finpalkki


Nro 13 / 12.4.2007



Kansainvälistymisuutisia, kursseja, tapahtumia






Suomalaista draamaa maailmalla:
Suomalaisen teatterin festivaali Yhdysvalloissa
Finnpad-sivusto avattu
Maria Kilven Harmin paikka Saksaan
Niskavuoren nuori emäntä Latviassa
Kieslowskin niska Australian radiossa
Teattereiden vierailuja ulkomailla:
TTK Kööpenhaminaan
Hevosenkenkä Japaniin
Muita uutisia:
Muistutus muuttuneesta hakuajasta
Muistutus Utvandrarna-kiertueesta
Mobile.homen loppuraportti valmis
TeaKin oma tanssiryhmä
Vuoden harrastajateatteri on Mikä?teatteri
Haetaan kumppaneita suomalais-venäläisiin hankkeisiin
Kursseja:
Stipendiaatti Saksaan
Workshop i klovneri vid Hangö Teaterträff
Storytelling Workshop
Tapahtumia:
Tanssivirtaa Tampereella
Masters of Arts -festivaali
Lasten ja nuorten teatterikatselmus
Kansainväliset tiedotteet







Suomalaisen teatterin festivaali Yhdysvalloissa

Kesäkuussa tehdään suomalaisen näytelmäviennin historiaa. Kaksi suomalaista nykynäytelmää saa amerikkalaisen kantaesityksensä sikäläisessä ammattiteatterissa. Lisäksi toiset kaksi nähdään lukuteatterina.

Tapahtumasta on kiittäminen Tampereen Teatterin ohjaajaa Mikko Viherjuurta. Pari vuotta sitten hän esitti Teatterin tiedotuskeskukselle idean lähteä kiertämään USA:n länsirannikon teattereita mukanaan pino hienoja suomalaisia näytelmiä. Tiedotuskeskus lähti leikkiin mukaan. Projekti sai nimen Find a Fine Finnish Play ja Viherjuuren mukana USAan matkasivat Minna Canthin, Juha Jokelan, Eeva-Liisa Mannerin, Laura Ruohosen ja Jukka Vienon näytelmät. Hanke onnistui. Ensimmäiset tulokset ovat pian nähtävissä ja samalla käynnistyy projektin toinen vaihe.

Lit Moon -teatteri toteuttaa suomalaisten näytelmien festivaalin Santa Barbaran Center Stage -teatterissa 8.-17. kesäkuuta. Festivaalilla nähdään John Blondellin ohjaus Laura Ruohosen näytelmästä Kuningatar K. Toinen suomalaisproduktio on Mikko Viherjuuren ohjaama Anna Krogeruksen Rakkaudesta minuun (For Sheer Love of Me), jonka päärooleissa näyttelevät Irina Björklund ja Peter Franzén, mukana on myös kaksi amerikkalaista näyttelijää. Mikko Viherjuuri on ensimmäinen suomalainen, joka ohjaa ammattiteatterissa Yhdysvalloissa. Tässäkin siis tehdään historiaa.

Festivaalille saapuu vaikuttajia merkittävistä teattereista. Vieraille esitellään myös lukudraamoina Mika Myllyahon Paniikki ja Sirkku Peltolan Suomen hevonen. Oheisohjelmana nähdään on elokuva Rukajärven tie.

Ohjaustyönsä ohessa Mikko Viherjuuri jatkaa kiertuettaan eri teattereissa laukussaan edellä mainittujen näytelmien lisäksi Arto Salmisen Varasto, Kari Hotakaisen Punahukka ja Sirkku Peltolan Mummun saappaassa soi fox.

Festivaalille matkaavat Suomesta myös johtaja Riitta Seppälä Teatterin tiedotuskeskuksesta, dramaturgi Eva Buchwald Suomen Kansallisteatterista sekä kirjailijat Laura Ruohonen, Anna Krogerus ja Sirkku Peltola.

Lisätietoja riitta.seppala(at)teatteri.org
http://www.litmoon.com/

alkuun







Finnpad tekee Suomi-draamaa tunnetuksi Unkarissa

Suomen kulttuurin, tieteen ja talouden keskus Finnagora Budapestissä on julkistanut Finnpad-teatterivientiprojektinsa internetsivut. Sivulta löytyy tietoa suomalaisesta nykydraamasta ja sen tekijöistä sekä Finnpad-hankkeeseen kuuluvista tapahtumista unkariksi, englanniksi ja suomeksi.

