finpalkki


Nro 19 / 19.4.2006



YLE listaa kulttuuritapahtumia, TKT:lta tilastotietoa






Suomalaista teatteria maailmalla
Projisointityöpaja Tanskassa
YLE kaipaa tietoa kulttuuritapahtumista
Lyhytteatterifestivaalit Ylioppilasteatterissa
Valtion taidetoimikuntalaitoksen tuet 2005







Suomalaista teatteria maailmalla

Q-teatteri vierailee Bergenissä 23.4.2006


Q-teatterin esitys Heidi Hoo ei ole enää täällä töissä on kutsuttu vierailemaan Norjaan huhtikuussa. Näytelmä esitetään BIT Teatergarasjenissa, joka toimii kansainvälisenä tuotantoyhtiönä ja vierailuteatterina Bergenin satamakaupungin sydämessä. Teatergarasjenin ohjelmisto koostuu sekä nykyteatterista että nykytanssista.

Saksalaisen René Polleschin kirjoittama ja Mika Leskisen ohjaama Heidi Hoo ei ole enää täällä töissä sai pohjoismaisen kantaesityksensä Q-teatterissa helmikuussa, ja sen esitykset jatkuvat 12.5. saakka. Lavalla ovat Elina Knihtilä, Pirjo Lonka ja Mari Perankoski.

Norjan vierailun tuottajana on kansainvälinen teatterihanke Baltic Circle, joka vie norjalaisyleisön nähtäväksi myös virolaisen Anders Härmin ”Be Drunk, Be Very, Very Drunk” -esityksen 21.4.2006. Anders Härm on Tallinnan Taideakatemian kuraattori, jonka luentomuotoon puettu esitys käsittelee älykkään ovelasti alkoholin ja taiteen suhdetta. Esitys sai ensi-iltansa Baltoscandal-festivaalilla 2004.

Zenith Productions Group ja Kari Rakkola

Suomalainen näyttelijä Kari Rakkola kuuluu Itävallassa toimivaan Zenith Productions Group -teatteriryhmään, jonka viimeisin esitys Houdinis Erbe (Houdinin perintö) on saanut hyvät arvostelut Wienissä.

Theater im Nestroyhofissa maaliskuussa nähty esitys on on fyysistä ja miimistä teatteria, jossa musiikilla merkittävä osa. Esityksen teemana ovat kaikenlaiset kahleet, sekä henkiset että fyysiset. Rakkolan lisäksi Houdinin perinnössä esiintyvät kreikkalainen näyttelijä Agorita Bakali ja itävaltalainen muusikko Paul Skrepek.

Zenith Productions groupin aiemat esitykset ovat Kullervo 1995, Aphasia 1997, Lillian 1998, ja AriirA vuodelta 2003).

Lisätietoja:
Verein Zenith Productions für Theater und Musik
Leitgebgasse 7/1 C
A-1050 Wien
Tel. ++43 1 943 2353
Mobil. ++ 43 (0)699 19432353
E-mail. gzesh(at)aon.at 







Icons- Theatre Projection Techniques –työpaja Tanskassa

NordScen järjestää kaikille teatterintekijöille suunnatun workshopin, jossa opiskellaan kuvien projisointia osana teatterilavastusta. Kurssi järjestetään Kööpenhaminan teatterikoulussa 14.-26. elokuuta. Kurssin hinta on 1000 DKK. Ilmoittautuminen viimeistään 1.6.2006.

Lisätietoja  http://www.nordscen.org/index.php?id=547







YLE Kulttuuri ja YLE Teema listaavat syksyn 2006 ja vuoden 2007 kulttuurin tapahtumia ohjelmatyön tueksi.

Laadukkaiden kulttuuriohjelmien tekoon tarvitsemme apuanne, koska tarvitsemme tietoja tulevaisuudennäkymistänne mahdollisimman hyvissä ajoin. Meitä kiinnostavat tulevat ensi-illat ja kantaesitykset mutta myös teemat ja aiheet, joihin tulette jatkossa keskittymään, vaikka tarkkoja ja varmistettuja tietoja ei vielä olisikaan saatavilla. Tiedot ovat luottamuksellisia, tapahtuman tai teoksen tietoja ei julkaista ilman asianomistajan lupaa eivätkä tiedot ole sitovia.

Pyydämme ystävällisesti lähettämään tietoja postitse (”Kulttuurikalenteri”, YLE Kulttuuri, PL 92, 00024 Yleisradio) tai sähköpostilla (kulttuuri.kalenteri(at)yle.fi). Mukaan olisi hyvä liittää tiedot mistä tapahtumasta on kyse, tapahtuman (suunniteltu) ajankohta, yhteystiedot ja onko tieto julkaisuvapaa.

Tietojen tulisi olla perillä 2.5.2006 mennessä, mutta olemme iloisia myös myöhemmin saapuneista tiedoista.

Tiedustelut Kaisa Alenius 09-1480 2780  tai kaisa.alenius(at)yle.fi







Lyhytteatterifestivaalit järjestetään Ylioppilasteatterilla 5.-7.5.2006.

