finpalkki


Nro 15 / 10.4.2008



Kantaesitystuet jaettu; valaistustöitä tarjolla; seminaareja yms







Näytelmäkirjallisuuden kantaesitystuki 2008
Tanssitaidetoimikunta käynnistää strategiatyön
Rahoitusasioita:
Muistutus Pohjoismaisen kulttuuripisteen toisesta hakuajasta
ESR-hanke Kolmas lähde
Seminaareja:
Salong Röda Rummet: Finansiering av fria grupper
Eric de Sarrian workshop
Cable Factory Talks: Intercultural Dialogue
Työtä tarjolla:
Valoteknikko Kuopioon
Valaistusmestari Riihimäelle
Festivaalit:
Ruutia
Baltic Circlen kotimainen ohjelmisto
Teatterikesän kaksi pääohjelmiston esitystä jo myynnissä
Kansainvälisiä kursseja







Näytelmäkirjallisuuden kantaesitystuki 2008 

Valtion näyttämötaidetoimikunta on jakanut 240 500 euroa näytelmäkirjallisuuden kantaesitystukeen vuodelle 2008. Tukea myönnettiin suomalaisessa ammattiteatterissa kantaesityksensä vuoden 2007 aikana saaneiden näytelmien perusteella. Hakemuksia saapui yhteensä 88 ja kantaesitystukea myönnettiin 71 hakemukselle

Ahlfors Bengt 4372 € Hissvägraren, Ahre Eero ja työryhmä 2186 € Kummituskekkerit, Airaksinen Lassi 4372 € Ykkösketju, Aittomäki Juho ja työryhmä 2226 € Alice ad infinitum, Asikainen Jukka ja työryhmä 4372 € Ohikulkijoita, Falke Ishmael 2186 € Keskitalven Uni, Forsström Tua 2186 €, En klänning av snö, Harjuniemi Minna 4372 € Giant Leap for Mankind, Hemnell Matilda 2186 € iHirvenmäki Kimmo 4372 € Kansallisnäytelmä Kivi, Huttunen Tuukka ja työryhmä 4372 € Valhetta ja vedätyksiä, Janhunen Esko 2186 € Kreisi Kriisi, Joutsijoki Katja 2186 € Mitja ja kuvitusmieli, Juutinen Jari 2186 € Julia, Julia!, Kairimo Jorma 4372 € Lehtikeisari, Kaskinen Teemu 4372 € Anna minun rakastaa vähemmän, Kaskinen Teemu 4372 € Rauhan ruhtinas, Katz Daniel 4372 € Sielun rippeet, Kautto Otso 2186 € Kipukynnys, Kivelä Malin 2186 € Den förträfflige herr Glad, Kivelä Minna ja työryhmä 4372 €  Mies autossa, Kivinen Miko 4372 € Koko perhe maitohapoilla, Kivinen Taru 2186 € Anita, Korander Willehard och arbetsgruppen 2186 € Pimpinellans Strof, Krogerus Anna 4372 € Kuin ensimmäistä päivää, Krogerus Anna ja työryhmä 4372 € Tulevaisuus, Krohn Katja ja työryhmä 4372 € Ahmija, Kurikka Pirkko 4372 € Tytär, poika ja miniä, Kurki Ville 2186 € Hugo Simbergin Siivet, Lahti Ari-Pekka 4372 € Loppukilpailu, Lampela Pasi 4372 € Geneve, Lehtinen Mika 4372 € Vaihtopenkki, Lonka Pipsa 2186 € Ahmatti, Lonka Pipsa ja työryhmä 2186 € Pirun itsenäisiä asioita, Lund Heikki 2186 € Murhelintu, Lyytikäinen Anna-Elina 4372 € Armon varassa, Lönnfors Per-Erik och arbetsgruppen 4372 € Mannerheim - Mannen och Myten, Niemi Marjo 4372 € Elämänkerjuu, Nurmelin Minna 2186 € Eloonjääneet, Nylund-Donner Harriet och arbetsgruppen 2186 € Fantomen på teatern, Oinonen Sari 2186 € Unikaverit, Oksanen Sofi 4372 € Puhdistus, Pajunen Jarkko 4372 € Leppäsen Juhannus, Parkkinen Sami ja työryhmä 4372 € Kauppamatkustajan Syntymä, Parkkinen Tuomas ja työryhmä 4372 € Klassikkokaraoke, Parkkinen Tuomas 4372 € Turun ja Naantalin seudun puhelinluettelo, Peltola Sirkku 4372 € Patukkaooppera, Porkola Pilvi ja työryhmä 2186 € Lumo - esitys uudesta työstä, Rehn-Sirén Paula och arbetsgruppen 2186 € The Donkey Hot Show, Repo Merja 2186 € Likainen sukka, Rosenvall Janne ja työryhmä 2186 € Rille Roska, Rostedt Ilkka-Juhani 4372 € Komea Peli - Loisto Rauta, Saarakkala Janne ja työryhmä 4372 € Lumo II - esitys uudesta työläisestä, Saari Eino ja työryhmä 2186 € Utopia - unelmia onnesta, Salama Laura 2186 € Hupinalle ja Lumppari, Salo Elisa 4372 € Räjähdysvaara, Siltanen Juha 4372 € Huora, Siltanen Juha 4372 € Varttitarzanit eli Herrojen kesken, Snickars Peter 2186 € Janis! En rocklegend, Sorjonen Johanna 2186 € Pesäjuuri, Tamminen Leena 2186 € Seela Sella seisaallaan, Tiihonen Ilpo 4372 € Kettu ja Jänis, Tikkanen Marianne 2186 € Tähdet, tähdet, Timonen Henrik 2186 € Taivas ja maa, Tiuraniemi Olli ja työryhmä 4372 € Mustan joen syke, Tola Heini ja työryhmä 4372 € Fredrika R., Tuomarila Ilpo 4372 € Beljakovin talvi, Tuomarila Ilpo 2186 € Föribeat, Tuominen Kaisa-Liisa ja työryhmä 4372 € Tapaus C: Eläimen etsintä, Tuuri Antti 4372 € Setämies, West Taina 2186 € Narsisti.