Lisäksi sivuilla on Teatterin tiedotuskeskuksen, Näytelmäkulman ja Suomen Näytelmäkirjailijaliiton kanssa yhteistyössä koostettu draamakirjailijasivusto, johon on valittu mukaan 11 tämän hetken kiinnostavaa näytelmäkirjailijaa ja tietoa heidän käännetyistä teksteistään –  nopea tiedonlähde myös suomalaiselle yleisölle, tiedonvälitykselle ja teatterikentälle. Sivustoa on tarkoitus laajentaa edelleen.

Finnpad on suomalaisen nykyteatterin vientihanke, jota Finnagora koordinoi. Finnpad (sanaleikki viittaa unkarin kielen sanaan színpad = näyttämö) tekee suomalaista näytelmäkirjallisuutta ja nykyteatteria tunnetuksi Unkarissa ja sen naapurimaissa. Opetusministeriön kulttuurivientivaroista tuetun hankkeen ideana on löytää suomalaiselle draamalle uusia kontakteja, kääntäjiä, julkaisijoita ja esittäjiä.

http://www.finnagora.hu/finnpad

alkuun







Maria Kilven Harmin paikka Stückemarktiin

Teatterikorkeakoulun dramaturgianopiskelija Maria Kilven Harmin paikka on yksi viidestä uudesta eurooppalaisesta näytelmästä, jotka esitetään 5.–20. toukokuuta Stückemarkt Theatertreffen -festivaalilla Berliinissä. Harmin paikka on julkaistu Teatterikorkeakoulun ja Kirja kerrallaan kustantamon näytelmäsarjassa TEATTERI syksyllä 2006.

alkuun







Kieslowskin niska kuunnelmana Austaliassa

Australialainen radioyhtiö ABC National lähettää 29.4. kello 13 paikallista aikaa sekä uusintana 4.5. klo 21.00 paikallista aikaa Pirjo Toikan ja Sinikka Nopolan kuunnelman Kieslowskin niska (Kieslowski’s Neck). Kuunnelman on kääntänänyt Ona Nurkkala, sen tuottaa Anne McInerney ja näyttelijöinä ovat Jane Clifton ja Tracy Harvey.

ABC:n lähetyksiä voi kuunnella internetissä osoitteessa http://www.abc.net.au/rn/

alkuun







Niskavuoren nuori emäntä Latviassa

Hella Vuolijoen näytelmä Niskavuoren nuori emäntä sai ensi-iltansa Latvian Kansallisteatterissa 16. maaliskuuta. Näytelmän on ohjannut Feliks Deics. Esitys on saanut runsaasti huomiota sikäläisissä tiedotusvälineissä. Suomenkielisiä otteita voi tiedustella Tinfosta, tinfo(at)teatteri.org.

http://www.teatris.lv/index.php?&127

alkuun







TTK Kööpenhaminaan

Todellisuuden tutkimuskeskuksen esitys LURE – Exhibition of Infinite Possibilities osallistuu Kööpenhaminassa järjestettävään kansainväliseen esittävän taiteen @work Performance Platformiin 18. – 21.4.2007. Esitys saa Suomen ensi-iltansa lokakuussa.

Vuonna 2005 alkoi yhteistyöhanke @work, jossa on mukana viisi esittävän taiteen ryhmää: The Red Room (Englanti), Teatermaskinen (Ruotsi), Todellisuuden tutkimuskeskus (Suomi), TeaterKUNST (Tanska) ja berliiniläinen performanssitaiteilijoiden verkosto Berlin N@twork (Saksa). Hankkeen päämääränä on havainnoida työn tilaa ja merkitystä kuudessa eri maassa paikallisten järjestöjen kanssa (ammattiliitot, työjärjestöt, tutkijat, työnantajat, jne). @work hankkeen kansainvälistä yhteistyötä 2006 – 2007 The Story of Work rahoittaa EU – Culture 2000.

