Paula Tuovinen, Rector, Theatre Academy 10.15-11.00 Bodies and Communities: Finding Connection, Expanding Boudaries Professor Sue Stinson, University of North Carolina, Greensboro 11.00-11.30 Knowing Bodies, Moving Minds: Embodiment Reseach Methodology Professor Liora Bresler, University of Illinois, Urbana-Champaign 11.39-12.00 The Actor, the Character and Their Body Actor, teacher Ville Sandqvist 12.00-13.00 Lunch 13.00-14.00 Well and Sound: Holistic Approaches in Educating Artisis Panel: Professor Jill Green, University of North Carolina, Greensboro Professor Susan Koff, New York University Actor, Body Psychotherapist Kari Ketonen 14.00-15.00 A Poetic Skeleton Inclusive Dance Company, Trondheim, Norway Free entrance by reservation: RSVP: Fri 5.10; Box Office e-mail: tiedotus(at)teak.fi, Phone (09) 4313 6256 (Mon-Fri 12-16) alkuun | |||
|
| |||
| KESKUSTELUA JOHTAJUUDESTA / FRÅGESTUND MED INGER ROSELL tiistaina/tisdagen 23.10.2007 klo/kl 15.30 – 17.00 Teatterikulma, Komedia-kokoushuone, Meritullinkatu 33, 00170 Helsinki, sisäänkäynti hissillä sisäpihalta, 2. krs / Teaterhörnan, Komedia-mötesrum, Sjötullsgatan 33, 00170 Helsingfors, ingång via hissen från innergården, 2. vån. VALMENNUSTA JOHTAJUUTEEN NAISILLE – MIKSI? MITEN? MILLÄ TULOKSILLA? Ruotsissa järjestettiin huhtikuusta 2005 huhtikuuhun 2006 johtajakoulutusta ja mentorointia naisille, joita johtajan toimi kiinnosti. Järjestäjinä olivat Svensk Scenkonst ja Teaterförbundet. Lähtökohtana oli Ruotsissa käynnissä oleva vireä tasa-arvokeskustelu ja havainto, että naisten osuus teatterijohtajista oli vain 15 %. Tavoitteena oli lisätä naisjohtajia teattereihin ja järjestökentälle. Koulutusjohtaja Inger Rosell saapuu Teatterikulmaan (Komedia-kokoushuone) tiistaina 23.10. klo 15.30-17 kertomaan koulutuksesta ja siihen osallistuneista naisista. Kahvitarjoilu alk. klo 15.00, tilaisuuden jälkeen voi esittää kysymyksiä. Inger Rosell puhuu ruotsia, mutta kysymyksiä voi esittää myös suomeksi. Tilaisuus on ilmainen, mutta tarjoilun vuoksi pyydämme ilmoittautumaan: tinfo(at)teatteri.org, p. 09 2511 2120 ***** FRÅGESTUND OM LEDARSKAPSUTBILDNING FÖR KVINNOR I Sverige genomfördes april-05 till april-06 en ledarskapsutbildning för kvinnor med Svensk Scenkonst och Teaterförbundet som arrangörer. Utbildningen syftade till att flera kvinnor skal utnämnas till chefer för teatrar och teaterorganisationer i Sverige. Ledaren för utbildningen, chefsutbildare Inger Rosell kommer till Teaterhörnan, Komedia-mötesrum tisdagen den 23 oktober kl 15.30-17 och berättar om själva utbildningen och hur det har gått för de kvinnor som deltog. Kaffeservering från kl 15, efteråt frågestund. Inger Rosell berättar på svenska, men frågor kan ställas på finska. Fritt inträde men på grund av kaffeservering ombedes anmälningar: tinfo(at)teatteri.org, tel. 09 2511 2120 ***** Lisää tietoa /Mer information: http://www.svenskscenkonst.se/ Välj: Ledarprogram för kvinnor ***** Tilaisuuden järjestäjät/Arrangörerna: Teatterin tiedotuskeskus ry / Informationscentralen för teater i Finland Suomen Näyttelijäliitto ry / Finlands Skådespelarförbund Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry / Teater och Mediearbetarna i Finland Suomen Teatterit ry / Finlands teatrar Teatterikeskus ry/Teatercentrum CEFISTO Centralförbundet för Finlands Svenska Teaterorganisationer alkuun |
|||
|
| |||
