![]() |
|||
| Nro 3 /
22.1.2010 |
|||
| Thalia-gaala, apurahoja jaettu, uutisia,
työpaikkoja, hakuja |
|||
|
|
|||
| Thalia-uutisia Thalia-gaala palkitsee alan tekijöitä sunnuntaina 7.2.2010 Vuoden suosikkinäyttelijä valitaan yleisöäänestyksellä Vuoden teatteri -finalistit Lasten- tai nuortenteatteriteko -palkinnon finalistit Lea-palkinnon ehdokkaat Taiteen keskustoimikunta jakanut apurahoja ja avustuksia 150 000 euroa myönnetty kansainväliseen kulttuuriyhteistyöhön Tanssitaiteen apurahat ja avustukset 2010 Sirkustaiteelle
300 000 euroa kohdeapurahoina ja avustuksina
Arvostelijoiden ja monitaiteellisten hankkeiden apurahat ja avustukset sekä 100 000 euroa monikulttuurisuutta edistäviin taidehankkeisiin Muita uutisia Teatterinjohtaja Lasse Lindeman ohjaajavierailulla tallinnalaisessa Vana Baskini -teatterissa Rööperin teatterit aloittavat yhteistyön lippukampanjalla Työpaikkoja tarjolla Teatterimuseo hakee museonjohtajaa Ahaa Teatteri hakee naisnäyttelijää Ahaa Teatteri hakee yleisötyöntekijää-näyttelijää Itäinen tanssin aluekeskus hakee toiminnanjohtajaa - hakuaikaa jatkettu 29.1. saakka Hakuja Villa Bergshyddan - haku helsinkiläisille taiteilijoille Pohjoismainen kulttuuripiste tiedottaa: Liikkuvuustuen hakukierros auki Pohjoismainen kulttuuripiste tiedottaa: Taitelijaresidenssitukien haku auki Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Hämeenlinnassa/Partnerihaku on alkanut Luovien
alojen kärkiyritykset hakemaan uutta kasvua - yrityshaku avoinna
5.3.2010 asti
Osallistu Kulttuurikunnon teatterikevääseen ja näy verkossa Seinäjoen Harrastajateatterikesän haku alkanut Tampereen improvisaatioteatteri Snorkkeli etsii uusia improvisoijia i´mpro 2010 etsii joukkueita 15.5. pidettävään impro-mittelöön Workshop/Koetanssi - Susanna Leinonen Company etsii uusia tanssijavahvistuksia Tampereella on perusteilla 60+ tanssiryhmä Tapahtumia CINARS-seminaari tuottajille Näyttelijäntaide ja nykyaika -tutkimushanke - esittely Tampereen Työväenteatterin suurella näyttämöllä 24.1.2010 Moreno-konferenssissa 5. – 9.2.2010 ravistellaan "säilyketölkkikulttuuria" Karelia ENPI CBC -ohjelman infotilaisuudet Stella Polariksen kurssit Kaapelitehtaalla - Improv for Beginners Latvian Theatre Showcase 2010 järjestetään 27.-30.4.2010 alkuun |
|||
|
|
|||
| Uusi gaala näyttämötaiteelle
– Thalia-gaala palkitsee alan tekijöitä Sunnuntaina 7. helmikuuta 2010
Suomen Kansallisteatterissa järjestetään
ensimmäistä kertaa näyttämötaiteen
Thalia-gaala, jossa palkitaan alan parhaita tekijöitä,
produktioita ja ilmiöitä.
Gaalan järjestämisestä vastaa Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto yhteistyössä teatteri-, tanssi- ja sirkusalan muiden järjestöjen kanssa. Gaalaa tuottaa yhdessä järjestöjen kanssa Eventforum. Thalia-gaalan suojelija on tasavallan presidentti Tarja Halonen. Palkintoehdokkaat on valittu, gaalan liput melkein loppuun varattu, kutsuvieraita tulossa. Nyt nostetaan näyttämötaiteiden näkyvyyttä ja palkitaan hienoja suorituksia! Palkintojenjaon lomassa nähdään ohjelmanumeroita. Kaksikielisen gaalan juontavat näyttelijät Sinikka Sokka ja Nicke Lignell ja kapellimestarina toimii Pirjo Bergström. Gaalan taiteellinen ohjaaja on Mikko Rasila. Gaala televisioidaan YLE TV1 -kanavalla suorana lähetyksenä klo 19.00 – 20.30, tuottajana Helena Kokko. Palkintojen jakajina ovat mm. kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin, ministeri Kalevi Kivistö, kansanedustaja Sari Sarkomaa, toimitusjohtaja Risto Nieminen (Veikkaus), toimitusjohtaja Ari Palhamo (Lippupiste), toimitusjohtaja Risto Räikkönen (Linnanmäki), projektipäällikkö Robert Ingman (Eventforum) sekä taiteilijoita kuten Seela Sella, Mikko Hänninen, Olli Koskelin, Sami Hiltunen, Maire Saure, Tarja Ervasti, Heini Tola, Jussi Helminen, Esko Salminen, Kristiina Elstelä jne. Yleisön suosikkinäyttelijä valitaan yleisöäänestyksellä internetissä. Palkittavia kategorioita on 19. Luettelo palkinnoista on tiedotteen lopussa. Gaalan liput ovat normaalissa yleisömyynnissä Lippupisteen ja Kansallisteatterin kautta. Liput maksavat 45 euroa 2. parvelle ja 50 euroa permannolle sekä 1. parvelle. Lipun hintaan sisältyy buffet-illallinen ja lasi samppanjaa. Lippuja on myyty kiivaalla tahdilla ja gaala onkin melkein loppuunmyyty. TEATTERIN TIEDOTUSKESKUS / Thalia-gaalan tiedotus Riitta Seppälä johtaja riitta.seppala(at)teatteri.org p. 09 2511 2121 Piia Volmari tiedotussihteeri tinfo(at)teatteri.org p. 09 2511 2120 Thalia-gaalasta ja palkinnoista: www.teatteri.org/tapahtumat/thalia_gaala.html
YHTEISTYÖSSÄ: Veikkaus, Lippupiste Oy, Linnanmäki, Smartum Oy, Apu, Stiftelsen för Svenska Teatern i Helsingfors, YLE, Eventforum, Valtion näyttämötaidetoimikunta, Suomen Kansallisteatteri, Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto Palkintokategoriat ja järjestäjät: 1. Vuoden harrastajateatteri (Työväen Näyttämöiden Liitto ja Suomen Harrastajateatteriliitto) 2. Lasten- tai nuortenteatteriteko (Suomen Teatterit ry) 3. Illusion-palkinto (Suomen Lavastustaiteilijain Liitto) 4. TINFO-palkinto (Teatterin Tiedotuskeskus) 5. Säde-palkinnot: Ääni-Säde, Kuva-Säde, Valo-Säde (Suomen Valo- ja Äänisuunnittelijoiden Liitto) 6. Vuoden näyttelijätulokas (Suomen Näyttelijäliitto) 7. Sirkuksen Lumo –palkinto (Sirkuksen tiedotuskeskus) 8. Tanssin maineteko (Suomen Tanssitaiteilijain Liitto) 9. Vuoden teatterimusiikkiteko (Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry sekä Suomen Säveltäjät ry) 10. Vuoden teatteriteko (Teatterikeskus) 11. Vuoden teatteri (Suomen Teatterit ry) 12. Lea-palkinto (Suomen Näytelmäkirjailijaliitto) 13. Ohjaaja-/dramaturgipalkinto (Suomen Teatteriohjaajien Liitto) 14. Silmänkääntäjä-palkinto (Teatterin Tiedotuskeskus) 15. Vuoden naisnäyttelijä (Suomen Näyttelijäliitto) 16. Vuoden miesnäyttelijä (Suomen Näyttelijäliitto) 17. Thalia-palkinto (Teatterin Tiedotuskeskus) 18. Yleisön suosikkinäyttelijä (Yleisöäänestys/Lippupiste) 19. Elämäntyöpalkinto (Gaalatyöryhmä) alkuun |
|||
|
|
|||
| Vuoden suosikkinäyttelijä valitaan
yleisöäänestyksellä Yleisö voi
äänestää suosikkinäyttelijäänsä
31.1.2010 asti Lippupisteen
sivuilla osoitteessa: kampanja.lippu.fi/nayttelija/aanestys.html.
Äänestäjän
valittavaksi on sivustolla esitelty kymmenen
näyttelijää, minkä lisäksi
voi toki äänestää myös omaa valintaa. Kymmenen
esiteltyä näyttelijää
ovat Vesa Haltsonen (Pori), Anna Hultin (Helsingfors), Esa Latva-Äijö
(Tampere), Hannele Nieminen
(Kajaani), Samuli Niittymäki
(Teatterikorkeakoulu), Taisto Oksanen
(Helsinki), Marja Packalen
(Helsinki), Pertti Sveholm
(Helsinki), Kirsi Tarvainen
(Turku), Kirsti
Wallasvaara (Lahti).
alkuun |
|||
|
|
|||
| Vuoden teatteri 2010 -finalistit ovat: Kiasma-teatteri Kouvolan Teatteri Lappeenrannan kaupunginteatteri Tampereen Työväen Teatteri Unga Teatern Suomen Teatterit ry:n
nimeämä asiantuntijaraati on valinnut viisi
finalistiteatteria, joiden joukosta ministeri Kalevi Kivistö
valitsee Vuoden teatterin 2010.