Lisätietoja http://www.atworknetwork.org/news.htm

alkuun







Teatteri Hevosenkenkä taas Japaniin

Simpanssiveljeni Bruno on kutsuttu Kiushun saarelle Kijoon, Japaniin ensi heinäkuussa. Kyseessä on teatterin neljäs vierailu Kijoon kymmenen vuoden sisällä. Kirsi Aropaltion kirjoittaman ja ohjaaman näytelmän ensi-ilta oli helmikuussa 2007.

http://www.hevosenkenka.fi

alkuun







Muistutus muuttuneesta hakuajasta

Valtion taidetoimikuntien ja taiteen keskustoimikunnan seuraavien apurahojen hakuajat ovat muuttuneet siten, että vuoden viimeinen hakukierros jää pois:
- Media-, sirkus- sekä monitaideavustukset (haku 31.1. ja 30.4.)
- Avustukset elokuvakulttuurin edistämiseen (haku 31.1. ja 30.4.)
- Apurahat ja avustukset rakennustaiteen edistämiseen ja kehittämiseen (haku 31.1. ja 30.4.)

http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi

alkuun







Muistutus: Utvandrarna -teatterikiertue Suomessa

Ruotsin valtakunnanteatteri Riksteatern ja Regionteatern Blekinge Kronoberg yhteistyössä seitsemän suomalaisen teatterin kanssa järjestävät kiertueen ruotsalaisen ohjaajan Farnaz Arbabin näytelmällä Utvandrarna, joka pohjautuu Vilhelm Mobergin klassikkoteokseen Maastamuuttajat. Näytelmä on saanut erittäin hyviä arvosteluja Ruotsissa.

Kiertueaikataulu:
Pvm     Paikka    
17.4 ja 18.4.    Espoo, Espoon kaupunginteatteri ( Louhisalissa, Tapiolassa)     
19.4                 Tampere, Tampereen Työväenteatteri
20.4                 Vaasa, Wasa Teater
23.4                 Oulu, Oulun kaupunginteatteri
25.4                 Kuopio, Kuopion kaupunginteatteri
26.4                 Jyväskylä, Jyväskylän kaupunginteatteri
28.4                 Turku, Åbo Svenska Teater

Näytösten yhteydessä järjestetään seminaareja, luentoja ja keskustelutilaisuuksia.

alkuun







Mobile.homen loppuraportti valmis

Mobile.home -projektin loppuraportti on valmis, ja sen voi tilata Tinfosta maksutta (suurien määrien tilauksesta peritään postikulut). Raportti on englanninkielinen.

Mobile.home oli vuoden mittainen projekti, joka tarkasteli liikkuvuutta käytännölliseltä, filosofiselta ja taiteelliselta kannalta. Projektin tarkoitus oli tuoda esille hyviä käytäntöjä ja tuottaa tietoa julkiselle, yksityiselle ja sosiaalisektorille. Projekti huipentui Helsingissä viime marraskuussa järjestettyyn kansainväliseen konferenssiin.

Nyt valmistunutta raporttia jaetaan EU:n instituutioille ja jäsenmaille päätöksenteon tueksi.

Lisätiedot ja tilaukset tinfo(at)teatteri.org







Tanssiryhmähanke Teatterikorkeakoulussa
 
Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella aloittaa syyskuussa 2007 toimintansa Teatterikorkeakoulun ensimmäinen tanssiryhmä TADaC (Theatre Academy Dance Company). Opetusministeriön hankerahoituksella toteutettava pilottiprojekti ajoittuu lukuvuodeksi 2007-2008. Ryhmän tanssijat ovat maisteritutkinnon opiskelijoita, jotka suorittavat viimeisen opintovuotensa tässä ammattimaisesti toimivassa ryhmässä. TADaCin taiteelliseksi johtajaksi on kutsuttu koreografi Jenni Kivelä. Koordinaattorina toimii tanssijantyön vt. professori Ari Tenhula. Ryhmän ohjelmisto on ensi-illassa tammikuussa 2008 Teatterikorkeakoululla. Tämän jälkeen ryhmä suuntaa sekä koti- että ulkomaiselle kiertueelle, joka ajoittuu helmi-kesäkuulle 2008.

Projekti on osa koulutusta ja sen keskeisenä pyrkimyksenä on tarjota korkeakoulun pian jättäville opiskelijoille mahdollisuuksia tutustua ammatissa jo toimivien taiteilijoiden maailmaan edistäen näin opiskelijoiden työllistymistä valmistumisen jälkeen.

Lisätietoja http://www.teak.fi/tadac 

alkuun







Vuoden 2007 harrastajateatteriksi Mikä?teatteri Kouvolasta

Suomen Harrastajateatteriliitto on valinnut vuoden 2007 harrastajateatteriksi Mikä?teatterin Kouvolasta. Nimitys on ensimmäinen lajissaan.

