finpalkki


Nro 34 / 22.9.2006



Suuri syystiedote






Teatterimäärärahat kulttuuribudjetissa
Mobile.home -tietoa nyt myös suomeksi ja ruotsiksi
Palkittuja: Reko Lundán, Mikki Kunttu
Myönnettyjä taiteilija-apurahoja vuodelle 2007
Näytelmät.fi -hakupalvelu avattu
Ideoiden haku EU:n komission teemavuodelle 2008
Kohti uusia yleisöjä -seminaari
Kansainväliset:
Festivaalihakuja
Residenssejä
Koulutusta







Teatterimäärärahat kulttuuribudjetissa

Suomi elää taloudellisen nousukauden huippua, mutta kulttuuribudjetissa se ei näy. Budjetti on heikoin tämän hallituksen antamista. Jos tarkastellaan taide- ja kulttuurimäärärahoja kokonaisuudessaan (budjettirahoituksen ja veikkauksen sisällä) nousua näyttää olevan lähes 25 miljoonaa, mutta määrärahojen kokonaiskasvun (n. 7 %) syö kirjastolaitoksen valtionosuuksien nousu (n. 20 milj). Muutkin ”pärjääjät” ovat valtionosuuksien piirissä olevat taidelaitokset, joille tulee 2 %:n nousu yksikköhintoihin. Sen sijaan henkilötyövuosien vajetta ei korjata taidelaitoksilta.

Myös kansalliset taidelaitokset (Ooppera ja Kansallisteatteri) saavat vastaavan muutaman prosentin korotuksen.

Budjettia on hankala verrata aikaisempiin vuosiin, koska siihen on tehty rakenteellisia uudistuksia. Määrärahat ilmoitetaan budjetissa nyt suurempina kokonaisuuksina kuin aikaisemmin ja siksi budjetin lukeminen on vaikeaa ennen kuin ministeriö on tehnyt päätöksensä määrärahojen tarkemmasta käyttötarkoituksesta. Ministeriön sisäisessä käytössä oleva ”numeroaapinen” kuitenkin kertoo, että väljyyttä ei ole missään. Erityistä huolta on pakko tuntea siitä, että veikkauksen voittovaroista taiteen tukemiseen myönnettävä harkinnanvarainen ja taidetoimikuntien jakama tuki jää 0-linjalle kaikille muille taiteen aloille paitsi elokuvalle ja muotoilulle, joille osoitetaan pientä kasvua. Suorastaan miinusbudjetin puolella ovat mm. kulttuuri-instituutit, ystävyysseurat ja pienet kulttuurilehdet. Kulttuurivientiin ja kansainväliseen yhteistyöhön on siihenkin vähemmän kuin kuluvana vuonna, lisäbudjetti huomioon ottaen. Euroviisujen järjestämiseen on varattu 4 miljoonaa euroa veikkauksen ylijäämästä. Mutta yllättävää on, että opetusministeriölle ei ensi vuonna osoiteta käyttövaroja: aiempien vuosien n. 2 miljoonaa on kuivunut 136.000 euroon! On siis täysin turha lähettää hakemuksia opetusministeriöön ensi vuonna!

Teatterin ja tanssin näkökulmasta vielä:
-         Valtionosuuden piirissä olevat teatterit saavat yksikköhintoihin 2 %:n korotuksen: yksikköhinta on 31567 euroa
-         henkilötyövuosien määrä pysyy ennallaan (2469) joten uusia ryhmiä ei voida ottaa lain piiriin
-         lain piirissä olevien teattereiden ja orkestereiden harkinnanvaraisiin lisäavustuksiin (lastenteattereille, ruotsinkielisille, alueelliseen toimintaan jne.) sekä ns. kehittämisavustuksiin osoitetaan 3,434.000 euroa eli kasvua 3,6 %
-         näyttämötaiteen edistämiseen sama summa kuin aiemminkin (lain ulkopuolinen kenttä, näytelmäkirjallisuuden tuki, harrastajajärjestöt ja näyttämötaidejärjestöt)
-         Kansallisteatterille 3,2 %;n korotus ja Kansallisoopperalle 2,9 %:n korotus.
-         Tanssitaiteelle sama summa kuin kuluvana vuonna (ryhmät, järjestöt)
-         tanssin aluekeskuksille sama summa kuin kuluvana vuonna.