Lue lisää Thalia-gaalan
sivuilta: www.teatteri.org/tapahtumat/thalia_vuodenteatteri.html
alkuun |
|||
|
|
|||
| Lasten- tai nuortenteatteriteko
-palkinnon finalistit ovat: Helsingin kaupunginteatterin teatterikasvatustoiminta ja monipuoliset esitykset lapsille ja nuorille Kati Kaartisen näytelmä Aina Kuopion kaupunginteatterin teatterikasvatustoiminta Tanssiteatteri Hurjaruuth Unga Teatern Suomen Teatterit ry:n
nimeämä asiantuntijaraati on valinnut viisi finalistia,
joista kansanedustaja Sari Sarkomaa valitsee Lasten- tai
nuortenteatteriteko -palkinnon voittajan.
Lue lisää Thalia-gaalan sivuilta: www.teatteri.org/tapahtumat/thalia_lastenteatteriteko.html alkuun |
|||
|
|
|||
| Lea-palkinnon ehdokkaat ovat: Bargum, Johan: FRÖKEN, CHAMPAGNE! Kaartinen, Kati: AINA Niemi, Marjo: NÄYTÄT VIERAALTA, RAKAS Peltola, Sirkku: PIENI RAHA Snickars, Peter: TVÅ LJUS I FÖNSTRET Lue lisää Thalia-gaalan sivuilta: http://www.teatteri.org/tapahtumat/thalia_leapalkinto.html alkuun |
|||
|
|
|||
|
Apurahat ja avustukset Pohjoismaiseen tai
EU-kulttuuriyhteistyöhön osallistumiseen sekä
kansainvälisen kulttuuriyhteistyön, kulttuuriviennin ja
-vaihdon hankkeisiin jaettu
Taiteen keskustoimikunta on
myöntänyt apurahat ja avustukset vuodelle 2010 Pohjoismaiseen
tai EU-kulttuuriyhteistyöhön osallistumiseen sekä
kansainvälisen kulttuuriyhteistyön, kulttuuriviennin ja
-vaihdon hankkeisiin. Hakemuksia saapui 395 kpl ja haettu summa oli yli
3,4 miljoonaa euroa. Apurahoja ja avustuksia myönnettiin 45
hankkeeseen yhteensä 150 000 euroa seuraavasti:
Apuraha yksityisille: Aaltonen Erna ja työryhmä, Pohja, 5000 € näyttelykuluihin Saksassa Haanperä Jari ja työryhmä, Helsinki, 7000 € näyttelykuluihin Berliinissä Hamm Kalle ja työryhmä, Helsinki, 3000 € näyttelyn tuottamiseen Turkissa Helander Marja, Helsinki, 2000 € Norjaan suuntautuvan näyttelymatkan kuluihin Hollmén Saija ja työryhmä, Espoo, 1500 € Women In Leadership -forumiin osallistumisen kuluihin Hukkataival Helinä ja Tuurna Tiina, Tampere, 2000 € yhteistyöprojektin kuluihin Espanjassa Hüseyin Yanar, Helsinki, 4000 € turkin kielellä kirjoitettujen taiteilija- ja arkkitehtiesittelyjen käännättämiseen suomeksi Ijäs Mikko ja työryhmä, Helsinki, 12000 € näyttely- ja esityskuluihin Saksassa Kirkkopelto Esa ja työryhmä, Helsinki, 4000 € esitystapahtuman toteuttamiseen konferenssissa Torontossa Kokkonen Tuija ja työryhmä, Helsinki, 1800 € osallistumiseen esittävän taiteen messuille Tokiossa ja seminaariin Brysselissä Lidsle Harri ja työryhmä, Lahti, 3000 € tuubayhtyeen konserttimatkaan Portugaliin huhtikuussa 2010 Louekari Martta ja työryhmä, Helsinki, 1500 € julkaisun ja työpajan kuluihin Niemelä Reetta ja työryhmä, Turku, 2500 € suomen kielen ja kirjallisuuden opetustavan kehittämiseen Oja Milla-Kariina, Oulu, 2000 € näyttelykuluihin Kiinassa Padilla Minna ja työryhmä, Espoo, 2000 € The Helsinki Koto Ensemblen konserttimatkaan Skotlantiin Pajari Aino-Kaarina ja työryhmä, Jyväskylä, 3000 € taiteilijavaihto-ohjelman kuluihin Keski-Suomen ja Pohjois-Yorkshiren välillä Palmu Ainu, Helsinki, 1000 € Lontooseen keväällä 2010 suuntautuvan esityksen valmistelumatkan kuluihin Renvall Markus, Kirkkonummi, 1500 € mediakriittisen laboratorion hankkeisiin Roininen Samuli ja työryhmä, Tampere, 4000 € Japaniin suuntautuvan projektimatkan kuluihin Saarela Annamaija ja työryhmä, Tampere, 2000 € Karikko-yhtyeen vienninedistämishankkeen kuluihin Saksassa Sinervo Helena , Helsinki, 2000 € esiintymismatkaan Australiaan ja käännösyhteistyöhön Soinio Kari, Helsinki, 700 € portfoliotapaamiseen osallistumiseen Yhdysvalloissa Stolt Tea ja työryhmä, Helsinki, 1500 € mediataideteoksen kehitystyöhön Tuovinen Minna ja työryhmä, Helsinki, 3000 € MovesOn -hankeen kuluihin Brasiliassa ja Boliviassa Tuupanen Tarja ja työryhmä, Lappeenranta, 2000 € näyttelyn järjestämiseen Saksassa Väisänen Hannu, Ranska, 5000 € oopperan kuvitustyöhön, visualisointiin ja lavastukseen Ranskassa Erityisavustukset yhteisöille: Avanti! ry, Helsinki, 8000 € esitysvierailuun Shanghain maailmannäyttelyssä Flow ry, Oulu, 2000 € ranskalais-suomalaisen tanssiteoksen esityssarjan ranskalaisvieraiden vierailukuluihin Lapissa Juminkeko-säätiö, Kuhmo, 7000 € Sommelo -konserttien kuluihin Kapsäkki Osuuskunta, Helsinki, 4000 € kansainvälisten hankkeiden kuluihin Keravan Taidesäätiö/Keravan taidemuseo, Kerava, 3000 € saksalais-pohjoismaisen yhteistyöprojektin kuluihin Kinetik Kollektiv ry, Helsinki, 5000 € esiintymismatkoihin ulkomaille Lahden Taidegraafikot ry, Lahti, 3000 € Miniprint Finland 2010:n katalogin ja dvd:n kuluihin Lapin Taiteilijaseura ry, Rovaniemi, 2000 € Pohjois-Suomen taiteen esittelyyn Berliinissä Lapin nukketeatteriyhdistys ry, Turku, 5000 € ammattimaisen soolonukketeatterimallin kehittämiseen M.A.D. Tanssimaisterit ry, Helsinki, 3000 € Loikka ja MADfest -tapahtuman kuluihin ja Loikka on USA tourin kuluihin Myllyteatteri-yhdistys ry, Helsinki, 5000 € Saari>Jousi -hankkeen toteuttamiseen OPENHOUSE ry, Helsinki, 1500 € kaupunkitapahtuman kuluihin Oulun Taiteilijaseura -63 r.y., Oulu, 2000 € näyttelykuluihin Berliinissä Suomen biotaiteen seura ry, Helsinki, 4000 € tutkimusmatka Itämerellä -hankkeen kuluihin Taidemaalariliitto-Målarförbundet ry, Helsinki, 4000 € kansainvälisen taiteilijasymposiumin järjestämiseen Ruotsissa Teatterikeskus ry - Teatercentrum rf, Helsinki, 1000 € pohjoismaisten tapaamisten kuluihin Todellisuuden tutkimuskeskus ry, Helsinki, 5000 € kansainvälisten projektien toteuttamiseen vuonna 2010 Uuden taidekäsityön yhdistys ry, Helsinki, 5000 € Collect -messuille osallistumiseen ja näyttelykierroksen suunnitteluun Viipurin kirjaston Suomen restaurointiyhdistys ry, Helsinki, 1500 € kirjaston 75-vuotisjuhlaseminaarin kuluihin Lisätietoja: Esa Rantanen, pääsihteeri, puh. (09) 1607 7065 esa.rantanen(at)minedu.fi alkuun |
|||
|
|
|||
| Tanssitaiteen apurahat ja avustukset
2010
Valtion tanssitaidetoimikunta
on jakanut 1 270 000 euroa tanssitaiteen kohdeapurahoihin,
erityisavustuksiin ja toiminta-avustuksiin vuodelle 2010.
Kohdeapurahoja jaettiin 29 tanssitaiteilijalle tai
työryhmälle, yhteensä 201 000 euroa. Hakemuksia saapui
128. Erityisavustuksia jaettiin 16 yhteisölle, yhteensä 109
000 euroa. Hakemuksia saapui 44. Toiminta-avustuksia jaettiin 14
yhteisölle, yhteensä 960 000 euroa. Hakemuksia saapui 20.