SHT järjesti tammi-helmikuun vaihteessa avoimen äänestyksen Vuoden Harrastajateatterin nimeämiseksi. Ääniä tuli lähes 300 (13 teatterille). SHT:n hallitus valitsi voittajateatterin kolmen eniten ääniä saaneen näyttämön kesken.

Perusteluissaan SHT:n hallitus totesi, että Mikä?teatteri on omaleimainen ja paikallislähtöinen sekä laajasti tunnettu pieni huoneteatteri. Teatteri on paikkakuntansa tärkeä kulttuurin tuottaja. Mikä?teatterissa on hengenpaloa, jota ei rahalla saa. Innostuneisuus on käsin kosketeltavaa!

alkuun







Haluatko partneriksi?

Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi toimii erinomaisena väylänä teatterin ammattilaisille ja harrastelijoille etsiä ja löytää sopiva yhteistyökumppani Venäjältä. Yhteistyökumppani voi olla Luoteis-Venäjältä, Moskovasta ja Moskovan alueelta.

Tänä vuonna venäläisillä partneriehdokkailla oli mahdollisuus tehdä hanke-ehdotuksia suomalaisille toimijoille 25.2.2007 mennessä. Hanke-ehdotukset on nyt käännetty ja julkaistu aloittain kulttuurifoorumin internet-sivuilla osoitteessa http://www.kultforum.org/hankkeet/2007.html
Venäläisen partneriehdokkaan tekemästä hanke-ehdotuksesta kiinnostunut suomalainen toimija voi vastata siihen täyttämällä vastauslomakkeen 30.4.2007 mennessä. Lomake löytyy kulttuurifoorumin www-sivuilta http://www.kultforum.org . Sivuilla voi myös tutustua niihin venäläisiin ja suomalaisiin, jotka jo ovat löytäneet toisensa ja tehneet yhteistyötä kulttuurifoorumin avulla.

Yhteistyökumppania etsivillä on mahdollisuus osallistua VIII Suomalais-venäläiseen kulttuurifoorumiin Tverissä 27.–29.9.2007, jossa foorumitoiminnan kautta löydetyn venäläisen kumppanin kanssa voi tulkin avustuksella neuvotella mahdollisesta yhteistyöstä. Foorumi tarjoaa myös tilaisuuden tutustua muihin alkaviin tai menossa oleviin hankkeisiin ja solmia uusia suhteita ja mahdollisesti laajentaa yhteistyötä. Foorumissa tarjotaan lisäksi mahdollisuus keskustella asiantuntijoiden kanssa hankkeen rahoituskysymyksistä.

Suomessa yhteistyökumppaneiden etsintää koordinoi Suomi-Venäjä-Seura yhdessä lääninhallitusten ja alueellisten taidetoimikuntien kanssa. Venäjällä etsintään ja yhteyksien solmimiseen osallistuvat Luoteis-Venäjän ja Moskovan alueen kulttuurihallinnot.

Lisätiedot:
http://www.kultforum.org
Olga Ivanova, projektisihteeri
Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi, Suomi-Venäjä-Seura
e-mail: olga.ivanova(at)venajaseura.com







Stipendiatenprogramm der 14. Internationalen Schillertage
vom 15. bis 23. Juni 2007 am Nationaltheater Mannheim

(Tarjotaan stipendiä heattavaksi Schiller-festivaalille viimeistään 30.4. Saksan kielen taito vaatimuksena. Hakulomake Tinfosta tinfo(at)teatteri.org)

Die Internationalen Schillertage sind ein Theaterfestival, das in seiner künstlerischen
Besonderheit eine etablierte Größe in der internationalen Festivallandschaft darstellt. Die einzigartige Atmosphäre der Schillertage faszinierte 2005 mehr als 35.000 Besucher. Traditioneller Bestandteil der Internationalen Schillertage ist das Stipendiatenprogramm, das dem Theaternachwuchs die Möglichkeit gibt, sich neun Tage intensiv mit den zeitgenössischen ästhetischen und theoretischen Sichtweisen des Theaters auseinanderzusetzen. Die Internationalen Schillertage stellen darüber hinaus eine Plattform für den Austausch zwischen Künstlern, Studenten, Theoretikern und Praktikern dar.