Lisätietoja Ansa Aarnio, taidesihteeri, 09) 1607 7945, ansa.aarnio(at)minedu.fi

alkuun







Tanssitaidetoimikunta käynnistää strategiatyön

Valtion tanssitaidetoimikunta käynnistää tanssin valtakunnallisen strategian laatimisen keväällä 2008. Strategian tarkoituksena on linjata alan tulevaa kehitystä, esittää uusia tanssipoliittisia avauksia ja osoittaa tanssitaiteen monet mahdollisuudet yhteiskunnan eri sektoreilla. Strategian avulla halutaan tukea myös eri puolilla Suomea työskentelevien taiteilijoiden työtä oman alueensa tanssitoiminnan kehittämiseksi. Strategia valmistuu vuonna 2009.

Toimikunta on nimittänyt työtä varten strategiajaoksen, johon kuuluu toimikunnan jäsenten lisäksi kahdeksan ulkopuolista asiantuntijajäsentä. Toimikunnasta jaokseen kuuluvat sen puheenjohtajana toimiva tanssitaiteilija Tuula Linnusmäki, tanssitaiteilija Sari Lakso ja tanssitaiteilija Pirjo Viitanen. Toimikunnan ulkopuolisiksi asiantuntijajäseniksi kutsuttiin toiminnanjohtaja Iiris Autio, tanssitaiteilija Petri Kauppinen, tanssitaiteilija Pia Lindy, toiminnanjohtaja Raija Ojala, toiminnanjohtaja Sanna Rekola, tanssitaiteilija Merja Snellman ja professori Ari Tenhula. Pysyväksi asiantuntijaksi kutsuttiin tanssitaiteen taiteilijaprofessori Alpo Aaltokoski. Projektin johtajana toimii tanssitaidetoimikunnan puheenjohtaja Johanna Laakkonen ja jaoksen sihteerinä tanssitaidetoimikunnan sihteeri, taidesihteeri Mari Karikoski. Hanke rahoitetaan tanssitaiteen edistämisen määrärahasta ja hankkeen taloushallinto hoidetaan Tanssin Tiedotuskeskuksen kautta.

Strategiatyössä tarkastellaan useita tanssin osa-alueita kuten tanssin tuotantotoimintaa, aluekeskusten roolia, kansainvälisyyteen ja vientiin liittyviä kysymyksiä, tanssitaiteilijan työtä ja ammattikuvaa, alan tutkimusta sekä tanssin harrastustoimintaa, soveltavaa käyttöä ja tanssin asemaa kouluissa. Strategia valmistellaan tiiviissä yhteistyössä tanssin kentän toimijoiden kanssa. Jaos voi kutsua kuultavakseen asiantuntijoita ja järjestää seminaareja ja tapaamisia eri teemoista.