| TEH MEETING 64 Helsinki & Hämeenlinna October 25 - 28, 2007 Trans Europe Halles / A European Network of Independent Culture Centres Trans Europe Halles Meeting 64. The meeting will be held from 25th to 28th October 2007 and it will take place in two different cities located 100 kilometers from each other. The first two days will be spent in Helsinki and the weekend in Hämeenlinna. We will travel together to Hämeenlinna by bus on Saturday morning. Please see the general information http://www.korjaamo.fi/teh64/ with the downloadable attachments. Here you will also find the information about the deadlines for the registration and for reserving the accommodation. The conference is supported by The Ministry of Education and The Ministry for Foreign Affairs of Finland. alkuun |
|||
|
| |||
| Opiskele Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) -tutkintoon Stadiassa - hakuaika 1.10.-12.10.2007 Esittävän taiteen koulutusohjelman aikuiskoulutuksessa olemassa oleva osaamisesi yhdistyy uuteen oppimispolkuun: täydennät osaamistasi korkeakoulututkinnolla sekä tutkit itseäsi oppijana. Tammikuussa 2008 alkavien opintojen painotusalueina ovat ohjaajantyö ja käsikirjoittaminen draaman ja teatterin eri toimintakentillä. Koulutus antaa monipuoliset valmiudet toimia draaman keinoin erilaisten ryhmien kanssa teatterikentällä, kulttuurialalla sekä muilla elämänalueilla, kuten opetuksen ja kasvatuksen, hyvinvointi-, sosiaali- ja terveysalan sekä yhteisöllisen toiminnan piirissä. Opetussuunitelma sisältää sekä teatterityön eri osa-alueita (ohjaajantyö, dramaturgia ja esiintyjyys) että soveltavan draaman työmenetelmiä (osallistavat ja prosessoivat draaman työtavat). Koulutus toteutuu sekä lähi- että etäopiskeluna ja ohjattuna projektityönä. Opinnoissa on etua korkeakoulutasoisista opinnoista, työkokemuksesta ja alan osaamisesta. Suoritettujen opintojen laajuus on 180/240 opintopistettä ja opinnot voidaan suorittaa 2,5- 3:ssa vuodessa. Hakuaika koulutukseen on 1.10.-12.10.2007. Esittävän taiteen valintakoe järjestetään 26.- 27.10.2007 Stadian Tavi-talolla (Hämeentie 161, Helsinki). Valintakoetta edeltävät kirjalliset ennakkotehtävät, jotka julkaistaan 1.10.2007 osoitteessa www.stadia.fi/aikuiskoulutus. Ennakkotehtävät palautetaan hakuajan sisällä 1.-12.102007. Valintakokeet sisältävät haastattelun ja toiminnallisia tehtäviä. Lisätietoja aikuiskoulutuksesta antavat virka-aikoina yliopettaja Marja Louhija p. 050-522 6719 / marja.louhija(at)stadia.fi sekä koulutusassistentti Anu-Helena Pitkänen p. 040-575 8749 / anuhelena.pitkanen(at)stadia.fi. Lisätietoja hakemisesta ja valintaperusteista saat osoitteesta http://www.stadia.fi/aikuiskoulutus tai Stadian hakutoimistosta puh. 09-310 83000 / hakutoimisto(at)stadia.fi. alkuun |
|||
|
| |||
| Ylioppilasteatteri hakee taiteellista vastaavaa 1.9.2008 alkaen Ylioppilasteatteri on vuonna 1926 perustettu ammattijohtoinen harrastajateatteri. Ylioppilasteatteri tuottaa vuosittain neljä-viisi produktiota omassa studiossaan Helsingin keskustassa, sekä yhden produktion Mustikkamaan kesäteatterilla. Ylioppilasteatteri on pitkään ollut avantgardistinen ja yhteiskunnallisesti suuntaa näyttävä teatteriyhteisö. Teatterin taiteellinen vastaava on vastuussa Ylioppilasteatterin jäsenistölle teatterin ohjelmasta ja taiteellisesta työskentelystä. Ylioppilasteatteri hakee kokopäiväiseen työsuhteeseen taiteellista vastaavaa 1.9.2008 alkaen. Kirjalliset hakemukset pyydetään toimittamaan 30.11.2007 mennessä postitse tai sähköpostilla. Postiosoite: Ylioppilasteatteri, Mannerheimintie 3B, 00100 Helsinki. Sähköposti: teatterisihteeri(at)ylioppilasteatteri.fi Lisätiedot: 09-656969 (ma-pe klo 11-17) ja http://www.ylioppilasteatteri.fi alkuun |
|||
|
| |||