„Bestie…Mensch“: Das diesjährige Festival erkundet Schillers Interesse für die animalische und abgründige Natur des Menschen. Herausragende Gastspiele, Performance Projekte, Konzerte und Clubnächte bilden das Programm des diesjährigen Festivals. Vom 15. bis 23. Juni sind nationale und internationale Ensembles eingeladen, am Nationaltheater Mannheim ihre individuelle Rezeption von Schillers dramatischem Werk in seiner Vielfältigkeit erlebbar zu machen. Theaterprojekte aus Lateinamerika bilden einen Schwerpunkt innerhalb des Festivalprogramms.

Leistungen des Stipendiums
Die Stipendiaten besuchen an sechs Tagen Seminare, die von renommierten Theater- und Kulturpraktikern angeleitet werden. Das Seminarprogramm umfasst Angebote für Interessenten aus den Bereichen Geistes-, Theater-, Kultur- und Musikwissenschaften, Regie und Schauspiel sowie Kulturmanagement.

Seminarsprache ist Deutsch. Ein Tag des Festivals ist seminarfrei.

Das Stipendium beinhaltet
• Reisekostenzuschuss
• Unterkunft bei Mannheimer Gastfamilien
• Verpflegungszuschuss
• Teilnahme an 2 von 8 Seminaren
• Freier Eintritt zu ausgewählten Veranstaltungen der 14. Internationalen Schillertagen
• Freier Eintritt zu den Konzert- und Clubnächten der 14. Internationalen Schillertage
Das Stipendium verpflichtet zur
• Anwesenheit während des gesamten Festivalzeitraumes (15. - 23. Juni)
• Teilnahme an 2 Seminaren und den seminarbegleitenden Veranstaltungen

http://www.schillertage.de

alkuun







Hangö Sommaruni och Hangö Teaterträff ordnar
Workshop i Clown och Commedia dell'Arte

med Lasse Beischer och Josefine Andersson från 1 2 3 Schtunk, Göteborg.

Den fria teatergruppen 1 2 3 Schtunk leds och drivs av de professionella skådespelarna Lasse Beischer och Josefine Andersson. De gästspelade på Lilla Teatern i Helsingfors hösten 2006 med Romeo och Julia – 2 timmar och 20 minuter våld, sex och kärlek och kommer under Hangö 16de Teaterträff att spela samma föreställning och hålla en workshop för skådespelare.

Under en workshop får deltagarna pröva på att spela med klassiska Commediamasker samt att hitta en Clownkaraktär. Tekniken härstammar från Commedia dell'Arte-traditionen, med masker som Pantalone, Harlequin, Il Capitano. Dario Fo har inspirerat och Mario Gonzalez har introducerat tekniken för Lasse och Josefine. Workshopen hålls på svenska.

Målgrupp: verksamma skådespelare
Tidpunkt: 6-7.6.2007 (ca 6 timmar/dag)
Plats: Hangö (platsen anges senare)
Anmälningar: senast 16.5.2007http://www.hangosommaruni.fi
Pris: 50 euro

Se också http://www.hangoteatertraff.org och http://www.schtunk.se

alkuun







STORYTELLING WORKSHOP #6

April 14th – 15th (Sat-Sun)
2pm-6pm each day
at HIAP, Project Room (Door C, 4th Floor) in Cable Factory, Tallberginkatu 1 C in Helsinki

This workshop is organized by screenwriter, director and script consultant for the BBC, Kelly Davis in collaboration with HIAP (Helsinki International Artist-in-residence Programme).

This two-day course aims to strengthen and polish your story idea through group and direct 1-to-1 feedback. Any story format is acceptable: film, TV, stage, novels, short stories, radio, etc.

The course open to anyone who has a passion for storytelling and a story idea to work with during the course. Previous participants of past HIAP workshops may, of course, also apply to this workshop with their new or previous projects in order to further tighten and polish their ideas.

The course will focus on fictional stories, but participants with documentary ideas are also welcome. Writing teams of up to 2 people are also welcome to apply.

If you are interested in participating,
please send applications to kelly(at)hiap.fi with the following details:
-    your name
-    current occupation
-    mention any previous "storytelling" (writing or work with film, tv, stage, etc) - none is also ok
-    your contact details (email and mobile number)

Payment of the workshop fee (50 euro) must be made in advance on or before April 13th. Make bank transfers to:
Helsingin kansainvälisen taiteilijaohjelman tuki – HIAP ry
Account number: Sampo 800013-71256265
Please use the workshop specific reference number (viitenumero): 11 04073

Please bring proof of your payment from your bank or net bank (in the form of a printout) on the first day of the course.