Strategiatyö käynnistyy tanssin kentän toimijoille suunnatulla avoimella seminaarilla, joka järjestetään Helsingissä 4. kesäkuuta klo 10–16. Lisätietoja seminaarista ja seminaarin ohjelma julkaistaan huhtikuun puolivälin jälkeen.

Lisätietoja:
taidesihteeri Mari Karikoski, mari.karikoski(at)minedu.fi, (09) 1607 7064
projektijohtaja Johanna Laakkonen, kjlaakko(at)gmail.com

alkuun







Muistutus: Pohjoismaisen kulttuuripisteen toinen hakuaika vuodelle 2008!

Pohjoismainen kulttuuripiste ottaa jälleen vastaan Liikkuvuus- ja residenssiohjelman hakemuksia.

Haussa nyt:
- Liikkuvuustukimoduuli
- Verkostotuki moduuli: Lyhytaikainen verkostotuki

Hakuaika molemmille moduuleille päättyy 30. huhtikuuta 2008.

Löydät moduulin hakukriteerit sekä tietoa siitä, kuka voi hakea osoitteesta http://www.kknord.org

Hakulomakkeet sekä hakuohjeet löydät osoitteesta http://applications.kknord.org/user Hakuajat päättyvät molempina hakupäivinä klo 23:59 (CET). Pohjoismainen kulttuuripiste vastaanottaa ainoastaan verkkosivujen kautta lähetettyjä sähköisiä hakemuksia.

Liikkuvuus- ja residenssiohjelman asiantuntijaryhmät käsittelevät hakemukset. Hakijoille ilmoitetaan päätöksistä noin seitsemän viikkoa hakuajan päätyttyä.

alkuun







KOLMAS LÄHDE – INSPIRAATION LÄHDE

EU:n Euroopan sosiaalirahaston ohjelmakausi 2007-2013 on käynnistynyt. Yksi Opetusministeriön hallinnoimasta valtakunnallisesta ESR-kehittämisohjelmasta on toimintalinja 1:een kuuluva ”Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana”, jossa koordinoivana hankkeena on aloittanut Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana. Tätä hanketta koordinoivat yhteistyössä IADE, Suomen Liikunta ja Urheilu sekä Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry.

KEHITTÄMISOHJELMAAN LIITTYVÄT PILOTTIPROJEKTIT

Kehittämisohjelmaan toivotaan projekteja, jotka selvästi kehittävät joko kunnan tai yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä kulttuuri-, liikunta- tai nuorisotoimen alaan liittyvien hyvinvointipalveluiden tuottamisessa. Hyvinvointipalvelut voidaan tässä yhteydessä käsittää mahdollisimman laajasti huomioiden eri väestöryhmien tarpeet, kiinnostukset ja elämäntyylit.

Tavoitteena on vahvistaa pilottiprojektien ja niiden taustaorganisaatioiden liiketoiminta-, palvelutuotanto- ja palveluosaamista sekä kolmannen sektorin uusien palvelukonseptien ja hyvien käytäntöjen levittämistä kunta- ja yritysyhteistyössä. Pilottiprojektien ja hankkeen avulla järjestöt, seurat ja yhdistykset saavat mahdollisuuden resurssien lisäämiseen toiminnan kehittämiseksi, tukea innovatiivisille palvelumalleille sekä koulutusta liiketoiminta- ja palveluosaamisesta.

IADE vastaa sekä hankkeen johtamisesta että kulttuurin ja taiteen kolmannesta sektorista. Koordinoivan hankkeen projektipäälliköt IADE:ssa, SLU:ssa ja Allianssissa auttavat järjestöjä ja yhteisöjä pilottien suunnitteluvaiheessa sekä konsultoivat syntyneitä pilotteja ja edistävät niiden yhteistyötä.