Festivaali on kaikille ja kaikelle avoin. Se on mahdollisuus esityksille, jotka ovat esitettäväksi  missään  muualla  aivan  liian pieniä tai suuria. Toinen varsin ainutlaatuista ilmapiiriä festivaaleilla  luova tekijä  on esitysten kesto; lyhytesityksen pituus vaihtelee minuutista  puoleen tuntiin. Näin ollen on aiempina vuosina saattanut yhteen viikonloppuun mahtua lähes 50 pientä suurta esitystä, tekoa, performanssia ja aktia. Lyhytteatterifestivaalien yleisöliput maksavat 5 euroa päivä, vaihtoehtoisesti 10 euroa kaikki kolme päivää. Festivaalit järjestetään Ylioppilasteatterin studiolla, Aleksanterinkatu 23:ssa. 

Esityksesi voi olla mitä tahansa! Lähtökohdaksi riittää halusi esittää, kertoa tai näyttää jotakin mitä haluat näyttää. Rimaa ei aseteta ja kaikenlaiset luovuuden purkaukset otetaan kiitollisena vastaan.

Ilmoittautumisen takaraja on 2.5.2005.
Ilmoittaudu:
1. Lomakkeella, jonka saa ylioppilasteatterin toimistosta arkisin klo 11-17 (Mannerheimintie 3b 00100 Helsinki). Kaavake löytyy myös Ylioppilasteatterin kotisivulta www.ylioppilasteatteri.fi
2. tai puhelimitse toimiston aukioloaikana 09-656 969.







Valtion taidetoimikuntalaitos myönsi vuonna 2005 yli 23 miljoonaa euroa tukea taiteelliseen toimintaan

Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikön Tilastotiedote-sarjassa on ilmestynyt uusi julkaisu, jossa esitellään valtion taidetoimikuntalaitoksen vuonna 2005 myöntämää tukea. Tilastossa tarkastellaan taiteen keskustoimikunnan sekä alueellisten taidetoimikuntien tuen jakautumista eri taiteenaloille.

Tilastosta selviää mm. se, että viime vuonna kaikkiaan lähes 6000 henkilöä, työryhmää ja yhteisöä haki taiteen keskustoimikunnalta, valtion taidetoimikunnilta ja apurahalautakunnilta apurahoja ja avustuksia. Hakemuksia saapui kaikkiaan lähes
9000, sillä sama hakija voi hakea useampaa eri apurahaa. Apurahan sai lähes 2500 henkilöä tai yhteisöä eli 42 % kaikista hakijoista. Kaikkiaan taiteen keskustoimikunta myönsi tukea taiteelliseen toimintaan runsaat 19 miljoonaa euroa.

Suurin osa tuesta suuntautui kirjallisuuden alalle, jonka osuus myönnetystä tuesta oli 25 %. Toiseksi suurimman osuuden (18 %) sai kuvataide. Alle 35-vuotiaiden osuus apurahan hakijoista oli runsas neljännes ja saajista runsas viidennes. Eniten alle 35-vuotiaita hakijoita oli tanssitaiteen (50 %) sekä ryhmän "muu" (45 %) edustajissa ja vähiten kirjallisuuden hakijoissa (11 %).

Naisia oli taiteen keskustoimikunnan tuen hakijoista ja saajista noin puolet. Suurimmillaan naispuolisten hakijoiden osuus oli tanssitaiteessa (lähes 80 %) sekä taideteollisuudessa (65 %) ja pienimmillään säveltaiteessa (30 %).

Pääkaupunkiseudulla asuvia oli 50 % hakijoista ja 51 % saajista. Kuvataidetta ja kirjallisuutta lukuun ottamatta kaikilla aloilla oli pääkaupunkiseudulla asuvia hakijoita yli puolet alan hakijamäärästä.

Taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien myöntämä tuki oli noussut edellisvuodesta 4 %, hakijoiden määrä oli kasvanut 2 % ja apurahan saajien määrä 3 %. Eri taiteenalojen osuudet apurahojen hakijoista ja saajista olivat pysyneet ennallaan edelliseen vuoteen verrattuna.

Alueellisten taidetoimikuntien tukea haki vuonna 2005 kaikkiaan 4700 henkilöä tai yhteisöä, ja tukea sai runsaat 1000 hakijaa. Myönnetty tuki oli kokonaisuudessaan 4 miljoonaa euroa ja se kasvoi edellisvuodesta 8 %. Alueellisten taidetoimikuntien tuesta suurin osuus (27 %) suuntautui kuvataiteelle.

Tilastotiedote 1/2006: Valtion taidetoimikuntalaitoksen myöntämä tuki 2005.

Kaksikielinen (suomi - englanti). Julkaisu on maksuton. Yli kymmenen julkaisun tilauksista laskutamme toimitusmaksun. Tilastotiedotteet ovat saatavissa kokonaisuudessaan myös verkkosivuilta: www.taiteenkeskustoimikunta.fi/julkaisut
Tilaukset:
Taiteen keskustoimikunta, Julkaisut
PL 293, 00171 Helsinki
tkt-kirjasto(at)minedu.fi
puh. (09) 1607 7066, fax (09) 1607 7069
Lisätietoja:
- tutkija Paula Karhunen, puh. (09) 1607 7202, paula.karhunen(at)minedu.fi
- yksikön päällikkö Merja Heikkinen, puh. (09) 1607 7061, merja.heikkinen(at)minedu.fi









Teatterin tiedotuskeskus
Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki
puh. 09-2511 2120, fax 09-2511 2125
www.teatteri.org


Anna palautetta! - Poistakaa nimeni postituslistalta - Lähettäkää tämä tiedote myös osoitteella: lähetä viesti meille.