| TEATER VIIRUS SÖKER DELTIDSFÖRSÄLJARE Vi söker deltidsförsäljare för föreställningen CALIGULA (premiär 3.11.2007) på svenska, och senare NO RETURN (premiär 11.1.2008) på finska. Din uppgift är att aktivt sälja föreställningen och ha kontakt med firmor, föreningar och privatpersoner. Anställningen är tidsbunden och kan påbörjas genast. Anställningen avslutas 29.2.2008 eller enligt överenskommelse. Lön: grundlön/timlön plus provision. För mera information kontakta Göran Michelsson. E-mail goran(at)viirus.fi Tel: 041 5262071 TEATTERI VIIRUS ETSII OSA-AIKAMYYJÄÄ Etsimme osa-aika myyjää ruotsinkieliseen CALIGULA esitykseemme (ensi-ilta 3.11.2007), sekä myöhemmin suomenkieliseen NO RETURN esitykseemme ( ensi-ilta 11.1.2008). Tehtäväsi on myydä esitys, sekä pitää yhteyttä yrityksiin, yhdistyksiin sekä yksityishenkilöihin. Ruotsinkielentaito on eduksi. Työ voidaan aloittaa välittömästi. Työ on määräaikainen ja päättyy 29.2.2008 tai sopimuksen mukaan. Palkkaus: Peruspalkka/tuntipalkka plus provisio. Yhteydenotot: Göran Michelsson Puh: 041 5262071 E-mail: goran(at)viirus.fi alkuun | |||
|
| |||
| Teatterikorkeakoulussa julistetaan haettavaksi 1) Professorin virka, opetusalana tanssitaide, erityisesti nykytanssin tanssijantyö, haku päättyy 8.10.2007 klo 16.15 (ks. Tinfo-tiedote 23/07 http://www.teatteri.org/info/tinfotiedote23_07.html) 2) Professorin virka, opetusalana tanssitaide, erityisesti koreografia, haku päättyy 8.10.2007 klo 16.15. (ks. Tinfo-tiedote 23/07 http://www.teatteri.org/info/tinfotiedote23_07.html) 3) Sovellusasiantuntijan virka, haku päättyy 3.10.2007 klo 16.15. 4) Äänisuunnittelun lehtorin virka, haku päättyy 22.10.2007 klo 16.15 Sovellusasiantuntijan virka Sovellusasiantuntijan tehtäviin kuuluvat erilaisten sovellusten käyttäjätuki, erityisesti MS Office sovellusten syvällinen hallinta, IT-asioiden yleinen neuvonta ja opastus sekä käyttäjähallinta. Eduksi luetaan Oodi- opintohallintojärjestelmän tuntemus, web-osaaminen, kuvankäsittelytaito ja laitteisto-osaaminen. Teatterikorkeakoulun toimintaympäristönä on Windows palvelinympäristö, työasemia on noin 300 ja palvelimia yli 20. Soveltuva koulutus, joustavuus, tiimityöskentelytaito, järjestelmällisyys ja hyvä suomen ja englannin kielen taito ovat tehtävän menestyksellisen hoitamisen kannalta eduksi. Myös yliopistomaailman tuntemus ja ruotsin kielen taito edesauttavat tehtävissä suoriutumista. Tehtävän palkkaus perustuu yliopistojen palkkausjärjestelmän muun kuin opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasoon 6-8 (1714-2087 /kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa joka on enintään 46 prosenttia tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Henkilökohtaisen palkanosan maksaminen on porrastettu uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottovaiheen mukaan. Tiedustelut: Timo Mansukoski, puh. 0400-792021, s-posti timo.mansukoski(at)teak.fi Teatterikorkeakoululle osoitetut hakemukset, joihin on liitetty nimikirjanote tai ansioluettelo tulee toimittaa Teatterikorkeakoulun kirjaamoon, PL 163 (Haapaniemenkatu 6), 00531 HELSINKI (kirjaamo(at)teak.fi) viimeistään maanantaina 3.10.2007 klo 16.15. Hakemusasiakirjoja ei palauteta. Äänisuunnittelun lehtorin virka TeaKissa avoinna äänisuunnittelun lehtorin virka, haku loppuu 22.10.2007 klo 16.15 Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitos (VS) kouluttaa teatteritaiteen maistereita, jotka toimivat esittävien taiteiden valo- ja äänisuunnittelijoina. VS antaa ainoana Suomessa alan yliopistotasoista koulutusta. VS on paluumuuttanut Helsinkiin uusiin toimitiloihin aivan