Kohdeapurahat Erityisavustukset Toiminta-avustukset Kohdeapurahat: Angeria Katariina ja työryhmä, Utsjoki, 10000 € Jokinainen -taidevaellusperformanssin kuluihin Hannula Sari ja työryhmä, Turku, 5000 € Ryppyiset pakarat -tanssiteoksen kuluihin Hirvanen Maija ja työryhmä, Helsinki, 10000 € Meidän sosiaalidemokraattiset kehomme -esitysteoksen kuluihin Hoisko Maija ja työryhmä, Salo, 8000 € Ei puolikasta -tanssiteoksen kuluihin Isokoski Elli ja työryhmä, Helsinki, 5000 € Myrskyryhmän Kirjeopisto-tanssiteoksen kuluihin Kalajoki Vaatu ja työryhmä, Oulu, 7000 € Oho...-tanssiteoksen kuluihin Kallinen Mikko ja työryhmä, Helsinki, 4000 € Penetrating perspectives -pelin kybosrgisoolokoreografian kuluihin Karvonen Anna-Mari ja työryhmä, Helsinki, 8000 € Giselle-näyttämöteoksen kuluihin Kivinen Mia ja työryhmä, Helsinki, 10000 € Cover - kolme tulkintaa tilasta -tanssiteoksen kuluihin Knif Carl ja työryhmä, Helsinki, 10000 € Hologram Walls -tanssiteoksen kuluihin Koistinen Jenni ja työryhmä, Helsinki, 4000 € Leena ja Pertti -tanssiteoksen kuluihin Kyytinen Teemu ja työryhmä, Helsinki, 10000 € Moving Human Diaries -tanssiteoksen palkkakuluihin Lahdenperä Soile ja työryhmä, Helsinki, 10000 € tanssiteoksen kuluihin Muilu Eeva ja työryhmä, Helsinki, 6000 € Esilläolon ja minuuden kysymyksiä -näyttämöteoksen kuluihin Nevanlinna Vera ja työryhmä, Helsinki, 15000 € At once -teoksen tanssijoiden palkkioihin Nurmela Maria ja työryhmä, Turku, 5000 € R.I.P. - levätköön rauhassa -installaationäyttämöteoksen kuluihin Orpana Mikko ja työryhmä, Helsinki, 12000 € Värit-tanssiteoksen kuluihin Pajala-Assefa Hanna ja työryhmä, Helsinki, 6000 € Life as Olav -tanssilyhytelokuvan suunnitteluun Palmgren Sari ja työryhmä, Vantaa, 5000 € Animal motion -tanssiteoksen kuluihin Palokangas Satu, Helsinki, 3000 € somaattisten liikemenetelmien jatko-opintoihin USA:ssa Pirinen Elina ja työryhmä, Helsinki, 2500 € Wrong right love fight -tanssiteoksen kuluihin Roininen Samuli ja työryhmä, Tampere, 6000 € Teoksen DQ toteuttamiseen Satsuki Eiji (Ken Mai) ja työryhmä, Helsinki, 3000 € This human body is called (...) -butotanssiteoksen kuluihin Tirri Sanni, Vantaa, 3000 € ekspressiivisen taideterapian jatko-opintoihin Tuittila Satu ja työryhmä, Raisio, 8000 € Soolojen saaristo -tanssiteoksen kuluihin Tuomisto Satu ja työryhmä, Helsinki, 8000 € Nykyttää-tanssiteossarjan kuluihin Tuukkanen Johanna ja työryhmä, Kuopio, 6000 € Burlesque-teoksen kuluihin Vera Ortiz Favela ja työryhmä, Helsinki, 4500 € Viisi muistiota ihmisestä -tanssiteoksen kuluihin Willman Marjaterttu ja työryhmä, Helsinki, 7000 € Snowblind-tanssiteoksen kuluihin Erityisavustukset: As2wrists ry, Helsinki, 9000 € uuden teoksen tuotantokuluihin Flow ry, Oulu, 14000 € tanssiteosten tuottamiseen Hollolan Nuorisoseura ry/Kansantanssiryhmä Hannat ja Heikit, Hollola, 2000 € tanssituotantojen kuluihin Intomieliset ry, Helsinki, 11000 € Raaka-aineet trilogian 3. osan tuotantokuluihin Jokilaaksojen Tanssitaiteen Tuki ry JTTT ry, Pyhäjärvi, 2000 € tanssiesitysten järjestämiseen Kulttuuriosuuskunta Aarre, Helsinki, 8000 € kiertueen järjestämiseen M.A.D. Tanssimaisterit ry, Helsinki, 10000 € LOIKKA 2010 -festivaaliin Pikinini Meri ry, Turku, 10000 € tanssiteosten tuotantokuluihin Sorokoska ry, Tampere, 4000 € 20-vuotisjuhlakonsertin järjestämiseen Taideosuuskunta Apinatarha, Helsinki, 10000 € tanssiteoksen tuotantokuluihin Tanssin Tiedotuskeskus ry, Helsinki, 7500 € tanssitaiteen strategiaa käsittelevän seminaarisarjan järjestämiseen Tanssiteatteri Dis Tanzin kannatusyhdistys ry, Vantaa, 4000 € tanssiteosten tuottamiseen Tiloja Tanssille -yhdistys ry, Helsinki, 5000 € ammattilaisten harjoitteluun sekä workshop-tilaisuuksien järjestämiseen Turku dansart ry, Turku, 2500 € tanssituntien järjestämiseen Watt - Waasan alueen tanssitaiteilijat ry, Vaasa, 5000 € People-teoksen kuluihin Yhteisö tanssii ry, Tampere, 5000 € yhteisötanssifestivaalin järjestämiseen Tampereella 2010 Toiminta-avustukset: Edistyksellinen nykytanssi ja -baletti yhdistys ry, Helsinki, 90000 € Susannan Leinonen Companyn vuoden 2010 toimintaan Esittävän Tanssin Kannatusyhdistys ry/P.D.C Pori Dance Company, Pori, 60000 € vuoden 2010 toimintaan Glims & Gloms tanssiteatterin kannatusyhdistys ry, Espoo, 110000 € vuoden 2010 toimintaan Kinetik Kollektiv ry, Helsinki, 90000 € Karttunen Kollektiv ryhmän toimintaan vuonna 2010 Liikkeen puolesta Kannatusyhdistys ry, Helsinki, 30000 € Petri Kekoni Companyn toimintaan vuonna 2010 Nomadi ry, Helsinki, 70000 € Alpo Aaltokoski Company:n vuoden 2010 toimintaan Nomadi ry, Helsinki, 70000 € Arja Raatikainen & Co:n toimintaan vuonna 2010 Riemu ry, Helsinki, 100000 € tanssiryhmä Tommi Kitti & Co:n vuoden 2010 toimintaan Routa - Kajaanin tanssin edistämisyhdistys ry, Kajaani, 60000 € vuoden 2010 toimintaan Taideosuuskunta Piellos, Helsinki, 30000 € tanssiryhmä Gruppen Fyran vuoden 2010 toimintaan Taideosuuskunta Tsuumi, Helsinki, 60000 € vuoden 2010 toimintaan Tanssikaari ry, Helsinki, 50000 € Compañia Kaari Martinin vuoden 2010 toimintaan Tanssiryhmä +Co:n kannatusyhdistys ry, Helsinki, 50000 € Tanssiryhmä Liisa Pentti + Co:n toimintaan vuonna 2010 Vapaat Tanssijat ry / Kekäläinen & Company, Helsinki, 90000 € vuoden 2010 toimintaan alkuun |
|||
|
|
|||
|
Sirkustaiteelle 300 000 euroa kohdeapurahoina
ja avustuksina
Sirkustaidejaosto on myöntänyt sirkustaiteen apurahat ja avustukset vuodelle 2010. Hakemuksia saapui 77 kappaletta ja apurahoja ja avustuksia myönnettiin 23 hakijalle yhteensä 300 000 euroa seuraavasti: Kohdeapurahat Erityisavustukset Toiminta-avustukset Kohdeapurahat: Ekorre Juha, Helsinki, 3500 € Elämysbussimatka -teoksen harjoitus- ja valmistuskuluihin Hakkarainen Kalle, Helsinki, 3500 € sirkusesityksen valmistamiseen Jakobsson Petteri ja työryhmä, Tampere, 6000 € sirkusesityksen suunnitteluun ja tuotantoon Jäntti Ilona Ilona Jäntti ja työryhmä, Oulu, 3000 € sirkusesityksen valmistamiseen Kallo Jenni ja työryhmä, Helsinki, 3000 € Members of our lims -ryhmän esityksen valmistamiseen Kosonen Rauli ja työryhmä, Helsinki, 2000 € musiikkisirkusesityksen tuotantoon Männistö Sakari ja työryhmä, Rovaniemi, 4000 € monitaideprojektin kuluihin Peippo Salima, Kouvola, 1500 € sirkusfestivaalille valmistautumiseen Raudaskoski Janne ja työryhmä, Nurmijärvi, 1500 € esityksen tuotantokuluihin Rinta-Opas Niina ja työryhmä, Helsinki, 1500 € Kylmän ja Kalman 10 -vuotisjuhlaesityksen järjestämiseen Erityisavustukset: Flow ry, Oulu, 2000 € sirkusta, tanssia, animaatiota yhdistävän teoksen harjoittamiseen Klovnit ilman Rajoja ry, Helsinki, 1500 € vierailuun virolaisissa lastenkodeissa Monitaideyhdistys Piste ry, Rovaniemi, 5000 € osa-aikaisen tuottajan palkkaamiseen Osuuskunta Sirkus Aikamoinen, Helsinki, 5000 € sirkusesityksen valmistamiseen Sirkus Supiainen ry, Orivesi, 7000 € eurooppalaisen jongleeraustapahtuman järjestämiseen Toiminta-avustukset: Association WHS ry, Helsinki, 45000 € toimintaan vuonna 2010 Circo Aereo ry, Helsinki, 90000 € toimintaan vuonna 2010 Circus Ruskan kannatusyhdistys ry, Tampere, 10000 € toimintaan vuonna 2010 Cirko-Uuden Sirkuksen Keskus ry, Helsinki, 70000 € toimintaan vuonna 2010 Helsingin Sirkusammattilaiset ry, Helsinki, 8000 € toimintaan vuonna 2010 Sirkus Supiainen ry, Orivesi, 8000 € toimintaan vuonna 2010 Sirkus- ja musiikkiyhdistys Agit-Cirk, Rovaniemi, 9000 € toimintaan vuonna 2010 Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry, Helsinki, 10000 € toimintaan vuonna 2010 Lisätietoja: Mari Karikoski, taidesihteeri, puh. (09) 1607 7064 mari.karikoski(at)minedu.fi alkuun |