Riitta Seppälä
johtaja
Teatterin tiedotuskeskus

alkuun







MOBILE.HOME lähestyy

Enää 12 päivää aikaa ilmoittautua normaalihintaan 100 euroa! 3.10 alkaen ilmoittautumismaksu nouse 25.llä eurolla. Ilmoittautuminen osoitteessa http://register.ietm.org .

Mobile.homen suomen- ja ruotsinkieliset kotisivut on avattu Teatterin tiedotuskeskuksen kotisivulla. Mene osoitteeseen http://www.teatteri.org ja klikkaa kohtaa ”MOBILE.HOME”.

Gå till http://www.teatteri.org och klicka ”MOBILE.HOME”. Den svenska websidan hittar du bakom flaggan.

alkuun







Palkittuja

LEA –PALKINTO REKO LUNDÁNILLE

Suomen Näytelmäkirjailijaliiton Lea-palkinnon saa tänä vuonna näytelmäkirjailija Reko Lundán. Päätöksensä perusteluissa raati, johon kuuluvat Pekka Milonoff, Juhani Niemelä ja Hannele Rubinstein, mainitsee mm. seuraavaa:

”Tämänvuotisen Lea-palkinnon saaja on päivittänyt yhteiskunnallisen teatterin ensin 90- ja sitten 2000-luvulle. Hän nostaa rohkeasti esille yhteiskunnallisia asioita aikana, jolloin se ei ole välttämättä kovin yleistä. Näin tehden hän on omalta osaltaan kantanut yhteiskunnallista vastuuta nostamalla esiin inhimillisiä perusongelmia, kuvaamalla yksittäisten ihmisten ja perheitten arkea. Hän on itsestäänselvyyksiä karttava, peloton kysyjä, ihmisarvokkaan arvomaailman kantaja”.

Suomen Näytelmäkirjailijaliitto on vuodesta 1985 lähtien jakanut näytelmäkirjallisuuden Lea- palkintoa. Palkinto on nimetty 10.5.1869 ensiesityksensä saaneen ensimmäisen suomenkielisen näytelmän Aleksis Kiven Lea mukaan. Palkinto on arvoltaan 5000 euroa.

*******
VALOSUUNNITTELIJA MIKKI KUNTTU PALKITTIIN NEW YORKISSA

New Yorkin tanssiyhteisö on palkinnut suomalaisen valosuunnittelija Mikki Kuntun arvostetulla Bessie-palkinnolla. Vuodesta 1983 jaettujen palkintojen tarkoituksena on nostaa esiin edellisen kauden huiput tanssin ja esittävän taiteen alalla. Kunttu palkittiin kategoriassa Visual Design.

Kuntun töitä nähtiin viime kaudella New Yorkissa sekä Tero Saarinen Companyn että Akram Khan Companyn vierailujen yhteydessä. Kunttu palkittiin valosuunnittelusta Tero Saarisen teoksiin Westward Ho!, Wavelengths ja HUNT sekä brittikoreografi Akram Khanin teokseen MA.

Mikki Kuntun Bessie-palkittua valosuunnittelua voi nähdä marraskuussa Helsingissä: Tero Saarinen Companyn Pohjois-Amerikkaa kiertänyt kolmen teoksen ilta Westward Ho! | Wavelengths | HUNT esitetään Aleksanterin teatterissa kolmesti 11. ja 12. marraskuuta.

http://www.danspaceproject.org/programs/bessies.html

alkuun







Myönnettyjä taiteilija-apurahoja

Näyttämötaiteen taiteilija-apurahat 2007

Valtion näyttämötaidetoimikunta on jakanut vuoden 2007 alusta alkavat taiteilija-apurahat. Hakemuksia saapui 235 ja apurahoja myönnettiin 33 taiteilijalle seuraavasti:

5-vuotinen
ohjaaja Cilla Back, Helsinki
ohjaaja Mikko Roiha, Helsinki
näytelmäkirjailija Lauri Sipari, Helsinki

