finpalkki


Nro 17 / 4.4.2006



Silmänkääntäjä-palkinnot jaettu, Tinfon uusi hallitus ym.







Silmänkääntäjä-palkinnot kolmelle teatterintekijälle
Teatterin tiedotuskeskuksen uusi hallitus
Muita palkintoja
Uutisia
Keskustelutilaisuuksia







SILMÄNKÄÄNTÄJÄ-PALKINNOT 2006 Johanna Harjunpäälle, Marja Davidssonille ja Kaija Viinikaiselle

Teatterin tiedotuskeskus on päättänyt myöntää vuoden 2006
Silmänkääntäjä-palkinnot tarpeistonhoitaja Johanna Harjunpäälle Tampereen
Työväenteatterista sekä Kouvolan teatterin työparille, näyttämömies,
näytelmäkirjailija Marja Davidssonille ja ohjaaja Kaija Viinikaiselle.
Askarteluohjaajaksi sekä ompelijaksi ja artesaaniksi kouluttautunut Johanna Harjunpää on työskennellyt TTT:n puvustossa ompelijaharjoittelijana ja pukijana 1990-91 ja tarpeistonhoitajana vuodesta 1991.
Palkintoraati perustelee Harjunpään valintaa seuraavasti:
Tarpeistonhoitajana ja tarpeistonvalmistajana Johanna Harjunpää suhtautuu
työhönsä antaumuksella ja  kunnianhimoisesti. Hän paneutuu perusteellisesti
kulloiseenkin työhönsä eikä lamaannu vaikeimpienkaan tehtävien edessä.
Ongelmia ei ole, on vain toinen toistaan kiinnostavampia haasteita.
Harjunpää on ratkaisuissaan luova ja kekseliäs sekä loputtoman
tiedonhaluinen. Työryhmässä hän pitää yllä yhdessä tekemisen henkeä ja hyvää
tuulta ja suuntaa omalla esimerkillään muitakin tekemään parhaansa.

Marja Davidsson on toiminut 17 vuotta Kouvolan teatterin
näyttämömiehenä ja on sinä aikana harrastanut novellien, runojen ja
laulutekstien kirjoittamista. Kolme vuotta Kouvolan teatterissa toiminut
ohjaaja Kaija Viinikainen, näkemyksellisenä oman tiensä kulkijana tunnettu, kiinnostui Marja Davidssonin teksteistä ja he toteuttivat yhdessä teatterin suurelle näyttämölle revyyn Meno – paluu. Kaudella 2004-05 se keräsi yli 10.000 katsojaa. Yhteistyö jatkui: tämän vuoden helmikuussa Kouvolan teatterissa sai ensi-iltansa Isä Taivaisen toinen poika, jonka Davidsson kirjoitti ja Viinikainen ohjasi. Näytelmä on saanut erittäin positiivisen vastaanoton sekä kriitikoilta että yleisöltä.

Palkintoraadin perustelut:
Marja Davidssonin ja Kaija Viinikaisen yhteistyö on hieno esimerkki siitä,
miten hedelmällistä on uskaltautua omien totuttujen ammattirajojen
ulkopuolelle ja miten tärkeää teatterissa on nähdä ja löytää talon sisällä
piilevä luovuus. Teatteriammatteihin, myös teknisiin ja hallinnollisiin
tehtäviin  hakeutuvilla, on varmasti sisällään kipinä teatterin tekemiseen
ja oma panoksensa annettavana myös taiteelliseen tulokseen. Kipinää
kannattaa vaalia ja vaalijoita kannustaa: voi syntyä silmänkääntäjiä.


Teatterin tiedotuskeskus perusti vuonna 1998 Silmänkääntäjä-palkinnon, jonka avulla keskus haluaa nostaa esiin mahdollisimman monipuolisesti sitä työtä, jota teattereissa tehdään maan teatteritaiteen hyväksi. Silmänkääntäjä-palkinto, Illusionist-priset, jaetaan vuorovuosin Suomen
Teatteriliiton jakaman Vuoden teatteri -palkinnon kanssa. Silmänkääntäjä-palkinnon nimi muistuttaa ensimmäisestä suomenkielisestä näytelmästä, Pietari Hannikaisen Silmänkääntäjästä, mutta samalla se viittaa teatteritaiteen ominaispiirteisiin toden ja fiktion, katsojan ja esiintyjän väliseen vuorovaikutussuhteeseen, teatterin magiikkaan ja vetovoimaan. Silmänkääntäjiä voi löytyä mistä tahansa teatterin ammattikunnasta. He ovat henkilöitä, jotka omassa tehtävässään ja omalla alueellaan ovat vaikuttaneet ilahduttavasti teatterin esitystoimintaan, työn laatuun tai imagoon. Palkinto on luonteeltaan kunniapalkinto: kunniakirjan ja 800 euron matkastipendin lisäksi jaetaan pukusuunnittelija Samppa Lahdenperän suunnittelema silkkinen taiteilijakaulahuivi.