|||
|
|
|||
|
Taiteen keskustoimikunta myöntänyt
arvostelijoiden ja monitaiteellisten hankkeiden apurahat ja avustukset
vuodelle 2010 sekä 100 000 euroa monikulttuurisuutta
edistäviin taidehankkeisiin
Taiteen keskustoimikunta on myöntänyt arvostelijoiden ja monitaiteellisten hankkeiden apurahat ja avustukset vuodelle 2010. Hakemuksia saapui 105 kpl ja apurahoja ja avustuksia myönnettiin 19 hankkeeseen yhteensä 70 000 euroa. Arvostelijoiden kohdeapurahat Monitaiteellisten kohdeapurahat Monitaiteellisten hankkeiden erityisavustukset yhteisöille Apurahoja monikulttuurisuutta edistäviin taidehankkeisiin Arvostelijoiden kohdeapurahat: Heikkilä Martta ja työryhmä, Helsinki, 4000 € taidekritiikkiä käsittelevän teoksen palkkioihin ja toimittamiseen Järvinen Seppo, Tampere, 2000 € esseekokoelman kirjoittamiseen Monitaiteellisten kohdeapurahat: Eiskonen Jonna ja työryhmä, Helsinki, 2000 € Galleriakierros 10v. -projektin videodokumentin valmistamiseen Haikala Eeva-Mari, Helsinki, 2000 € taiteellisen väitöskirjan kuluihin Kivinen Mia ja työryhmä, Helsinki, 4000 € Galleria Kandelan toimintaan v. 2010 Kokkonen Tuija ja työryhmä, Helsinki, 3000 € esityksen valmistuskuluihin Korkeaoja Aapo ja työryhmä, Helsinki, 3000 € Fluxee -klubin kuluihin Lerche Pauliina ja työryhmä, Kauniainen, 2000 € lasten musiikkisatulevyn valmistuskuluihin Lindman Pia, Tammisaari, 4000 € teoskokonaisuuden valmistus- ja esityskuluihin Pätsi Mia ja työryhmä, Mäntsälä, 2000 € poikkitaiteellisen esityksen kuluihin Rautio Juha ja työryhmä, Tampere, 2000 € poikkitaiteellisen esityksen kuluihin Suominen Anni ja työryhmä, Helsinki, 1000 € POP-Poetry -hankkeen kuluihin Viljanen Magi jatyöryhmä, Helsinki, 3000 € videodokumentin ja -tilateoksen käsikirjoitus- ja toteutuskuluihin Wilhelmus Willem ja työryhmä, Helsinki, 4000 € ArtContact -tapahtuman kuluihin Yli-Viikari Outi ja työryhmä, Tampere, 4000 € tanssielokuvan ja soolotanssiteoksen valmistamiseen Monitaiteellisten hankkeiden erityisavustukset yhteisöille: Aurinkoinen tulevaisuus ry, Halikko, 5000 € Halikonlahti Green Art -näyttelyn kuluihin Bluemotion Ky, Helsinki, 6000 € Elonkorjaajat -taiteilijaryhmän näyttelykuluihin Elektronisen musiikin ja taiteen edistämisyhdistys Madass Revir ry, Tampere, 4000 € manSEDANse2010 -festivaalin kuluihin Esitystaiteen keskus ry, Helsinki, 8000 € keskuksen perustamiskuluihin Suomen Arvostelijain Liitto ry - Finlands Kritikerförbund rf, Helsinki, 5000 € 60-vuotisjuhlavuoteen liittyvien erillisprojektien kuluihin *** Apurahoja monikulttuurisuutta edistäviin taidehankkeisiin: Taiteen keskustoimikunta on
myöntänyt 100 000 euroa apurahoina monikulttuurisuutta
edistäviin taidehankkeisiin vuodelle 2010. Hakemuksia saapui 253
kpl ja apurahoja myönnettiin 30 hakijalle.
Myönnettyjen apurahojen tarkoituksena on vahvistaa maahanmuuttajien ja kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien taiteilijoiden mahdollisuuksia harjoittaa taiteellista toimintaa ja osallistua tasavertaisesti Suomen taide-elämään ja tukea taiteilijoiden ja työryhmien monikulttuurisuutta ja kulttuurien välistä vuorovaikutusta edistäviä taidehankkeita Suomessa. Myönnetyt apurahat: Alanen Markus, Helsinki, 3000 € työskentelyyn Emigrant Hotel -teatteriesityksessä Balatkhanov Vaharsolt, Helsinki, 2000 € taiteelliseen työskentelyyn Bartsch Pia ja työryhmä, Turku, 3000 € työpajan toteuttamiseen Camara N'Fanly ja työryhmä, Helsinki, 3500 € tanssi- ja musiikkiteoksen valmistamiseen Chiciuc Romulus, Helsinki, 3000 € työskentelyyn Emigrant Hotel -teatteriesityksessä DeBose Jason ja työryhmä, Helsinki, 2000 € galleriavuokraan Ermutlu Murat Emre ja työryhmä, Helsinki, 3000 € mestarikurssiin ja konserttiin Gauriloff Katja Marika ja työryhmä, Helsinki, 4500 € 100 Stories -projektin kuluihin Hamdon Burhan, Helsinki, 2500 € sävellystyöhön Hermo Cinta, Helsinki, 3000 € musiikkivideon valmistamiseen Hussain Raman, Tampere, 3000 € dokumentin valmistamiseen Kapelian Irina, Helsinki, 2000 € mininovellien kirjoittamiseen Khatib Amir, Helsinki, 2000 € Universal Colours -lehteen Kim Nurri, Helsinki, 2000 € Kaamos-valokuvaprojektiin Kozma David, Helsinki, 3000 € työskentelyyn Emigrant Hotel -teatteriesityksessä Kozma Salla, Helsinki, 3000 € työskentelyyn Emigrant Hotel -teatteriesityksessä Lacheb Ali, Helsinki, 3000 € taiteilijadokumentin tekemiseen Larencuo, Helsinki, 3500 € valokuvanäyttelyn järjestämiseen Lin Tao, Helsinki, 5000 € romaanin ja runokokoelman kirjoittamiseen Manninen Tatiana, Helsinki, 1000 € muotokuvien maalaamiseen maahanmuuttajista Marti Martina, Helsinki, 3000 € työskentelyyn Emigrant Hotel -teatteriesityksessä Näkkäläjärvi Anna, Rovaniemi, 4500 € sooloalbumin julkaisemiseen Paterson Andrew, Helsinki, 6500 € Clip Kino -tapahtuman ohjelman tuottamiseen Pesonen Ekaterina (Ekaterina Zavjalova), Helsinki, 2000 € teossarjan Breath of Eternity valmistuskustannuksiin Pullinen Raija, Tampere, 1000 € yhteisötaideprojektien kuluihin Suzuki Aki ja työryhmä, Helsinki, 3000 € japanilaisen kesäyön juhlan järjestämiseen Szrama Tomasz ja työryhmä, Helsinki, 15000 € The "Inside Outsiders" -projektiin Tsarkov Karim, Turku, 2000 € maahanmuuttajien teatteriryhmän esityksen valmistamiseen West Suvi, Oulu, 5000 € dokumenttielokuvan toteuttamiseen Åkerlund Anette ja työryhmä, Helsinki, 1000 € mustalaislauluillan järjestämiseen Lisätietoja: Esa Rantanen, pääsihteeri, puh. (09) 1607 7065 esa.rantanen(at)minedu.fi alkuun |
|||
|
|
|||
|
Teatterinjohtaja Lasse Lindeman ohjaajavierailulla
tallinnalaisessa Vana Baskini -teatterissa
Kuopion kaupunginteatterin kansainvälinen yhteistyö jatkuu. Kuopion kaupunginteatterin johtajan ja ohjaajan Lasse Lindemanin ohjaajavierailu tallinnalaiseen Vana Baskini -teatteriin on menestys. Viime perjantaina 15.1.2010 Viron kantaesityksensä saanut Mika Waltarin komedia Myöhästynyt hääyö (Hilinenud pulmaöö) on saanut erinomaisen vastaanoton. Näytelmän liput on varattu pitkälti etukäteen ja esityksiä on suunniteltu ainakin kahdeksi vuodeksi. Nyt tehty ohjaus oli Lindemanin toinen kyseiselle teatterille. Edellinen, vuonna 2007 ensi-iltansa saanut Bengt Ahforsin komedia Viimeinen sikari, on yhä teatterin ohjelmistossa ja se on kutsuttu kuukauden kiertueelle helmi-maaliskussa Australiaan. Näytelmää esitetään virolaisille maahanmuuttajille muun muassa Melbournessa, Sydneyssä ja Brisbanessa. Kutsun takana ovat paikalliset virolaiset yhdistykset. Vana Baskini on kiertävä ammattiteatteri ja Myöhästynyt hääyö -näytelmää esitetään ympäri Viroa. www.vanabaskiniteater.ee www.teatteri.kuopio.fi alkuun |
|||
|
|
|||
| Rööperin teatterit aloittavat
yhteistyön lippukampanjalla Punavuoressa ja sen laitamilla
sijaitsevat kuusi vapaan kentän teatteria ovat
päättäneet aloittaa yhteistyön. Nämä
kuusi lainsuojatonta ovat Teatteri Takomo, Klockriketeatern,
Aurinkoteatteri, Teater Mars, Sirius Teatern ja Teatteri Venus.