3-vuotinen
näyttelijä Anna Veijalainen, Helsinki

1-vuotinen
näyttelijä Sirpa Filppa, Kemi
näyttelijä Outi Haaranen, Helsinki
skådespelare Niklas Häggblom, Helsingfors
näyttelijä Katja Joutsijoki, Helsinki
näyttelijä Irma Junnilainen, Tampere
näyttelijä Vesa Kaikkonen, Kajaani
näytelmäkirjailija Jorma Kairimo, Tampere
näytelmäkirjailija Sami Keski-Vähälä, Helsinki
valosuunnittelija Mia Kivinen, Helsinki
lavastaja Mikko Kurenniemi, Taipalsaari
lausuntataiteilija Suvi Olavinen, Helsinki
näyttelijä Jaana Pesonen, Helsinki
näyttelijä Elisa Piispanen, Tampere
esitystaiteilija Pilvi Porkola, Helsinki
ohjaaja Janne Saarakkala, Helsinki
ohjaaja Miira Sippola, Helsinki
lavastaja Markus Tsokkinen, Nummi-Pusula
performance konstnär Annika Tudeer, Helsingfors
näyttelijä, ohjaaja Heikki Törmi, Kajaani

½-vuotinen/årigt
näyttelijä Jukka Aaltonen, Turku
näyttelijä Tatu Hämäläinen, Helsinki
näyttelijä Pekka Laiho, Helsinki
nukketeatteritaiteilija Elina Lajunen, Helsinki
näyttelijä Kaisla Löyttyjärvi, Helsinki
näyttelijä Jenni Rautawaara, Helsinki
näyttelijä Terhi Suorlahti, Helsinki
näyttelijä Heidi Syrjäkari, Helsinki
näyttelijä Jani Toivola, Helsinki
skådespelare Hellen Willberg, Helsingfors

******
Tanssitaiteen taiteilija-apurahat 2007

Valtion tanssitaidetoimikunta on jakanut vuonna 2007 alkavat taiteilija-apurahat. Hakemuksia saapui 80 kappaletta ja apurahoja myönnettiin 14 tanssitaiteilijalle.

5-vuotinen
koreografi Petri Kekoni, Helsinki
koreografi Ulla Koivisto, Helsinki
tanssitaiteilija Maria Littow, Oulu

3-vuotinen
koreografi Jenni Kivelä, Helsinki
koreografi-tanssija Nina Renvall, Turku

1-vuotinen
koreografi Simo Kellokumpu, Helsinki

½-vuotinen
tanssija Jonna Aaltonen, Nousiainen
tanssija Jonna Eiskonen, Helsinki
tanssija Elli Isokoski, Helsinki
koreografi- tanssija Päivi Järvinen, Porvoo
tanssija Tuovi Rantanen, Helsinki
tanssitaiteilija Jukka Ristolainen, Anttola
koreografi Arja Tiili, Helsinki
koreografi Favela Vera Ortiz, Helsinki

*****
Elokuvataiteen taiteilija-apurahat 2007

Valtion elokuvataidetoimikunta on jakanut vuoden 2007 alusta alkavat taiteilija-apurahat. Hakemuksia saapui 86 ja apurahoja myönnettiin seuraavasti:

5 -vuotinen
elokuvaohjaaja Kiti Luostarinen, Luhanka
elokuvaleikkaaja Jukka Nykänen, Helsinki

3 -vuotinen/årigt            
elokuvaohjaaja Jari Halonen, Helsinki
käsikirjoittaja Iiro Küttner, Helsinki      
dokumenttielokuvaohjaaja Virpi Suutari, Helsinki

1 -vuotinen
elokuvaaja Jussi Eerola, Porvoo
dokumenttielokuvaohjaaja Visa Koiso-Kanttila, Espoo
animaatio-ohjaaja Tatu Pohjavirta, Helsinki
käsikirjoittaja Mika Ripatti, Tampere
elokuvaohjaaja Saara Saarela, Helsinki                                        
elokuvaohjaaja Aleksi Salmenperä, Karkkila

alkuun







NÄYTELMÄT.FI AVATTU

Suomen Näytelmäkirjailijaliitto on avannut Näytelmät.fi -palvelun. Palvelun myötä teattereilla on mahdollisuus etsiä ja ladata näytelmäteoksia käyttöönsä sähköisessä muodossa internetin kautta. Näytelmät.fi -sivusto pitää sisällään tällä hetkellä noin kolmetuhatta näytelmäteosta. Palvelu löytyy osoitteesta  http://www.naytelmat.fi.

alkuun







Haku Euroopan komission teemavuodelle 2008
Kulttuurienvälinen vuoropuhelu


Euroopan unioni valitsee vuosittain teeman, josta tiedotetaan Euroopan kansalaisille ja johon jäsenvaltioiden hallitusten halutaan kiinnittävän huomiota. Teemavuosien aiheet koskevat unionin jäsenvaltioille ja sen toimielimille keskeisiä ajankohtaisia kysymyksiä. Euroopan komissio on ehdottanut vuoden 2008 nimeämistä kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuodeksi.

Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuoden tarkoituksena on herättää Euroopan unionissa asuvat ihmiset tiedostamaan, että vuoropuhelu on monikulttuurisessa ympäristössä elämisen välttämätön edellytys. Vuoden aikana toteutetaan sekä Euroopan laajuisia että eurooppalaisen ulottuvuuden omaavia kansallisen tason tapahtumia, aloitteita ja tiedotuskampanjoita. Toiminnot ja kampanjat suunnataan erityisesti nuorille.

Teemavuoden tavoitteena on:
- edistää kulttuurienvälistä vuoropuhelua prosessina, jossa kaikki Euroopan unionissa asuvat voivat parantaa valmiuttaan toimia entistä avoimemmassa mutta myös monimutkaisemmassa kulttuuriympäristössä
- korostaa kulttuurienvälisen vuoropuhelun mahdollisuutta monimuotoisen ja dynaamisen yhteiskunnan kehittäjänä
- lisätä Euroopan unionissa asuvien, erityisesti nuorten, tietoisuutta siitä, miten tärkeää on kehittää aktiivista Euroopan kansalaisuutta, johon kuuluu avoin suhtautuminen maailmaan ja kulttuurisen monimuotoisuuden kunnioittaminen ja joka perustuu Euroopan unionin yhteisiin arvoihin
- tuoda esiin eri kulttuurien myötävaikutus Euroopan unionin jäsenvaltioiden kulttuuriperintöön ja elämäntapaan

Kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuoden tavoitteena on olla kaikkien Euroopan kansalaisten vuosi. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi komissio on valmistelutyönsä tueksi avannut ideahaun, jonka kautta se haluaa kuulla kansalaisyhteiskunnan toimijoiden ja kaikkien teemasta kiinnostuneiden ehdotuksia ja ideoita koskien vuoden aikana toteutettavia toimintoja ja tiedotuskampanjoita. Lähetettyjä ehdotuksia käytetään apuna laadittaessa puitteita teemavuoden varsinaisille hakukierroksille, jotka julkaistaan vuoden 2007 aikana. Ideoiden hakukierros päättyy 13.10.2006.

Lisää tietoa ideoiden hakukierroksesta ja Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuodesta sekä ideoiden lähettämiseen tarkoitettu sähköinen lomake löytyvät komission verkkopalvelusta osoitteesta: http://ec.europa.eu/culture/eac/dialogue/call_idea_en.html

Kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuoteen liittyvien toimintaideoiden osalta
voi olla yhteydessä myös Kulttuuri 2000 -yhteyspisteeseen.

Kulttuuri 2000 -yhteyspiste
Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO
PL 343 (Hakaniemenkatu 2), 00531 Helsinki
(09) 7747 7082 (Outi Haapanen)
(09) 7747 7244 (Silja Hakulinen, aamupäivisin)
ccp(at)cimo.fi
http://www.cimo.fi

alkuun







Kohti uusia yleisöjä -seminaari
5-6.10.2006.
To 9.00-17.30 Pe 9.00-16.30
Turun ammattikorkeakoulun auditorio A173, Lemminkäisenkatu 30

Yleisötyö tekee taiteen tutuksi ja herättää kiinnostusta niin taiteen työmuotoja kuin taideyhteisöjäkin kohtaan. Seminaarissa kulttuuri- ja taidealan toimijat esittelevät
erilaisia yleisötyömalleja ja tarkastelevat aihetta mm. ohjelmasuunnittelun, kulttuurimarkkinoinnin, taidekasvatuksen ja yhteisötaiteen näkökulmista. Kohderyhmänä ovat museolehtorit, teatterikuraattorit, tuottajat ja muut yleisötyöntekijät, tanssiryhmien, teatterien ja muiden esiintyvien ryhmien sekä gallerioiden ja orkesterien edustajat, taiteilijat, taidekasvattajat, kulttuurityöntekijät ja tutkijat.