Teatterin tiedotuskeskuksen uusi hallitus on valittu

3. huhtikuuta pidetyssä vuosikokouksessa Teatterin tiedotuskeskukselle valittiin uusi hallitus. Puheenjohtajana jatkaa ohjaaja Raija-Sinikka Rantala. Varapuheenjohtajaksi valittiin toiminnanjohtaja Raimo Söder. Hallituksen jäsenet ovat talous- ja hallintojohtaja Matti A. Holopainen, ohjaaja Pauliina Hulkko, toiminnanjohtaja Merja Laaksovirta, toiminnanjohtaja Markus Pyhältö, toiminnanjohtaja Kirsi Reinola, ohjaaja, professori Maarit Ruikka, näyttelijä Asko Sahlman ja valaistusmestari Torolf Söderqvist.







Muita palkintoja

Anna Krogerukselle Kriitikin kannukset

Kritiikin Kannukset saa vuonna 2006 näytelmäkirjailija ja dramaturgi Anna Krogerus näytelmästään Rakkaudesta minuun, jonka ensi-ilta nähtiin Suomen Kansallisteatterissa tammikuussa 2006.

Rakkaudesta minuun paljastaa heti ensimmäisissä sanoissaan, mistä näytelmässä on kyse. Keskushenkilön, murrosikää lähestyvän Sylvian, aineen otsikko ”Hyvä ihminen” esittää ydinkysymyksen: mitä on hyvä ihmisyys, miten kaukana siitä ollaan ja millä keinoin sitä onnistutaan lähestymään. Nuoren näkökulman kautta näytelmään tulee koskettavuutta ja poikkeuksellista herkkyyttä.

Rakkaudesta minuun ohjaa vanhempia ymmärtämään paremmin aikuisuuden kynnyksellä olevia lapsiaan ja avaa samalla näkökulmia myös hyvään vanhemmuuteen. Kysymyksiä herättämällä ja niihin vastaamalla tarina palauttaa perusasioiden äärelle, ihmisyyteen. Näytelmällä on merkittävä sija uuden kotimaisen draaman esiinmarssissa.


Krogeruksen tapa tuoda asiat esiin on raikas; sen huumori ja symboliikka herättävät paremmin kuin syytökset. Rakkaudesta minuun kestää sanojensa varassa ilman konstailua ja elää mielessä vielä esityksen jälkeen. Taitavasti rakennettu dialogi koostuu lähes kaikista muista puhetyypeistä paitsi vuorovaikutteisesta, toista kuuntelevasta keskustelusta. Aikuiset huomioivat toisiaan vain sen verran, että pääsevät toteuttamaan itseään, ”rakkaudesta minuun”. Sylvian kokemusten kautta paljastuu, miten sulkeutuneeksi, yksinäiseksi ja onnettomaksi aikuisten olemisen tapa lapsen tekee. Rakkaudesta minuun kritisoi, mutta se myös ymmärtää.

Näytelmän huipentava loppukohtaus saa pohtimaan arvomaailmaamme, tahtoamme ja kykyämme ottaa ”paleleva ihminen” keskellemme. Kysymys kasvaa yli perhedraaman mittojen ja syvenee yhteiskunnalliseksi, muistuttamaan velvollisuudestamme olla vastuussa läheisistämme. Rakkaudesta minuun murtaa tämän arkisen totuuden esille konkreettisesti ja tunnistettavassa muodossa.

Näytelmän tuottaman teatterikokemuksen täydentää ohjaaja Irene Ahon ja herkkävireisen näyttelijäkaartin luoma jännitteinen esitys.


Suomen arvostelijain liitto ry jakaa vuosittain Kritiikin Kannukset -palkinnon. Se myönnetään vuoden aikana merkittävän taiteellisen läpimurron tehneelle, lähinnä nuorelle taiteilijalle. Vuodesta 1962 jaetun palkinnon saajasta päättää liiton kevätkokouksessaan nimeämä lautakunta, joka edustaa laajasti eri taiteenaloja. Vuoden 2006 Kritiikin Kannukset -lautakuntaan kuuluvat kriitikot Marja Mustakallio (puheenjohtaja), Heikki Kastemaa, Ritva Kolehmainen, Outi Lahtinen, Elisabeth Nordgren, Eero Tammi ja Kirsti Vanninen.

Jaakko Eerola sai Tanssin kukka -palkinnon

Tanssin kukka -palkinto jaettiin perjantaina 31.3. Suomen Kansallisoopperassa 27. kerran Lokin ensi-illan yhteydessä. Palkinnon ja siihen liittyvän 10.000 euron shekin sai Kansallisbaletin tanssija Jaakko Eerola. Palkinnon Jaakko Eerolalle luovuttivat baletinjohtaja Dinna Bjørn ja johtaja Kalle Soikkanen Philip Morris Finland Oy:stä.

