Maailman teatteripäivää vietetään jälleen maaliskuun 27. päivänä.
Maailman teatteripäiväjulistus
Budskapet på svenska
Kansainvälisen teatteri-instituutin ITI:n julistama Maailman teatteripäivä perustettiin Arvi Kivimaan aloitteesta vuonna 1961. Maailman teatteripäivää vietetään kaikissa ITI:n n. 90 jäsenmaassa. Vuodesta 1962 lähtien Maailman teatteripäivää on vietetty maaliskuun 27. päivänä, joka on Pariisin Kansojen Teatteri -näyttämön avajaispäivä. Päivän ohjelmaan liittyy eri maissa erilaisia juhlallisuuksia: juhlaliputus, palkintojen jakoja, juhlanäytäntöjä, gaalailtoja, avoimia ovia. Maailman teatteripäivää vietetään monessa maassa myös kansainvälisenä solidaarisuuspäivänä, jonka yhteyteen erilaiset keräykset ja tempaukset sopivat.
Maailman teatteripäivän viettoon kuuluu joka vuosi tärkeänä osana teatteripäiväjulistus, jonka kirjoittaa ITI:n kutsuma henkilö. Tänä vuonna julistuksen on kirjoittanut Víctor Hugo Rascón Banda. Kansainvälinen julistus käännetään yli 20 kielelle ja se leviää laajaan käyttöön Maailman teatteripäivänä (ks. www.iti-worldwide.org). Julistus luetaan teattereissa näyttämöltä 27.3. juhlapäivän näytösten yhteydessä.
Pyydämme,
- että teattereissa juhlaliputetaan Maailman Teatteripäivänä, maanantaina 27.3.
- että Maailman Teatteripäiväjulistus pannaan esille yleisön nähtäville – sen voi panna esille ilmoitustauluille esim. lippumyymälään jo ennen varsinaista päivää.
- että Maailman teatteripäiväjulistus luetaan teattereissa ennen esityksen alkua näyttämöltä 27.3, tai mikäli tuolloin ei ole esitystä, Maailman teatteripäivän lähelle sijoittuvan muun esityksen yhteydessä.
- että 27.3. esityksiä koskevassa ilmoittelussa huomioidaan Maailman teatteripäivä.
Lisäksi omat Maailman Teatteripäivään suunnitellut tapahtumat, joilla teatteritaiteen merkitystä nostetaan esille ovat tervetulleita.
Jokainen päivä voisi olla
Maailman teatteripäivä, sillä teatterin liekki on palanut vakaasti
jossakin päin maailmaa jo kahdentuhannen vuoden ajan.
Teatterille on ennustettu
kuolemaa milloin elokuvan, milloin television tai viimeksi digitaalisen
median vuoksi. Teknologia on vallannut näyttämön ja hävittänyt
teatterista inhimillisen ulottuvuuden. On kehitetty visuaalista
esitystaidetta, liikkuvaa kuvaa joka on syrjäyttänyt puheen. On luotu
teoksia vailla sanoja, valoja, näyttelijöitä; installaatioita joissa
nukkehahmot havainnollistavat valojen leikkiä. Teknologialla on
yritetty kutistaa teatteri ilotulitusnäytökseksi tai
markkinaesitykseksi.
Teatteri liikuttaa, valaisee,
ahdistaa, häiritsee, piristää, paljastaa, provosoi, kapinoi. Teatteri
on yhteiskunnan kanssa jaettua keskustelua. Kaikista taiteista juuri
teatteri nousee ensimmäiseksi tyhjyyttä, varjoja ja hiljaisuutta
vastaan, jotta sanat, liike, valo ja elämä pääsevät esiin.
Teatteri on elävä olento joka
tuhoutuu syntyessään ja nousee tuhkastaan, loputtomiin. Sen
taikapiirissä jokainen antaa ja saa jotakin eikä sen jälkeen ole enää
entisensä.
Teatteri heijastaa
ihmiskunnan olemassaolon tuskaa ja ratkaisee ihmisyyden arvoituksia.
Teatterissa eivät puhu sen tekijät vaan ajan yhteiskunta.
Teatterilla on vihollisensa:
taidekasvatuksen puute, joka estää lapsia löytämästä teatteria ja
nauttimasta siitä; köyhyys joka eristää katsojat teatterista; tuesta
päättävien välinpitämättömyys ja laiminlyönti.