IADE KUTSUU TAIDE- JA KULTTUURIJÄRJESTÖJÄ PILOTTIPROJEKTIEN HAKUUN

Hankkeen rahoittava viranomainen on Lapin lääninhallitus. Pilottiprojektien toinen hankehaku on 7.-30.4.2008. Hankehakuun liittyviin tiedusteluihin Lapin lääninhallituksessa vastaa ylitarkastaja Marika Lindroth, puh. 071 876 2612, marika.lindroth(at)laaninhallitus.fi

Lisätietoa valtakunnallisista ESR-kehittämisohjelmista:
http://www.minedu.fi/OPM/EU-asiat/EU-rakennerahastot/ohjelmat/?lang=fi
Ohjeita ESR-projekteja suunnitteleville:
http://www.rakennerahastot.fi/rakennerahastot/fi/03_hakijalle/index.jsp

IADE: Koulutus- ja kehittämispäällikkö Kai Lehikoinen, 050 439 0517, kai.lehikoinen(at)iade.fi,
suunnittelija Eija Siivonen, 050 521 6103, eija.siivonen(at)iade.fi

alkuun







Salong Röda Rummet: Finansiering av fria grupper
23.4 kl. 15-17
Produforum
Kulturfabriken Korjaamo, Tölögatan 51 b

Hur kan man underlätta procedurerna för finansieringen av kulturproduktioner? Kom och brainstorma i Salong Röda Rummet. Som vår första gäst kring temat har vi Gunilla Hellman med mångsidiga erfarenheter av kulturfinansiering i Finland och i Norden. Moderator är Annika Tudéer.

alkuun







WORKSHOP nukketeatterin, teatterin, tanssin ja sirkuksen ammattilaisille
sekä alan opiskelijoille
2.-4.5.2008 klo 10-16
Espoon Kaupunginteatteri, Revontulentie 8 A

Workshopissa tutkitaan Eric de Sarrian johdolla (Compagnie Philippe Genty) keinoja, joilla tuoda esiin erilaiset suhteet esiintyjän, materiaalien/esineiden ja liikkeen välillä ei-kerronnallisessa muodossa. Kurssi on suunnattu eri-ikäisille ja -taustaisille nukketeatterin, teatterin, tanssin ja sirkuksen ammattilaisille.
 
Kurssikieli on englanti, osallistumismaksu 60,- euroa / hlö / 3 päivää. Ilmoittautumiset workshopiin 21.04.2008 mennessä laura.kapyaho(at)tnl.fi tai (09) 2511 2172. Ilmoita nimi, osoite, puh.nro, s-postiosoite, ammatti ja laskutusosoite. HUOM! osanottajia mahtuu vain max. 14 hlöä!!!

Workshopin järjestää TNL - Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. yhteistyössä Espoon Kaupunginteatterin kanssa.

Eric de Sarria ja Compagnie Philippe Genty netissä: http://www.philippegenty.com

alkuun







Cable factory Talks 3:
"INTERCULTURAL DIALOGUE" - Challenges for the arts, cultural management and cultural policy
Date: 13 May 2008
Venue: Puristamo, Cable Factory, Helsinki

Cupore's Cable Factory Talks is a series of discussions which explore current topics in the field of culture. The aim of the events is to provide a debate forum for researchers, experts and everybody interested in the field.

The third Cable Factory Talks take place within the framework of the European Year of Intercultural Dialogue 2008. The seminar focuses on challenges that interculturalism brings forth in the cultural management and urban planning.

The English-language seminar is free of charge and open to everyone interested in the topic. Please register latest at 6th of May 2008 to minna.ruusuvirta(at)cupore.fi.

NOTE!
The discussion continues on the following day at Annantalo Arts Centre. Professor Milena Dragicevic-Sesic, University of Arts Belgrade, speaks about Culture as Resource: Art managers role in a intercultural and changing world and the challenges for education. Date and time: Wednesday May 14 2008, 10am-13pm. Venue: Annantalo, Annankatu 30, Helsinki.
Registration: kulttuurproducent(at)sydvast.fi

alkuun







Itäinen tanssin aluekeskus hakee valoteknikkoa

Haemme innostuvaa ja monipuolisista tehtävistä nauttivaa valoteknikkoa Sotkun pieneen mutta tekniikaltaan huippulaatuiseen teatteritilaan. Hallitset myös äänitekniikan ja selviät pienimuotoisesta valosuunnittelusta. Tehtäviisi kuuluvat valon ja/tai äänen ajaminen tanssi- ja teatteriesityksissä, tekniikasta vastaaminen erilaisissa yleisötilaisuuksissa sekä kaluston perushuolto. Myös valotekniikan tuntevat ääniteknikot voivat hakea paikkaa. Sotkun tilan käyttäjiä ovat Itäisen tanssin aluekeskuksen ja Tanssiteatteri Minimin lisäksi mm. Kuopion Musiikki- ja Tanssiakatemia ja tapahtumajärjestäjät.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva koulutus tai tutkinto ja/tai työkokemus. Edellytämme lisäksi englannin kielen taitoa, yhteistyökykyä, joustavuutta sekä oman alan teknologisen kehityksen tuntemista.