Teatterikorkeakoulun läheisyyteen. Virkaan vaaditaan taiteelliset ansiot ja hyvä opetustaito. Lisäansioiksi luetaan äänisuunnittelun opetuskokemus sekä uusimpien esitysteknologioiden ja -käytäntöjen tuntemus. Viran opetuskieli on suomi, lisäksi vaaditaan kykyä ymmrtää toista kotimaista kieltä. Hakijoiden tulee varautua opetusnäytteen antamiseen. Viran kokonaistyöaika on 1600 h lukuvuodessa ja virka täytetään viiden vuoden määräajaksi 1.1.2008 - 31.12.2012. Äänisuunnittelun lehtori vastaa erityisesti äänisuunnittelun kandidaattiopintojen sisällöstä ja toteutuksesta sekä ääniopetustilojen ylläpidosta. Lisäksi äänisuunnittelun lehtorille kuuluu yhteistyöverkoston ylläpitäminen ja luominen esittävän taiteen oppilaitoksiin ja kenttään. Tehtävän palkkaus määräytyy yliopistojen uuden palkkausjärjestelmän mukaisesti tehtävän vaativuuden ja henkilökohtaisen työssä suoriutumisen perusteella. Tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasolle 5 (2382 /kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa, joka on enintään 46 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Henkilökohtaisen palkanosan maksaminen on porrastettu uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottovaiheen mukaan. Lisätietoja antaa äänisuunnittelun professori Juhani Liimatainen, juhani.liimatainen(at)teak.fi tai puh. 0400-792029. Teatterikorkeakoululle osoitetut hakemukset, joihin on liitetty nimikirjanote tai ansioluettelo tulee toimittaa Teatterikorkeakoulun kirjaamoon, PL 163 (Haapaniemenkatu 6), 00531 HELSINKI (kirjaamo(at)teak.fi) viimeistään maanantaina 22.10.2007 klo 16.15. Hakemusasiakirjoja ei palauteta. alkuun |
|||
|
| |||
| Pohjoismainen kulttuuripiste vastaanottaa uusia hakemuksia Torstaista 20. syyskuuta 2007 lähtien Pohjoismainen kulttuuripiste ottaa jälleen vastaan Taide- ja kulttuuriohjelman hakemuksia. Haussa nyt: - Osaamisen kehittämisen, kritiikin ja tiedon jakamisen moduuli - Tuotantopainotteinen toiminta ja levitys -moduuli Hakuaika päättyy 28.10.2007 Löydät moduulien hakukriteerit sekä tietoa siitä, kuka voi hakea osoitteesta http://www.kknord.org Hakulomakkeet sekä hakuohjeet löydät osoitteesta http://applications.kkknord.org/user torstaina klo 10.00 (Keski-Euroopan normaaliaikaa klo 9.00) lähtien; hakuaika päättyy 28.10. klo 23:59. Pohjoismainen kulttuuripiste vastaanottaa ainoastaan verkkosivujen kautta lähetettyjä sähköisiä hakemuksia. Taide- ja kulttuuriohjelman asiantuntijaryhmä käsittelee kaikki hakemukset. Hakijoille ilmoitetaan päätöksistä noin kuusi viikkoa hakuajan päätyttyä. Pohjoismainen kulttuuripiste Suomenlinna B 28 00190 Helsinki Finland info(at)kknord.org http://www.kknord.org alkuun |
|||
|
| |||
| KIRJOITUSKILPAILUJA Syksyn kirjallisuustapahtumat sekä käynnissä olevat kirjoituskilpailut (mm. näytelmänkirjoituskilpailu) löydät KIRJALLISUUSKALENTERIsta osoitteessa http://www.feiring.blogspot.com alkuun |
|||
|
| |||
| KAKSI AFORISMIKILPAILUA Vuonna 2007-2008 järjestetään kaksi aforismikilpailua: aforismikäsikirjoituskilpailu ja aforismin suomennoskilpailu. Kilpailujen tarkoituksena on tuoda esille aforismia kirjallisuudenlajina sekä löytää uusia aforismeja ja aforistikkoja. Molemmat kilpailut ovat kaikille avoimia. Kummankin kilpailun voittaja palkitaan 1000 eurolla, toinen palkinto on suuruudeltaan 500 euroa. Kilpailuaika päättyy 29.2.2008. Tulokset julkistetaan kesäkuussa 2008. AFORISMIKILPAILU (käsikirjoitukset) Kilpailussa haetaan uutta aforismikäsikirjoitusta, jota ei ole julkaistu kirjamuodossa. Käsikirjoitukseen kuuluvien aforismien aiempi julkaiseminen antologioissa, lehdissä