Neljä viimeisintä kuuluvat Universum ry:een, Takomo ja
Klockriketeatern tekevät teatteria omina
järjestöinään.
Vapaalla teatterikentällä on jo pidemmän aikaa ollut keskustelua tarpeesta erilaisille yhteistyömuodoille pienten teattereiden välillä. Rööperin teattereiden alueellinen ja yhteinen kampanja käynnistetään vuodelle 2010. Ensimmäinen yhteinen askel on lippukampanja: käy kahdessa eri Rööperin teatterissa, niin saat kolmanteen lipun eurolla. Tarjous on voimassa vuoden 2010 ajan ja se käy teattereiden omiin tuotantoihin (ei vierailuesityksiin). Rööperin teattereita ovat: Teatteri Takomo www.teatteritakomo.fi Universum (Aurinkoteatteri, Teater Mars, Sirius Teatern & Teatteri Venus) www.universum.fi Klockriketeatern www.klockrike.fi alkuun |
|||
|
|
|||
|
Teatterimuseo hakee museonjohtajaa
Teatterimuseo on valtakunnallinen esittävien taiteiden, erityisesti teatterin ja tanssin erikoismuseo, jonka yhteistyöverkoston muodostaa teatterin kenttä. Museon painopistealue on teatterikasvatus. Etsimme MUSEONJOHTAJAA 1.8.2010 alkaen Museonjohtaja vastaa museon
sisällöllisestä suunnittelusta ja
kehittämisestä ja taloudesta sekä osallistuu
museotyöhön omalla erikoisalueellaan. Museonjohtaja toimii
esittelijänä Teatterimuseon säätiön
hallituksessa ja edustajistossa.
Edellytämme vankkaa teatterialan tuntemusta, soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, yhteistyökykyä ja hyviä esimiestaitoja sekä hyvää molempien kotimaisten ja englannin kielen hallintaa. Arvostamme kokemusta museo- ja/tai arkistotyöstä, hallinnollista kokemusta sekä kokemusta projektien vetämisestä ja tuottamisesta. Hakemukset palkkatoivomuksineen 15.2. mennessä sähköpostitse osoitteeseen museonjohtaja[at]teatterimuseo.fi tai kirjallisesti osoitteella Teatterimuseo, Tallberginkatu 1 E/73, kuoreen merkintä museonjohtaja Lisätietoja antavat museonjohtaja Hanna-Leena Helavuori (puh. 0207 961 677) tai säätiön hallituksen puheenjohtaja Samppa Lahdenperä (puh. 040 583 5299) *** Teatermuseet är ett riksomfattande specialmuseum för de föreställande konsterna, särskilt teater och dans. Dess samarbetsnätverk bildas av teaterfältet. Museets tyngdpunktsområde är teaterpedagogik. Vi söker efter MUSEICHEF fr.o.m. 1.8.2010. Museichefen ansvarar för museets innehållsmässiga planering och utveckling och ekonomi samt deltar i museiarbetet inom sitt eget specialområde. Museichefen verkar som föredragare för styrelsen och fullmäktige för Teatermuseets stiftelse. Vi förutsätter stark förtrogenhet med teaterbranschen, en lämplig högre högskoleexamen, samarbetsförmåga och goda chefskunskaper samt gott behärskande av de båda inhemska språken och engelska. Vi uppskattar erfarenhet av musei- och/eller arkivarbete, administrativ erfarenhet samt erfarenhet av ledning och producering av projekt. Ansökningar med löneönskemål senast den 15.2. per e-post till adressen museonjohtaja[at]teatterimuseo.fi eller skriftligt till adressen Teatterimuseo, Tallberginkatu 1 E/73, kuvertet märkt museichef. Tilläggsinformation ges av museichef Hanna-Leena Helavuori (tel. 0207 961 677) eller ordförande för stiftelsens styrelse Samppa Lahdenperä (tel. 040 583 5299) alkuun |
|||
|
|
|||
| Ahaa Teatteri hakee naisnäyttelijää 1.8.2010 alkaen. Kirjalliset hakemukset 5.2.2010 mennessä osoitteella: Ahaa Teatteri, Hatanpään valtatie 6, 33100 Tampere Lisätiedot: Tiina Järvi, tuottaja, puh. 03 – 222 4871 arkisin klo 9 – 15.30 www.ahaateatteri.com alkuun |
|||
|
|
|||
| Ahaa Teatteri hakee YLEISÖTYÖNTEKIJÄ-NÄYTTELIJÄÄ määräaikaiseen työsuhteeseen 1.3.2010 alkaen. Työtehtävät: - Ahaa Teatterin yleisötyöhankkeen toteuttaminen (teatterin ja koulujen yhteistyö, työpajat) - näyttelijän työ Hakijalta edellytämme teatterialan koulutusta ja työkokemusta. Kirjalliset hakemukset 2.2.2010 mennessä osoitteella: Ahaa Teatteri, tuottaja Tiina Järvi, Hatanpään valtatie 6, 33100 Tampere www.ahaateatteri.com alkuun |
|||
|
|
|||
| Itäinen tanssin aluekeskus hakee
toiminnanjohtajaa - hakuaikaa jatkettu 29.1. saakka Itäinen tanssin aluekeskus
toimii Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon alueilla
toimiston ollessa Kuopiossa. Alueen tanssielämä on
erittäin virkeää ja monipuolista ja toimijoiden
yhteistyöverkostot ovat erinomaiset. Uuden viisivuotiskauden
alkaessa haemme kokenutta ja tanssin alan tuntevaa toiminnanjohtajaa
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Toiminnanjohtaja . vastaa toimintasuunnitelman ja talousarvion toteuttamisesta hallitukselle . on aluekeskuksen muun henkilökunnan esimies . vastaa yhteistyöstä eri tahojen kanssa . vastaa Sotkun teatteritilan koordinoinnista ja vuokrauksesta . ideoi ja toteuttaa hankkeita ja projekteja Toiminnanjohtajalta vaaditaan työehtosopimusten, arvonlisäverotuksen ja vakuutusasioiden osaamista sekä talouden hallintaa. Edellytämme lisäksi erinomaista suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa sekä sujuvaa englannin kielen taitoa. Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva koulutus tai tutkinto sekä työkokemus alalta. Tarjoamme haastavan, vaihtelevan ja monipuolisen työympäristön, jossa voit toimia erittäin itsenäisesti mutta saat tukea työtiimiisi kuuluvilta taiteelliselta suunnittelijalta ja tuottajalta. Sotkun teatteritila, aluekeskuksen aikaisemmat toiminnat ja aivan uudet mahdollisuudet odottavat idearikasta kehittäjää. Työaika on 100 % ja työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva neljän kuukauden koeajalla. Työsuhde alkaa alkuvuodesta 2010 Opetusministeriön aluekeskusrahoituksen varmistuttua. Työ tapahtuu pienessä määrin myös iltaisin ja viikonloppuisin sekä vaatii jonkin verran matkustamista. Hakemukset palkkatoiveineen pyydetään toimittamaan Itäisen tanssin aluekeskuksen tuottajalle Johanna Tähtiselle osoitteeseen pk.aluekeskus(at)elisanet.fi tai Sotku, Suokatu 42 / 2, 70110 Kuopio 29.1.2010 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa: Johanna Tähtinen, puh. 0440 553 009, pk.aluekeskus(at)elisanet.fi alkuun |
|||
|
|
|||
|
Villa Bergshyddan - haku helsinkiläisille
taiteilijoille
Pohjoismaisten pääkaupunkien taiteilijat ja kulttuurityöntekijät voivat hakea 1-2 viikon oleskelustipendiä Tukholman kaupungin vierasasuntoon. Lisätiedot ja hakulomakkeet: www.kultur.stockholm.se (Stöd & stipendier). Hakuaika päättyy 1.2.2010. Lisätietoja tarvittaessa: Nina Gran, Helsingin kulttuurikeskus, puh. (09) 3103 7006. Konstnärer och skapande kulturarbetare från de nordiska huvudstäderna kan senast 1.2.2010 ansöka om 1-2 veckors vistelse i Villa Bergshyddan i Stockholm. Info och blankett på www.kultur.stockholm.se (Stöd & Stipendier). Ytterligare info: Nina Gran, Helsingfors kulturcentral, tfn (09) 3103 7006. alkuun |
|||
|
|
|||
| Liikkuvuustuen hakukierros auki Pohjoismaissa ja Baltian maissa
asuvat taiteilijat ja kulttuurin ammattilaiset voivat nyt hakea
rahoitusta alueen muihin maihin suuntautuviin tutustumismatkoihin.