Ennen teatteri oli jumalien
ja ihmisten välistä kanssakäymistä, mutta meidän aikamme teatteri on
ihmisen puhetta ihmiselle. Siksi teatterin on oltava elämää suurempaa.
Teatteri on uskoa järjen puolesta hullussa maailmassa. Se on uskoa
ihmisyyteen, ihmiseen joka on itse vastuussa kohtalostaan.
Tarvitsemme teatteria
ymmärtääksemme mitä meille on tapahtumassa, kertoaksemme tuskasta ja
kärsimyksestä, mutta myös paljastaaksemme toivon säteen arkipäivän
kaaokseen ja painajaiseen.
Kauan eläkööt kaikki
teatterin riittiin osallistuvat! Kauan eläköön teatteri!
Meksikolainen teatterikenttä arvostaa suuresti Víctor Hugo Rascón Bandan tuotantoa sekä hänen aktiivista osallistumistaan maansa kulttuurielämään; hän opettaa kirjoittamista ja on mm. Meksikon kirjailijaliiton puheenjohtaja. Rascón Bandan näytelmät kuuluvat Meksikon esitetyimpiin, ja hänen nimeään kantavat monet kansalliset alan palkinnot.
Teatern har alltid levt under utrotningshot, särskilt i och med uppsvinget för film, TV och nu senast digitala media. Tekniken har invaderat scenen och eliminerat den mänskliga dimensionen. Man har försökt skapa teater som bildkonst, ett slags måleri i rörelse som har fått ersätta det talade ordet. Man har satt upp pjäser utan dialog, utan ljussättning, utan skådespelare - enbart med ett slags dockor och marionetter som lyfts fram med mängder av visuella effekter.
Vad man har försökt är att med teknikens hjälp förvandla teatern till fyrverkeri och marknadsgyckel.
Men i dag ser vi skådespelaren återvända och ställa sig där inför publiken. I dag kan vi märka att ordet har återkommit till scenen.
Teatern har avstått från att vara massmedium och erkänt sina naturliga gränser: att vara två människor som möts ansikte mot ansikte, människor som förmedlar känslor, drömmar och förhoppningar. Scenkonsten är på väg att lämna historieberättandet för att i stället sätta idéer under debatt.
Teatern berör och belyser; den oroar, upprör och upplyfter själen; den avslöjar, provocerar och sätter sig över konventioner. Den utgör ett samtal med samhället. Teatern är den främsta konstarten när det gäller att ta strid mot tomhet, mörker och tigande; för att få ord, rörelse, ljus och liv att flöda fritt.
Teatern är ett levande väsen som utplånar sig själv i samma ögonblick som den skapas - men den reser sig alltid ur askan. Dess kommunikation är magisk: i den både ger och får varje människa någonting som förvandlar henne.
Teatern speglar människans existensiella ångest och blottlägger hennes grundläggande livsvillkor. Det är inte teaterns skapare som talar genom teatern, utan den tid och det samhälle där den fötts.
Teatern har sina fiender, och de är lätta att urskilja: bristen på konstnärlig skolning för barn, vilket hindrar dem från att upptäcka och uppskatta teatern; fattigdomen som härjar i världen och håller publiken borta - och så likgiltigheten och inkompetensen hos de regeringar och myndigheter som borde främja den.
Förr talade gudar och människor med varandra på scenen - nu är det människor som talar med andra människor. Därför måste teatern vara större och mäktigare än livet självt. Teatern är en troshandling: den tror på förnuftet och dess ord i en vanvettig värld. Den gestaltar tron på en människa med ansvar för sitt eget öde.
Vi måste få uppleva teater för att förstå vad det är som händer oss, för att utsäga den smärta och plåga som finns överallt omkring oss, men också för att få skymta en stråle av hopp i vårt vardagslivs kaos och mardrömmar.
Länge leve dem som tjänar teaterns kult och riter! Länge leve teatern!
Victor Hugo Rascón Banda - Dramatiker, Mexiko
Översättning Leif Janzon
Teatterin tiedotuskeskus
Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki
puh. 09-2511 2120, fax 09-2511 2125
www.teatteri.org