tai internetissä ei ole este kilpailuun osallistumiselle. Kilpailu on kaikille avoin, myös aiemmin julkaisseille. Kilpailuun voi osallistua myös useammalla kuin yhdellä käsikirjoituksella. Kilpailun voittaja saa 1000 euron palkinnon ja toiseksi tullut 500 euroa. Raati voi harkintansa mukaan jakaa palkintosumman myös toisin. Raatiin kuuluvat Sami Feiring, Olli-Jukka Jokisaari, Hilja Mörsäri ja Seppo Puttonen. Kilpailun äänivallattomana sihteerinä toimii Tommi Parkko. Kilpailutyöhön ei tule laittaa omaa nimeä, vaan se varustetaan nimimerkillä. Erilliseen kirjekuoreen laitetaan osallistujan nimi ja yhteystiedot sekä kuoren päälle nimimerkki. Kilpailutyöt tulee postittaa viimeistään perjantaina 29.2.2008. Työt postitetaan osoitteella Varsinais-Suomen kansanopisto/aforismikäsikirjoituskilpailu, Vistantie 37, 21530 Paimio. Voittaja julkistetaan Paimion aforismipäivillä kesäkuussa 2008. Kilpailun järjestää Paimion valtakunnalliset aforismipäivät yhteistyössä Suomen aforismiyhdistyksen kanssa. Aforismipäiviä järjestävät Varsinais-Suomen kansanopisto ja Paimion kaupunki/kulttuuripalvelut. Lisätietoja kilpailusta antaa Tommi Parkko, parkko(at)kaapeli.fi, p. 050 560 7740 (yhteydenotot mieluiten sähköpostitse, kiireellisissä tapauksissa tekstiviestitse jätetty soittopyyntö on tehokas). AFORISMIN SUOMENNOSKILPAILU Kilpailussa haetaan uusia suomennoksia muunkielisestä aforistiikasta. Kilpailun tarkoituksena on tehdä tunnetuksi muilla kielillä kirjoitettua aforistiikkaa. Kilpailu on kaikille avoin. Siihen osallistutaan suomennetulla aforismikokoelmalla tai sikermällä yhden tekijän tuotannosta. Kilpailuun lähetettävien suomennosten tulee olla aiemmin julkaisemattomia. Myös useamman henkilön yhteistyönä tekemät suomennokset voivat osallistua. Sama henkilö tai työryhmä voi osallistua kilpailuun useammalla kuin yhdellä kilpailutyöllä. Kilpailun voittaja saa 1000 euron palkinnon ja toiseksi tullut 500 euroa. Raati voi harkintansa mukaan jakaa palkintosumman myös toisin. Raadin muodostavat Marja Haapio, Kari Hongisto, Ville Hytönen, Nadja Nowak ja Jarmo Papinniemi. Kilpailun äänivallattomana sihteerinä toimii Tommi Parkko. Kilpailutyöhön ei tule laittaa omaa nimeä, vaan se varustetaan nimimerkillä. Erilliseen kirjekuoreen laitetaan osallistujan nimi ja yhteystiedot sekä kuoren päälle nimimerkki. Suomennoksen mukana tulee lähettää myös alkukielinen teksti sekä tieto siitä, kenen kirjoittamia aforismit ovat. Kilpailutyöt tulee postittaa viimeistään perjantaina 29.2.2008. Työt postitetaan osoitteella Varsinais-Suomen kansanopisto/aforismin suomennoskilpailu, Vistantie 37, 21530 Paimio. Voittaja julkistetaan Paimion aforismipäivillä kesäkuussa 2008. Kilpailun järjestää Paimion valtakunnalliset aforismipäivät yhteistyössä Suomen aforismiyhdistyksen, kirjallisuuslehti Parnasson ja Yleisradion kanssa. Aforismipäiviä järjestävät Varsinais-Suomen kansanopisto ja Paimion kaupunki/ kulttuuripalvelut. Kirjallisuuslehti Parnassolla ja Yleisradiolla on oikeus julkaista kilpailussa menestyneet suomennokset ensimmäisenä. Julkaisemisesta maksetaan suomentajille normaali julkaisupalkkio. Lisätietoja kilpailusta antaa Tommi Parkko, parkko(at)kaapeli.fi, p. 050 560 7740 (yhteydenotot mieluiten sähköpostitse, kiireellisissä tapauksissa tekstiviestitse jätetty soittopyyntö on tehokas). alkuun |
|||
|
| |||