Rahoitusta voivat hakea kaikkien taiteen ja kulttuurin alojen ammattilaiset. Liikkuvuustukea myönnetään korkeintaan seitsemän päivän mittaisiin matkoihin. Apurahat ovat kiinteitä rahasummia, jonka suuruus määräytyy matkakohteen mukaan. Mikäli matkakohteena on Länsi-Pohjola (Färsaaret, Grönlanti tai Islanti), myönnetään hakijalle lisäksi matka-apuraha. Sama koskee Länsi-Pohjolasta matkustavia hakijoita. Hakuaika on nyt avoinna ja päättyy 10. helmikuuta 2010. Liikkuvuustuella on neljä hakukierrosta vuonna 2010, kaksi keväällä ja kaksi syksyllä. Hakemuksessa käytetään elektronista lomaketta, joka on Pohjoismaisen kulttuuripisteen www-sivuilla: www.kulturkontaktnord.org Lue lisää Pohjoismaiden ja Baltian maiden liikkuvuusohjelmasta alkuun |
|||
|
|
|||
| Taitelijaresidenssitukien haku auki Taiteilijaresidenssit, jotka
tarjoavat työtiloja vieraileville taiteilijoille voivat nyt hakea
rahoitusta Pohjoismaiden ja Baltian maiden liikkuvuusohjelmasta.
Ohjelma rahoittaa Pohjoismaissa ja Baltian maissa sijaitsevia residenssejä, jotka ottavat vastaan vierailevia taiteilijoita tai kulttuurin ammattilaisia muista Pohjoismaista tai Baltian maista. Residenssit voivat hakea rahoitusta, joka kattaa kahden-neljän vierailevan taitelijan kustannukset kaksivuotisen rahoituskauden aikana. Rahoitus kattaa vierailijoiden matkakulut sekä noin kahden kuukauden elinkustannukset. Hakijan tulee siis olla taiteilijaresidenssi. Residenssit valitsevat sitten itse vierailevat taiteilijat omien kriteeriensä mukaisesti. Valittavilla residensseillä tulee olla säännöllistä taiteen ja kulttuurin ammattilaisille tarkoitettua residenssitoimintaa ja tavoitteena tukea luovaa taiteellista työskentelyä. Residenssin tulee myös pystyä työskentelemään useamman taiteilijan kanssa yhtä aikaa ja tehdä yhteistyötä paikallisen taidekentän kanssa. Hakuaika on nyt auki ja päättyy 24. helmikuuta 2010. Huomaa että tämä on ainoa hakukierros taiteilijaresidenssien tuelle vuosina 2010 ja 2011. Hakemuksessa käytetään elektronista lomaketta, joka on Pohjoismaisen kulttuuripisteen www-sivuilla: www.kulturkontaktnord.org Lue lisää Pohjoismaiden ja Baltian maiden liikkuvuusohjelmasta alkuun |
|||
|
|
|||
| Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi
Hämeenlinnassa/Partnerihaku on alkanut Yhteistyökumppani Venäjältä? Suomalais-venäläinen
kulttuurifoorumi toimii erinomaisena väylänä teatterin
ammattilaisille ja harrastelijoille löytää sopiva
yhteistyökumppani Venäjältä.
Yhteistyökumppania voi etsiä Luoteis-Venäjän,
Moskovan ja Moskovan alueen lisäksi myös muualta
Venäjältä.
Yhteistyökumppanin etsiminen Venäjältä käynnistetään täyttämällä 28.2.2010 mennessä hanke-ehdotuskaavake, johon tulevat suomalaistahon tiedot, kuvaus yhteistyöstä sekä toivotusta venäläisestä kumppanista. Lomake löytyy kulttuurifoorumin www-sivuilta osoitteesta: www.kultforum.org. Sivuilla on myös mahdollista tutustua niihin suomalaisiin ja venäläisiin tahoihin, jotka ovat löytäneet toisensa kulttuurifoorumin avulla ja tehneet yhteistyötä sen puitteissa. Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kautta yhteistyökumppania etsivillä on mahdollisuus osallistua XI Suomalais-venäläiseen kulttuurifoorumiin Hämeenlinnassa 5.–8.10.2010 ja neuvotella kahden kesken tulkin avustamana löydetyn venäläisen kumppanin kanssa. Foorumi tarjoaa myös tilaisuuden tutustua muihin alkaviin tai menossa oleviin hankkeisiin ja solmia uusia suhteita ja mahdollisesti laajentaa yhteistyötä. Suomessa kulttuurifoorumitoimintaa koordinoi Suomi-Venäjä-Seura yhdessä Opetusministeriön kanssa. Tartu tilaisuuteen ja tee hanke-ehdotus 28.2.2010 mennessä! Lisätietoja: www.kultforum.org Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Tel. +358-9-693 8688 GSM +358-40-841 0430 Fax +358-9-693 8630 PL 194, 00531 Helsinki olga.kauppinen(at)venajaseura.com www.kultforum.org www.venajaseura.com alkuun |
|||
|
|
|||
| Luovien alojen kärkiyritykset hakemaan uutta
kasvua - yrityshaku avoinna 5.3.2010 asti Kutsumme sinut mukaan
talkoisiin synnyttämään kansainvälisiä
menestystarinoita luovien alojen konsepteista. Luovimo
kansainvälistymisohjelma tarjoaa 20 suomalaiselle luovien alojen
kärkiyritykselle mahdollisuuden vauhdittaa uusille markkinoille
menoa tai jo käynnissä olevaa kansainvälistymisprosessia
konsultointiohjelman tuella. Osallistuvien yritysten ja sidosryhmien
yhteinen innovaatioprosessi mahdollistaa myös täysin uusien
tuote- tai palvelukonseptien kehittämisen eri alojen osaamisten
kohdatessa toisensa.
Liitteenä lyhyt tiedote Luovimon käynnistymisestä. Lisätietoja: Irma Patala, toimialajohtaja, Palvelut-liiketoiminta, Finpro, puh. +49 17 2390 9632, irma.patala(a)finpro.fi Lisätietoja ja hakuohjeet Finpron Internet-sivuilta: www.finpro.fi/Luovimo alkuun |
|||
|
|
|||
| Osallistu Kulttuurikunnon
teatterikevääseen ja näy verkossa Teatteri on Kulttuurikunnon
nettisivujen teema keväällä 2010. Viikosta 4
lähtien Kulttuurikunto esittelee teatterikevään "Viikon
valinnan", joka voi olla tietyn teatterin, näyttämön,
näytelmän, tapahtuman tai teatterialalla toimivan
henkilön tai ryhmän esittely. Myös muita
teatteriaiheisia vinkkejä priorisoidaan sivustolla tulevina
kuukausina. Verkossa päästään seuraamaan myös
aiheeseen perehtyneitä bloggaajia.
Ajoissa ilmoitetun materiaalin perusteella kootaan lisäksi maanlaajuinen "Tosiharrastajan teatterikierros", jossa esitellään kevään kulttuuritarjontaa. Toimi siis seuraavasti: 1) Lähetä tietosi ajankohtaisista teatteritapahtumista perjantaihin 22.1.2010 mennessä sähköpostiosoitteeseen kulttuuri.kunto(at)yle.fi (suomeksi) ja/tai kultur.kondis(at)yle.fi (ruotsiksi). Lisää mukaan myös kuva ja tiedot siitä, kuka kuvan on ottanut. Tapahtumat ja vinkit voivat näkyä sivuston molemmilla kieliversioilla tapahtuman kielestä riippumatta. 2) Päivitä sivuston tapahtumakalenteriin kevään tulevat näytökset ja mahdolliset erityistapahtumat, kuten taiteilijatapaamiset, keskustelutilaisuudet ja puvustokirpputorit. Tapahtumia voi toki ilmoittaa kalenteriin koko kevään ajan eikä se vaadi rekisteröitymistä. Ilmoituslomake löytyy osoitteesta http://kulttuurikunto.yle.fi/tarjoukset. Huom! Kulttuurikunto on kaksikielinen hanke. Jos toimit sekä suomeksi että ruotsiksi, muistathan ilmoittaa kalenteriin erikseen ruotsinkieliset tapahtumasi ruotsinkielisellä puolella, osoitteessa http://kulttuurikunto.yle.fi/sv/tarjoukset. 3) Lisää sähköpostiosoitteet kulttuuri.kunto(at)yle.fi (suomenkielisiä tiedotteita varten) tai kultur.kondis(at)yle.fi (ruotsinkielisiä tiedotteita varten) edustamasi toimijan sähköpostilistalle. http://kulttuurikunto.fi http://kulturkondis.fi alkuun |
|||
|
|
|||
| Seinäjoen Harrastajateatterikesän haku
alkanut Seuraava
Harrastajateatterikesä järjestetään 27.-29.08.2010.
Katselmukseen valitaan vuosittain 9-10 ryhmää ympäri
Suomen. Ryhmät saavat palautteen esityksestään
ammattitaitoiselta raadilta. Raati jakaa myös tapahtuman
päätöstilaisuudessa kannustusrahaa haluamalleen
ryhmälle tai ryhmille. Haku vuoden 2009
Harrastajateatterikesän katselmukseen on 04.01.-12.03.2009.
Tarkemmat tiedot ja hakuohjeet: www.seinajoki.fi/htkesa/katselmus.htm
alkuun |
|||
|
|
|||
| Tampereen improvisaatioteatteri Snorkkeli etsii
uusia improvisoijia Improvisaatioteatteri Snorkkeli
on
vapaa teatteriryhmä, joka on jo 10 vuoden ajan tehnyt
ennennäkemätöntä
teatteria improvisaation keinoin. Nyt Snorkkeli hakee joukkoonsa
uusia
improvisoijia.
