![]() |
|||
| Nro 22 /
25.8.2009 |
|||
| Haettavana nopeille uutta apurahaa kv.
kulttuuriyhteistyön matkoihin ja hankkeisiin 2009 |
|||
|
|
|||
|
Taiteen
keskustoimikunta on saanut jaettavakseen kaksi uutta
määrärahaa, jotka koskevat
vuotta 2009. Kv-avustusten
hakuaikaa vuoden 2009 hankkeille on jatkettu 10.9.09 asti
(HUOM! erittäin lyhyt hakuaika). Katso tarkemmat ohjeet ja
hakukaavake
Taiteen keskustoimikunnan nettisivuilta www.taiteenkeskustoimikunta.fi
|
|||
| |
|
||
|
MATKA-APURAHAT
YKSITYISHENKILÖILLE JA TYÖRYHMILLE POHJOISMAISEN JA
EU:N PIIRISSÄ TAPAHTUVAN KULTTUURIYHTEISTYÖN MATKOIHIN
Käyttötarkoitus: Taiteen ja kulttuurialan toimijoiden ulkomaille suuntautuviin matkoihin, jotka koskevat osallistumista EU:n piirissä toteutettavaan kulttuuriyhteistyöhön tai pohjoismaiseen kulttuuriyhteistyöhön. Matka- ja majoituskuluina otetaan huomioon kohtuulliseksi katsottavat kulut pääsääntöisesti edullisimman käytettävissä olevan taksan mukaisina, päivärahakuluja ei oteta huomioon. Apurahoja ei myönnetä opinto-, tutustumis- tms. matkoihin. Matka-apurahoja ei myönnetä myöskään residenssimatkoihin, sillä niitä varten ovat erilliset residenssiavustukset. Hakemukseen tulee liittää matkan kohteena olevan tapahtuman kutsu, ohjelma, matkaohjelma, tapaamissuunnitelma tai yhteistyöhankkeen suunnitelma. Hakuaika: 10.9.09 mennessä. Hakemus on lähetettävä ennen matkaa. HUOM! Tämä on uusi, vain vuotta 2009 koskeva hakuaika. Vuoden 2010 hankkeisiin hakuaika päättyy 30.9.2009 ja lisäksi toinen hakuaika 30.4.2010 mennessä. Hakemus on lähetettävä ennen matkaa. Lisätiedot: tktinfo(at)minedu.fi palvelunumero (09) 1607 7921 APURAHAT YKSITYISHENKILÖILLE JA TYÖRYHMILLE KANSAINVÄLISEN KULTTUURIYHTEISTYÖN, KULTTUURIVIENNIN TAI KULTTUURIVAIHDON HANKKEISIIN Käyttötarkoitus: Yksittäisille taiteen alan toimijoille (yksityishenkilöille ja työryhmille) taiteen alaan kuuluvien kansainvälisen kulttuuriyhteistyön, kulttuuriviennin tai kulttuurivaihdon hankkeista aiheutuviin kuluihin. Apuraha myönnetään hankekohtaisiin kuluihin, ei jatkuvan toiminnan tukemiseen. Hakemukseen tulee liittää hankekuvaus kustannusarvioineen sekä erittely kuluista, joihin apurahaa haetaan. Apurahoista päätettäessä kiinnitetään huomiota hankkeen taiteelliseen laatuun ja merkittävyyteen, hankkeen toteutuksen organisointiin, kustannusarvion realistisuuteen sekä hankkeen saamaan muuhun rahoitukseen. Hakuaika: 10.9.09 mennessä. HUOM! Tämä on uusi, vain vuotta 2009 koskeva hakuaika. Vuoden 2010 hankkeisiin hakuaika päättyy 30.9.2009 ja lisäksi toinen hakuaika 30.4.2010 mennessä. Lisätiedot: tktinfo(at)minedu.fi palvelunumero (09) 1607 7921 AVUSTUKSET YHTEISÖILLE POHJOISMAISEEN JA EU:N PIIRISSÄ TAPAHTUVAAN KULTTUURIYHTEISTYÖHÖN OSALLISTUMISEEN Käyttötarkoitus: Taiteen ja kulttuurin alalla toimiville yhteisöille kuluihin, jotka aiheutuvat osallistumisesta EU:n piirissä toteutettavaan kulttuuriyhteistyöhön tai pohjoismaiseen kulttuuriyhteistyöhön ulkomailla. Avustusten tarkoituksena on kannustaa erityisesti taiteen alan yhteisöjä eurooppalaisen ja pohjoismaisen yhteistyön kehittämiseen. Hankkeisiin sisältyvinä matka- ja majoituskuluina otetaan huomioon kohtuulliseksi katsottavat kulut pääsääntöisesti edullisimman käytettävissä olevan taksan mukaisina, päivärahakuluja ei oteta huomioon. Hakemukseen tulee liittää matkan kohteena olevan tapahtuman kutsu, ohjelma, matkaohjelma, tapaamissuunnitelma tai yhteistyöhankkeen suunnitelma. Hakuaika: 10.9.09 mennessä. Matkakustannuksia koskeva hakemus on lähetettävä ennen matkaa. HUOM! Tämä on uusi, vain vuotta 2009 koskeva hakuaika. Vuoden 2010 hankkeisiin hakuaika päättyy 30.9.2009 ja lisäksi toinen hakuaika 30.4.2010 mennessä. Lisätiedot: tktinfo(at)minedu.fi palvelunumero (09) 1607 7921 AVUSTUKSET YHTEISÖILLE KANSAINVÄLISEN KULTTUURIYHTEISTYÖN, KULTTUURIVIENNIN TAI KULTTUURIVAIHDON HANKKEISIIN Käyttötarkoitus: Avustuksia myönnetään yhteisöille taiteen alaan kuuluvien kansainvälisen kulttuuriyhteistyön, kulttuuriviennin tai kulttuurivaihdon yksittäisiin hankkeisiin. Avustuksia ei myönnetä kuluihin, jotka ovat osa yhteisön jatkuvaa, tavanomaista toimintaa. Hakemukseen tulee liittää hankekuvaus kustannusarvioineen sekä erittely kuluista, joihin avustusta haetaan. Avustuksista päätettäessä kiinnitetään huomiota hankkeen taiteelliseen laatuun ja merkittävyyteen, sen laajuuteen ja yleiseen vaikuttavuuteen sekä hankkeen kustannusarvioon ja toteutuksen organisointiin. Hakuaika: 10.9.09 mennessä. HUOM! Tämä on uusi, vain vuotta 2009 koskeva hakuaika. Vuoden 2010 hankkeisiin hakuaika päättyy 2.11.2009 ja lisäksi toinen hakuaika 30.4.2010 mennessä. Lisätiedot: tktinfo(at)minedu.fi palvelunumero (09) 1607 7921 |
|||
|
|
|||
|
Teatterin
tiedotuskeskus tiedottaa ja tilastoi
ja tukee teatterin verkottumista ja vaihtoa. Teatterin tiedotuskeskus Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki puh. 09-2511 2120, fax 09-2511 2125 www.teatteri.org |
|||
|
Anna palautetta! - Poistakaa
nimeni postituslistalta - Lähettäkää tämä
tiedote myös osoitteella:
lähetä viesti meille. |
|
|