| Intercultural Performance Academy, Berlin I.P.A. Intercultural Performance Academy, Berlin announces its workshops for autumn 2007 1/ EDUCATION I. The performer´s physio-energetic body-mind in space: The exploration of the interface of sound and mouvement creates a physio-movimento-energetic transformation through various forms, qualities, matters & dynamics and generates the performer´s subtle body-mind instrument. 15.10.2007 - 21.12.2007 in Berlin, 18 h per week 07.01.2008 - 20.03.2008 in Berlin, 18 h per week 2/ EDUCATION II. Steps into environmental Theater : A ten weeks workshop about the interface of performer - space - object. Exploring the relationship between the spaces of the performer´s body-mind and spaces the body-mind moves through - in life and in the fictional landscapes of the performing arts. 15.10.2007 - 21.12.2007 in Berlin, 18 h per week 07.01.2008 - 20.03.2008 in Berlin, 18 h per week I.P.A. Intercultural Performance Academy - Berlin info(at)theater-salpuri.de http://www.theater-salpuri.de phone : +49-30-61074216 alkuun |
|||
|
| |||
| International Mask Festival, workshop programme, UK, 19-27 Oct The International Mask Festival will showcase some of the most brilliant artists and actors working within this genre - an extensive programme of professional mask-making workshops is offered. The International Mask Festival will take place between October 19th-27th, 2007 and is open daily from 11.00am–7.30 pm at The Glasshouse Arts Centre and Stourbridge Town Hall, Stourbridge, West Midlands, UK. Workshop programme: Ninian-Kinnier-Wilson Leather Mask Making Didi Hopkins Commedia dell'Arte Stephen Jon Paperface Bim Mason Using Large Scale Masks Mas Soegeng Balinese mask for the Topeng Footsbarn Mask Making & Using Trading Faces Family Mask Horse+Bamboo Introduction to Mask Performance Mike Chase Hero's Journey Geese Theatre Behind The Mask Trestle Theatre Company Workshop for Teachers and Practitioners Baim & Brookes Who Else Can I Be? John Wright Sublime to Ridiculous More information and registration: International Mask Festival http://www.internationalmaskfestival.com/page8.htm alkuun |
|||
|
| |||
| International Event at Theatre Kitchen November 5 - 8, 2007, London, UK The Kitchen is open to performers from different parts of the world who have chosen the way of creation as life-work – the way of constant motion, change, continuous exploration of own potentialities and self-perfection in profession. Performers and artists from a wide variety of genres, styles and techniques are welcome to join the Kitchen. This is an opportunity to widen the circle of contacts, to meet other performers and practitioners in London, to exchange creative ideas and develop new collaboration projects. To register, please send your detailed CV and a brief letter of motivation to info(at)iugte.com If you'd like to know a little more… http://www.iugte.com/projects/kitchen.php alkuun | |||
|
| |||
| Stuttgart CULTURE Open 2008 in cooperation with ART CITIES IN EUROPE Stuttgart, 18.-20.1.2008 The new event Stuttgart Culture Open will be held for the first time and simultaneously with CMT, Europe´s most successful tourism trade fair which attracts large numbers of visitors every year. Stuttgart Culture Open is the new international meeting point for the niche product of cultural tourism which addresses creative artists as well as tourism experts and is geared to the booming market of cultural travel. http://www.stuttgart-culture-open.de alkuun |
|||
|
| |||
Teatterin tiedotuskeskus Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki puh. 09-2511 2120, fax 09-2511 2125 www.teatteri.org |
|||
|
|
Anna palautetta! - Poistakaa
nimeni postituslistalta - Lähettäkää tämä
tiedote myös osoitteella:
lähetä viesti meille. |
|