Etsimme ryhmätyökykyisiä, innokkaita ja esiintymistaitoisia persoonia. Aiempi kokemus teatterista on eduksi, mutta se ei ole edellytys. Esitysten lisäksi Snorkkeli tekee aktiivisesti improvisaation koulutus- ja kehitystyötä. Kiinnostuneet voivat ilmoittautua pääsykokeisiin lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen 1.2.2010 mennessä osoitteeseen snorkkeli(at)snorkkeli.fi. Hakemuksessa tulee kertoa lyhyesti itsestään, taustastaan sekä yhteystiedot. Pääsykokeet järjestetään la 6.2.2010 klo 14 alkaen Teatteri Pirkassa Tampereella (Pirkankatu 18). Lisätietoja pääsykokeista: Mari Pöllänen, puh 050 433 8970 Jukka Lindström, puh 040 732 7213 Lisätietoa Snorkkelista: www.snorkkeli.fi, snorkkeli(at)snorkkeli.fi, puhelin 050 354 1033 alkuun |
|||
|
|
|||
| i´mpro 2010 etsii joukkueita 15.5.
pidettävään impro-mittelöön Neljättä kertaa
järjestettävä i´mpro -festivaali ottaa paikkansa
12.-15.5.2010, ohjelmassa on klubeja, työpaja aikuisille, lasten
ohjelmaa sekä tietysti improskaba, johon nyt haemme joukkueita.
Kisailu käydään Vernissan alasalissa ja voittajajoukkueelle on luvassa mainetta kunnian kera sekä rahapalkinto. Ilmoittautuminen pitää sisällään toivottavasti seuraavat asiat: * ryhmän nimi ja kotipaikkakunta * näyttelijöiden nimet * ryhmän motto * vapaamuotoinen esittely * esiintymiskokemus * halutessanne voitte liittää hakemukseen myös muuta materiaalia Huomio! Kaikkien joukkueiden jäsenten tulee olla täysi-ikäisiä ja näyttelijöitä tulee olla kolme/joukkue. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 16.4. ja mukaan valituille ryhmille ilmoitetaan viimeistään 23.4.2009. Valituille joukkueille korvataan kohtuulliset matkakulut ja ruoka festivaalipäivälle. Ilmoittautumiset osoitteeseen: eeva.vekki(at)tikkurilanteatteri.fi alkuun |
|||
|
|
|||
|
Suomalaisen nykytanssin
kärkeen kuuluva Susanna Leinonen Company etsii uusia mies- ja
naistanssijoita jo ohjelmistossa oleviin teoksiin sekä vuoden 2011
kantaesitysteokseen.
Hakemusten perusteella kutsutuille hakijoille järjestetään koetanssi la 20.2. klo 10-14 Helsingin tanssiopiston tiloissa Taiteen talolla (Kaikukatu 4 A). Ansioluettelot ja lyhyet vapaamuotoiset hakemukset tulee toimittaa keskiviikkoon 10.2. mennessä joko sähköpostilla tai postitse tuottaja Janina Vilénille osoitteeseen janina(at)choreographer.fi tai Susanna Leinonen Company, Aleksanterin teatteri, Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki. alkuun |
|||
|
|
|||
|
Tampereella
on perusteilla 60+ tanssiryhmä
Yhteisötanssitaitelija Marjo Hämäläinen on perustamassa Tampereelle 60+ tanssiryhmää. Kysymys on taidetanssista, yhteisötanssista, jonka lähtökohta on ryhmän jäsenten persoonallisessa ilmaisuvoimassa ja omassa liikkeessä. Tanssiryhmän osallistujien tulee olla yli 60-vuotiaita miehiä tai naisia, jotka eivät ole tanssineet ammatikseen. Innostuksen ja sitoutumishalun lisäksi ei ole notkeus-, koko-, taito- tai kokemusvaatimuksia. Ryhmä kokoontuu viikoittain päiväsaikaan n. 2 tuntia kerrallaan. Tähtäimessä on valmistaa esitys Yhteisötanssifestivaalille, joka järjestetään Tampereella elokuussa 2010. Osallistumismaksu on muutama euro riippuen muodostuvan ryhmän koosta ja harjoituspaikasta. Tammikuun viimeisellä viikolla järjestetään tutustumiskerrat yhteisötanssiin ja 60+ tanssiryhmään. Tutustumiskerrat ovat ti 26.1.2010 klo 9-11 tai to 28.1.2010 klo 13-15. Paikkana Spiral-sali, os. Rautatienkatu 21 (Pääpostitalon rautatieaseman puoleinen pääty, A-rappu). Osallistuminen on ilmaista. Mukaan tarvitaan liikkumiseen sopivat vaatteet ja mieluiten paljaat jalat tai sisätossut (ei lenkkarit). Ilmoittautumiset ja tiedustelut joko sähköpostilla marjo(at)sisasuomentanssi.fi tai puhelimitse 045 652 1138 seuraavasti: to 21.1. klo 10-13, pe 22.1. klo 14-17 tai ma 25.1. klo 10-13. Lisätiedot: Marjo Hämäläinen, Yhteisötanssitaiteilija, puh. 045 652 1138 marjo(at)sisasuomentanssi.fi www.sisasuomentanssi.fi |
|||
|
|
|||
| Näyttelijäntaide
ja nykyaika -tutkimushanke - esittely Tampereen
Työväenteatterin suurella näyttämöllä
24.1.2010 klo 14-17 Teatterikorkeakoulun Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksessa (TUTKE) käynnistyi syksyllä 2008 tutkimushanke nimeltä "Näyttelijäntaide ja nykyaika" (ks. www.teak.fi/Tutkimus/Tutkimushankkeet). Tutkimuksen tarkoituksena on 80-luvulla Teatterikorkeakoulussa opiskelleiden näyttelijöiden taidon ja tiedon kerääminen, niiden analysointi sekä tältä pohjalta tapahtuva uudenlaisen näyttelijäpedagogiikan ja näyttelijäntaiteen etsiminen. Tutkimusryhmään kuuluu viisi tutkivaa näyttelijää (Jari Hietanen, Sari Mällinen, Taisto Reimaluoto, Ritva Sorvali ja Antti Virmavirta), neljä tutkijaa (Marja Silde, Janne Tapper, Petri Tervo ja Hannu Tuisku), projektin johtaja Esa Kirkkopelto ja projektitutkija Pauliina Hulkko. Sunnuntaina 24.1.2010 tutkimusryhmä saapuu Tampereelle esittelemään tutkimusta. Esittely koostuu kahdesta osasta, käytännöllisestä demonstraatio-osuudesta ja paneelikeskustelusta. Tarkoitus on esitellä tutkimuksen käytännöllisiä aikaansaannoksia, siihen kuuluvien yksittäisten teoreettisten tutkimusten tämänhetkistä vaihetta sekä näiden pohjalta keskustella yhdessä paikalla olevan yleisön kanssa näyttelijäntaiteesta ja näyttelijäpedagogiikan merkityksestä nykypäivän teatterissa. Esittelyyn on lisäksi kutsuttu kaksi 80-luvulla Teatterikorkeakoulussa opiskellutta tamperelaisnäyttelijää, Minna Hokkanen ja Auvo Vihro, jotka toimivat keskustelun virittäjinä. Toivotamme kaikki aiheesta kiinnostuneet tervetulleiksi tammikuiseen tapaamiseen! Näyttelijäntaide ja nykyaika -tutkimusryhmä alkuun |
|||
|
|
|||
| CINARS-seminaari tuottajille Tanssin Tiedotuskeskus
järjestää ensi viikolla täydennyskoulutusseminaarin
esittävien taiteiden tuottajille. TAIVEX-vientivalmennusohjelman
osana järjestettävän seminaarin
sisällöstä vastaa kanadalainen CINARS-organisaatio.