Seminaarin hinta on 20€.

Ilmoittaudu Läntiseen tanssin aluekeskukseen 2.10.2006 mennessä osoitteeseen info(at)l-tanssi.fi .
Postiosoite Läntinen tanssin aluekeskus, Turun kulttuurikeskus, Vanha Suurtori 7, 20500 Turku, käyntiosoite Hämeenkatu 15, 2. kerros.

Tilaisuuden järjestävät Läntinen tanssin aluekeskus, Turun ammattikorkeakoulun täydennyskoulutus ja Varsinais-Suomen Taidetoimikunta.

http://www.l-tanssi.fi/

alkuun







Kansainväliset

Festivaalihakuja

KargART Video exhibition
Istanbul, deadline 15.12.2006

Järjestyksessä toinen KargART –videonäyttely hakee performanssi- ja tanssivideoita. Materiaali on lähetettävä 15.12. mennessä. Lisätietoja on-the-move.orgin sivuilta sekä
info(at)kargart.org
Kadife Sokak no:16 Kadiköy/ Istanbul t: 0216 330 31 51
http://www.kargart.org

******
Artist as Activist - International Performance Art event
Tokio, Lokakuu 2007

Performanssi-, site specific- ja videoesityksiä haetaan. Haku 25.10. 2006 asti.
Lisätietoja on-the-move.orgin sivuilta sekä
niwa(at)niwa-staff.org
http://www.niwa-staff.org/aaproject.html

alkuun







Residenssejä

Akiyoshidai International Art Village
Yamaguchi, Japani 2007

trans_2006_2007 Residency Support Program tarjoaa haettavaksi 70 päivän residenssijaksoa tammi-maaliskuussa 2007. Residenssiohjelman yhteydessä workshopeja, luentoja, vierailuja ym. Matkat, ylläpito ja päiväraha maksetaan. Katso tarkat tiedot ja hakuohjeet on-the-move.orgin sivuilta. Haku 30.9.2006 asti.

Lift Blue Room Residencies 2007
Lontoo

Lift (London International Festival of Theatre)  tarjoaa 6 viikon jaksoja helmi-huhtikuussa 2007. Mahdollisuus tutkia, kokeilla ja luoda uusia suhteita. Matkat, majoitus ja ylläpito maksettava itse. Haku 6.10 asti. Lisätietoja on-the-move.orgin sivuilta.

TAOH-residenssi
Stavanger, Norja

Kahden viikon jaksoja tarjolla Tou Scenen nykytaidekeskuksessa kohteena underground-taiteilijat: performanssitaiteilijat, aktivistit, anarkistit, kumoukselliset…Tor Scene on erityisen hyvä paikka site specific -töille. Lisätietoja on-the-move.orgin sivuilta.

Vis-à-Vis Artlab residencies
Kiina

Tammi-heinäkuussa, vähintään kuukauden jaksoja tarjotaan haettavaksi. Lisätietoja on-the-move.orgin sivuilta.

******
ResArtisin julkaisu residensseistä

ResArtsin uusin julkaisu Residencies: Spaces + Artists + Managers + Communities on nyt tilattavissa osoitteesta office(at)resartis.org . Hinta on ResArtsin jäseniltä 5 euroa, muilta 7,50 postimaksuineen. Katso tilaus- ja maksuohjeet osoitteesta http://www.resartis.org/index.php?id=360

alkuun







Koulutusta

New Moves International Winter School
Glasgow helmi-maaliskuu 2007

Live art -taiteilijoille viiden viikon kursseja.
Lisätietoja ja ohjelma http://www.newmoves.co.uk/winterschoolintroduction.aspx

******
Espace Catastrophe
Brysseli

Workshoppeja sirkus- ja performanssitaiteilijoille.
Lisätietoja ja ohjelma http://www.catastrophe.be/

alkuun








Teatterin tiedotuskeskus
Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki
puh. 09-2511 2120, fax 09-2511 2125
www.teatteri.org


Anna palautetta! - Poistakaa nimeni postituslistalta - Lähettäkää tämä tiedote myös osoitteella: lähetä viesti meille.