The course will be conducted in English

alkuun







TANSSIVIRTAA TAMPEREELLA –NYKYTANSSIFESTIVAALI
13. - 22.4.2007

Tamperelainen Tanssiteatteri Mobita/Dansco tuottaa 13. - 22.4.2007 kymmenennen Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaalin. Festivaalin ohjelmistossa on suomalaisen nykytanssin kiinnostavimpia teoksia niin kokeneilta koreografeilta kuin uransa alussa olevilta tanssintekijöiltä.

Festivaalin aloittaa Hällä-näyttämöllä perjantaina 13.4. klo 19 ensi-iltansa saava Tanssiteatteri Mobita/Danscon LEMMINKÄINEN-teos. Katso koko ohjelma osoitteessa http://www.mobitadansco.com/

alkuun







Masters of Arts –festivaali 2007
9.-27.5.2007

MoA07-näyttelyssä on mukana lähes 80 taiteen maisteria ja heidän kuluneen lukuvuoden aikana syntyneet lopputyönsä. Näyttelytyöt edustavat Taideteollisen korkeakoulun kaikkia koulutusaloja: mukana on elokuvaa, lavastusta, muotoilua, graafista suunnittelua, uusmediaa, taidekasvatusta ja kuvataidetta.

Festivaali tarjoaa tänä vuonna monimuotoisen lopputyönäyttelyn ja kuplivan oheisohjelman lisäksi kansainvälisten huippujen siivittämän seminaarisarjan, joka tuo Arabianrantaan mm. Alberto Alessin, ja festivaalilla esitellään myös Eestin Taideakatemian lopputöitä..

Taideteollinen korkeakoulu, Mediakeskus Lume, Hämeentie 135 C, Helsinki
Lopputyönäyttely avoinna arkisin klo 12-20, viikonloppuisin ja pyhinä klo 12-18. Vapaa pääsy.

Seminaareihin täytyy ilmoittautua ennakkoon. Ilmoittautuminen festivaalin verkkosivuilla http://www.moa.fi.

alkuun







Pelkkää teatteria -lasten ja nuorten teatterikatselmus
12.–13.5.2007 Narrin näyttämöllä ja Nuorisokahvila Clubissa

Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus tarjoaa pääkaupunkiseudun alle 20-vuotiaille harrastajille, lasten ja nuorten teatteriryhmille keväisen teatterikatselmuksen Pelkkää teatteria. Pelkkää teatteria järjestetään Narrissa Helsingin Kampissa ja Nuorisokahvila Clubissa Lassilassa 12.–13.5.2007.

Pelkkää teatteria ei ole kilpailu, vaan se on teatteriryhmien mahdollisuus tavata toisia alan harrastajia sekä ammattilaisia, jotka antavat esityksistä palautteen – kannustavasti ja rakentavasti. Narri ja Clubi toivottavat lämpimästi tervetulleeksi, onpa esitys sitten komediaa, katu-uskottavaa tragediaa, yksinhöpinää, runoa, liikettä tai sketsin pätkä – Se on pelkkää teatteria!

Tapahtumaan osallistuminen on ilmaista. Ilmoittautumislomake löytyy osoitteesta http://www.nuoriso.hel.fi , jossa sen voi täyttää ja lähettää sähköpostitse liitetiedostona. Ilmoittautuminen viimeistään perjantaina 27.4. Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy.

alkuun







Kansainväliset tiedotteet

AITA/IATA World Congress & International Theatre Festival
Korea, 29.7.-3.8.2007

Kansainvälisen harrastajateatterijärjestön maailmankongressi. Ilmoittautuminen viimeistään 30.4.
http://www.koreaiata.or.kr/

******
Laboratoriet: Meeting # 1, Methods of Developing Texts in the Performing Arts
Århus, Tanska 21.-26.5.2007

Viisipäiväinen workshop Marcello Magnin (Theatre Complicité, Englanti) johdolla sekä kahden päivän tapaaminen. Hinta 750 DKK. Ilmoittautuminen viimeistään 30.4.
http://www.laboratoriet.org
http://www.complicite.org

alkuun








Teatterin tiedotuskeskus
Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki
puh. 09-2511 2120, fax 09-2511 2125
www.teatteri.org


Anna palautetta! - Poistakaa nimeni postituslistalta - Lähettäkää tämä tiedote myös osoitteella: lähetä viesti meille.