Palkintolautakunta, johon tänä vuonna kuuluivat puheenjohtajana baletinjohtaja Dinna Bjørn ja muina jäseninä Jorma Uotinen, tanssikriitikko Auli Räsänen sekä yleisön edustajana professori Kari S. Tikka, perustelee ratkaisujaan seuraavasti:

Jaakko Eerola on voimakas, hurmaava ja monipuolinen, moderni ja klassinen tanssija. Hän oli tunteellinen Pierrot Lunaire Glen Tetleyn samannimisessä teoksessa, teknisesti huipputaitava Basilio Don Quijotessa, satujen prinssi Tuhkimossa ja Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas -baletissa. Hän esitti taiturillista, lähes akrobaattista tanssia Jorma Elon teoksessa HAPPPY is HAPPY, ja on nyt valmistautumassa hänelle täysin uudentyyppiseen rooliin John Neumeierin Lokki-baletin Kostjan osassa.

Tanssin kukka Nuppu-palkinnot saivat Jouka Valkama, Linda Haakana ja Sari Jokela.








Uutisia:

Teatteri Kehä III muuttuu Teatteri Vantaaksi

Tänä vuonna 20-vuotisjuhliaan viettävä vantaalainen ammattiteatteri Teatteri
Kehä III on muuttanut nimensä Teatteri Vantaaksi. Teatteri Kehä III aloitti
taipaleensa kiertueteatterina, kunnes kymmenen vuotta sitten löytyivät
vakituiset esitystilat Tikkurilan Vanhasta Silkkitehtaasta. Toiminta on
vakiintunut vuosi vuodelta tiiviimmin osaksi Vantaan kaupungin
kulttuuritoimintaa, joten nimenmuutoksella teatteri haluaa selkeästi
osoittaa olevansa Vantaan kaupungin oma teatteri.

NordScenin toiminta loppuu 1.1.2007

Pohjoismaisen esittävien taiteiden keskuksen NordScenin toiminta loppuu 1.1.2007. Lakkautus on seurausta pohjoismaisten kulttuuriministerien päätöksestä ryhtyä toteuttamaan kulttuuriyhteistyötä uudessa muodossa, josta tehdään päätökset kesällä Pohjoismaisen ministerineuvoston kokouksessa. NordScen on ehdottanut, että residenssiohjelma Nordic Resort ja digitaalinen areena www.scenerum.org saisivat jatkaa.

NordScen ei enää myönnä uusia avustuksia. Projektien, joihin on myönnetty avustusta tulee päättyä 15. syyskuuta 2006. Tilitykset on tehtävä 1.10.2006 mennessä.







Keskustelutilaisuuksia

Jean-Guy Lecart, Peter Brookin pitkäaikainen lavastaja vierailee Helsingissä

Lecart on toiminut teatteriohjaaja, sir Peter Brookin lavastajana 25 vuotta (yli 200 yhteisproduktiota). Luento ammattilaisille ja muille kiinnostuneille sekä kansainvälistä keskustelua keväisen sunnuntai-päivän brunssin merkeissä sunnuntaina 9.4.2006 alkaen klo 12.00 Teatterimuseolla (Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Hki). Luento on ilmainen, brunssi maksaa neljä euroa.

Lisätietoa nettisivuilla www.oistat.fi
Ilmoittautuminen 5.4.2006 mennessä sihteeri(at)oistat.fi.

EUROOPPALAISEN KULTTUURIYHTEISTYÖN RAHOITUSMAHDOLLISUUDET

Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen CIMO:n Kulttuuri 2000 -yhteyspiste järjestää huhti-toukokuussa informaatio- ja keskustelutilaisuuksia kulttuuritoimijoille yhteistyössä alueellisten ja paikallisten toimijoiden kanssa seuraavilla paikkakunnilla:

Turku, 27.4.2006
Turun Kulttuurikeskuksessa torstaina 27.4.2006 klo 12.30-16. Tilaisuuden ohjelma löytyy osoitteesta www.cimo.fi  kohdasta "ajankohtaista". Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Turun kaupunki / Kehittämispalvelukeskus, Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto, Turku Euroopan Kulttuuripääkaupungiksi 2011, Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO ja Turun Kulttuurikeskus. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Pori, 3.5.2006
Jyväskylä, 17.5.2006
Tampere, 24.5.2006

Tarkemmat aika- ja paikkatiedot sekä ilmoittautumisohjeet ilmoitetaan lähempänä tilaisuuksia. Tilaisuuksissa tullaan keskustelemaan mm. EU:n tulevan kulttuuriohjelman (2007-2013) mahdollisuuksista eurooppalaisten kulttuurihankkeiden toteuttamiseen.

Yhteyspiste on mukana myös Kuntien kulttuuritoimen neuvottelupäivillä Helsingissä 11.5.2006.








Teatterin tiedotuskeskus
Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki
puh. 09-2511 2120, fax 09-2511 2125
www.teatteri.org


Anna palautetta! - Poistakaa nimeni postituslistalta - Lähettäkää tämä tiedote myös osoitteella: lähetä viesti meille.