Työaika on 50 % ja työ on määräaikainen (1.5.2008-31.12.2009) neljän kuukauden koeajalla. Työ tapahtuu myös iltaisin ja viikonloppuisin. Työaika voi olla suurempi yhdistämällä tehtäviin muiden tilassa toimivien työnantajien töitä. Palkkauksessa noudatetaan teatterialan työehtosopimusta.

Hakemukset palkkatoiveineen pyydetään toimittamaan Itäisen tanssin aluekeskuksen tuottajalle Vilja Ruokolaiselle osoitteeseen aluekeskus(at)elisanet.fi tai Sotku, Suokatu 42 / 2, 70110 Kuopio 18.4. klo 16 mennessä.
http://www.itainentanssinaluekeskus.fi

alkuun







Riihimäen teatteri etsii valaistusmestaria

Työhön kuuluu valosuunnittelua, esitysten ajot, kaluston kunnossapitoa ja osallistumista lavastevaihtoihin. Työt alkaisivat 01.08.2008

Tiedustelut käyttöpäällikkö Seppo Kotamies puh.050-5493 221, hakemukset 25.05.2008 mennessä osoitteella  Riihimäen teatteri, Hämeenaukio 1, 11100 Riihimäki tai kayttopaallikko(at)riihimaenteatteri.fi.

alkuun







Kansainvälinen Ruutia!-tanssifestivaali 13.-20.4. Kaapelitehtaalla Helsingissä

Jo kahdettatoista kertaa järjestettävän festivaalin avaa Hurjaruuthin kevään ensi-ilta, nukketeatteritaiteilija Bojan Baricin ohjaama Pieni Merenneito. Viikon aikana nähdään tanssiteatteria Ranskasta, Italiasta, Itävallasta ja Tšekeistä. Suomessa ensimmäistä kertaa vieraileva Compagnie Nathalie Pernette on ehdottomasti yksi festivaalin kohokohdista. Ranskalaisryhmän kolmiosaisessa esityksessä nähdään muun muassa kolme tanssijaa ja 50 elävää hiirtä.
Koko ohjelma: http://www.hurjaruuth.fi

alkuun







BALTIC CIRCLEN KOTIMAINEN OFF CIRCLE –OHJELMISTO JULKI

Kansainvälinen teatterifestivaali Baltic Circle tarjoaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa kotimaiseen nykyteatteriin keskittyvän OFF Circle –ohjelmistokokonaisuuden. Festivaaliviikolla 9.-17.5. nähdään yhteensä kaksitoista kotimaista tuotantoa. Mukaan mahtuu tuttuja hittejä, work in process –versioita tulevasta sekä pari ensi-iltaa.

OFF Circlessä Houkka Bros, European theatre collective, Oblivia, Q-teatteri, Teatteri Naamio ja Höyhen, Maus&Orlovski, Akseli Ensemble, Fisches Nachtgesang, Projektoriryhmä ja KokoTeatteri. Baltic Circlen kansainväliset esiintyjät saapuvat mm. Saksasta ja Sveitsistä.
http://www.q-teatteri.fi/baltic_circle

alkuun







Teatterikesään jo lippuja saatavilla

Kaksi Tampereen Teatterikesän (4.-10.8.2008) pääohjelmiston esitystä on julkaistu, latvialaisen Alvis Hermaniksen Klusuma Skaņas (The Sound of Silence) sekä Kemin Kaupunginteatterin Seittemän veljestä. Koko ohjelmisto julkaistaan 6.5.
http://www.teatterikesa.fi/

alkuun







Kansainväliset

ZENSORS Workshop
Berliini, 25.-26.5. ja 28.-29.5.2008

Workshop uuden teknologian ja esittävien taiteiden suhteesta kiinnostuneille. Hinta 100 euroa, haku 30.4. mennessä. http://www.myspace.com/zensors

********
TEATRO PUNTO Commedia dell´Arte Workshops
Alankomaat, kesäkuu 2008

Useita työpajoja kesällä mm. Amsterdamissa, katso
http://www.teatropunto.net/workshops.php?lang=en

alkuun







Teatterin tiedotuskeskus
Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki
puh. 09-2511 2120, fax 09-2511 2125
www.teatteri.org

Anna palautetta! - Poistakaa nimeni postituslistalta - Lähettäkää tämä tiedote myös osoitteella: lähetä viesti meille.