25.–29. tammikuuta pidettävän seminaarin otsikko on Stakes, ingredients and strategies for international touring. Työskentelyseminaarin tavoitteena on tarjota sekä teoreettista tietoa että käytännön taitoja, joita tarvitaan tuloksellisessa kansainvälisessä toiminnassa. Seminaari on räätälöity nimenomaan esittävien taiteiden tuottajien tarpeisiin. Seminaarin pääkouluttaja on Suzanne Bilodeau. Bilodeau toimii Arts Administration -oppiaineen professorina sekä HEC Montréal Institute -koulussa että Bishop’s Universityssä. Lisäksi seminaarin aikana kuullaan kotimaisia asiantuntijoita. Seminaarin sisällöstä vastaava CINARS (International Exchange for the Performing Arts) on Montréalissa, Québecissä toimiva organisaatio, joka muun muassa järjestää joka toinen vuosi maailman johtaviin kuuluvan esittävien taiteiden messutapahtuman. CINARS-seminaari on yksi TAIVEX-hankkeen koulutuksista. TAIVEX on taiteen tiedotuskeskusten yhteistyössä valmistelema ja toteuttama vientivalmennusohjelma, jonka tavoitteena on lisätä taiteen tuottajien valmiuksia toimia kansainvälisellä kentällä. Hankkeesta vastaavat Teatterin tiedotuskeskus ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus. Muut hankkeessa mukana olevat taiteen tiedotuskeskukset ovat Tanssin Tiedotuskeskus, Sirkuksen tiedotuskeskus, Näyttelyvaihtokeskus FRAME ja SKS/FILI - Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus. Lisäksi hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Helsingin, Tampereen ja Turun kaupungit, jotka osallistuvat myös hankkeen rahoitukseen. TAIVEX on osa opetusministeriön valtakunnallista, Euroopan sosiaalirahaston tuella toteutettavaa Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittämisohjelmaa ja Luova Suomi -hankekokonaisuutta. Hankkeen päärahoittaja on Hämeen ELY-keskus. Projekti alkoi 1. huhtikuuta 2009 ja se kestää vuoden 2011 loppuun. www.taivex.fi CINARS TRAINING SEMINAR: Stakes, ingredients and strategies for international touring Yhteistyössä: Tanssin Tiedotuskeskus, TAIVEX - Taiteen tiedotuskeskusten vientivalmennusohjelma alkuun |
|||
|
|
|||
|
Pohjoismaisten Moreno-päivien pääpuhujaksi saapuu teatterin ja psykodraaman erityisasiantuntija Eberhard Scheiffele Metropolia Ammattikorkeakoulun esittävän taiteen koulutusohjelma järjestää 5. – 9.2.2010 Suomen oloissa ensimmäisen, pohjoismaisen Moreno-konferenssin. Nyt teatteri ja psykodraama kirjaimellisesti kohtaavat toisensa yhteisellä näyttämöllä. Kolmiosaisen konferenssin pääpuhujaksi ja kouluttajaksi saapuu näyttelijä, psykologi ja psykodraaman kouluttaja Eberhard Scheiffele(Dr, PhD, TEP, RDT Fulbright Scholar). Sheiffele on väitellyt aiheenaan Theatre of Truth. Väitöskirja käsittelee Morenoa ja teatteria. Lisäksi kouluttajina toimivat kokeneet suomalaiset teatterin ja psykodraaman tekijät, mm. tarinateatteriryhmä FoxTrott. Idean teatterin ja psykodraaman kohtaamisesta Metropoliassa pidettävään Moreno-konferenssiin kehittivät dramaturgi, TeM, esittävän taiteen koulutusohjelman koulutusvastaava Sussa Lavonen ja konferenssin creaturgina toimiva ryhmän ohjaamisen ja soveltavien draamamenetelmien lehtori Päivi Ketonen. Hän on myös kokenut psykodraamakouluttaja TEP, työnohjaaja ja tarinateatterin erityisasiantuntija. - Psykodraama voi antaa teatterille välineitä prosessien ohjaamiseen, näyttelijäntyön kehittämiseen ja roolien rakentamiseen. Psykodraaman eri muotojen avulla voidaan tutkia myös aihepiirejä, perhesysteemejä sekä yksilöllisiä että yhteisöllisiä kysymyksenasetteluja. Psykodraama voi antaa näkökulmia produktion tai ensemblen rakentamiseen. Konferenssi ai anna valmiita vastauksia näihin kysymyksiin, mutta avaa näyttämönsä ja läsnäolonsa niiden tutkimiselle, Ketonen kertoo. Pre konferenssin (5.2.) ja Moreno-päivien (5. – 7.2.) keskeisenä sisältönä on psykodraaman ja teatterin välisten yhteyksien ja erilaisuuksien kohtaaminen ja niiden jalostaminen uusiksi, luoviksi mahdollisuuksiksi. Päivillä tutkitaan psykodraaman luonnetta teatterina ja teatterin eri osa-alueiden mahdollisuuksia psykodraaman kehittämisessä. Post konferenssin (8.-9.2.2010) teemana on aina ajankohtainen työelämän organisaatioiden ja niiden hyvinvoinnin kehittäminen teatterin ja psykodraaman keinoin. Konferenssissa on mahdollista tutustua myös Suomessa harvinaisempaan, surrealistiseen psykodraaman lajiin. Tästä esimerkkinä Kerstin Jurdell (TEP), joka on 20 vuotta kouluttanut sosiaalityöntekijöitä Ruotsissa ja muuallakin. Moreno-päivillä hänen aiheensa on filosofiasta ja taiteesta sekä Morenon ylitodellisuuden käsitteestä lähtevä surrealistinen psyko- ja sosiodraama. Jurdell toteaa haluavansa psykodraaman ulos terapiahuoneesta tapaamaan yhteiskuntaa. Vuoden 2010 Moreno-päivillä palataan psykodraaman perustajan, Jacob Levy Morenon (1891–1972) alkuperäiseen kiinnostuksen kohteeseen, teatteriin. Morenon toiminta alkoi teatterikritiikkinä kuollutta teatteria kohtaan. Hän näki teatterin kulttuurisäilykkeenä, joka joskus on saattanut ollut luovan teon tuotos, mutta toimi useimmiten yhden ihmisen idean latteana toistona. Tästä näkökulmasta Morenoa voi pitää nykyteatterin uranuurtajana. Hän painotti teatterin ”tässä ja nyt” -läsnäoloa sekä sen kontekstuaalista ja yhteisöllistä ulottuvuutta jo 1900-luvun alussa. Ohjelmassa on myös esityksiä, kuten tanssiteatteriteos Pyhä Kauhu ja Aino, Rock Ooppera. - Kokemisen arvoista voi olla tutkia sitä, miten esitys voi olla osana suurempaa kokonaisuutta ja jatkua konferenssin työpajoissa. Esitys on ikään kuin yksi kohtaus koko konferenssin isossa näytelmässä, toteaa Päivi Ketonen. www.metropolia.fi/moreno alkuun |
|||
|
|
|||
|
Karelia ENPI CBC -ohjelman infotilaisuudet
alkuunKarelia ENPI CBC -ohjelman käynnistymiseen ja ensimmäiseen hakukierrokseen liittyvät informaatiotilaisuudet järjestetään seuraavasti: Oulu 4.2.2010 klo 9:00, Hotelli-ravintola Lasaretti Kajaani 9.2.2010, klo 13:00, Kajaanin kaupunginkirjasto, Kalevala-sali Joensuu 10.2.2010, klo 9:00, Joensuun tiedepuisto, Louhela-sali Petroskoi 11.2.2010 klo 10:00, Karelia hotelli Toivotamme kaikki ohjelmasta kiinnostuneet tervetulleiksi tilaisuuksiin, mutta järjestelyjen vuoksi pyydämme teitä ilmoittamaan osallistumisestanne Oulun tilaisuuteen 27.1. ja Kajaanin, Joensuun ja Petroskoin tilaisuuksiin 1.2. mennessä sähköpostitse osoitteeseen info(at)kareliaenpi.eu. Karelia ENPI CBC -ohjelma Pohjois-Pohjanmaan liitto Kauppurienkatu 8 A, 90100 OULU info(at)kareliaenpi.eu www.kareliaenpi.eu |
|||
|
|
|||
|
Stella Polariksen kurssit Kaapelitehtaalla
alkuunStella Polaris järjestää säännöllisesti kursseja improvisaatiosta kiinnostuneille sekä sitä jo pidempään harrastaneille. Päivien sisältöä: luovuus ja spontaanisuus, hyväksyntä & tyrmäys, kehonviestintä & statukset. Peruskurssi on tarjoitettu kaikille vuorovaikutuksesta sekä improvisaatiosta kiinnostuneille. Jatkokurssille edellytyksenä on peruskurssin suorittaminen. Kevään kurssiaikatalut : Peruskurssi helmikuun 6-7 klo 10-16. Opettajana Teijo Eloranta. Jatkokurssi maaliskuun 27-28 klo 10-16. Opettajana Sari Havas. Hinta: 100 euroa + 22 % alv www.stella-polaris.fi Improv for Beginners Days: 6-7.3.2010, time 10.00-16.00 Now you have an rare apportunity to participate in a impov workshop in english. Interapersonal skills voice and posture, stress management, self-awareness. Interpersonal skills - listening skills, body language, self-confidence. Teamwork - trust, commitment, accontability. Let´s make happu mistakes and have fun togetter! teacher: Micke Rejström place: Cable Ractory, Turbiinisali, Tallberginkatu 1, Helsinki costs: 100 euros + 22% vat |
|||
|
|
|||
|
Latvian Theatre Showcase 2010
järjestetään 27.-30.4.2010
alkuunLatvian Theatre Showcase 2010 järjestetään 27.-30.4.2010 Lopullinen ohjelma julkistetaan maaliskuun lopussa. Seuraa nettisivuja: www.theatre.lv Latvian Showcase of the most recent theatre and dance performances produced in Latvia, om Riga . The detailed program will be announced in March, but we already would like to give you some tips of what to see during those four days in Riga. The Latvian Showcase will feature the latest productions of Alvis Hermanis at the New Riga Theatre – one of the premieres of this season and a hit of the last season “Grandfather”, which got the Award as the Best Latvian performance 2008/2009. Latvian National Theatre will present a new production of well known Russian director Kirill Serebrennikov – “Dead Souls” by Nikolai Gogol, and the latest productions of Viesturs Kairiss – Jokum Rohde’s “Pinocchio's Ashes” and Odon von Horvath’s “Kasimir and Karoline”. The program will include also several productions of the younger generation of Latvian theatre makers – a site specific school drama about the teenage loneliness and cruelty “The Battle at…” taking place in a real school environment (director Martins Eihe), “…Tell Me about…” by Inese Micule who has received the Debut of 2008/09 award, and the “New Grandpa’s Show” by the object theatre umka.lv among others. The dance scene will be represented with the “Mannersache” – collaboration between Latvian dancers and Slovenian choreographer Branko Potocan, and Olga Zitlukhina’s collaboration with Latvian National Opera ballet dancers. Translation into English will be provided to the majority of the performances. We will also offer an introduction on the current situation and context of Latvian theatre and organize meetings and discussions with theatre makers and critics. Please, follow the updates at our web site www.theatre.lv |
|||
|
|
|||
|
Teatterin
tiedotuskeskus tiedottaa ja tilastoi
ja tukee teatterin verkottumista ja vaihtoa. Teatterin tiedotuskeskus Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki puh. 09-2511 2120, fax 09-2511 2125 www.teatteri.org |
|||
|
|
Anna palautetta! - Poistakaa
nimeni postituslistalta - Lähettäkää tämä
tiedote myös osoitteella:
lähetä viesti meille. |
|