finpalkki


Nro 3 / 30.1.2009



Tinfo koordinoi kahta uutta hanketta, apurahoja jaettu, suomalaisia ulkomailla, koulutusta, hakuja







TINFO vetää ja koordinoi kahta hanketta
Seeds of Imagination pyrkii edistämään suomalaisen ja venäläisen teatterikentän yhteistyötä
PRACTICS-hanke kehittää taiteilijoiden liikkuvuutta
Taiteen keskustoimikunta jakanut kohdeapurahoja ja avustuksia
Lastenkulttuurin avustuksina jaettiin 480 000 euroa
Elokuvataiteen apurahoja myönnettiin 812 000 euroa
Kirjallisuuden apurahoja myönnettiin 200 000 euroa
Muotoilutoimikunnan apurahoja myönnettiin 350 000 euroa
Suomalaisia ulkomailla
Kristian Smedsin Mental Finland saa ensi-iltansa Brysselissä
La Libre Belgique: Suomi on teatterin paratiisi
Suomen Kansallisbaletti vieraili Macaossa
Koulutusta, hakuja, muuta
Antiikin draamaa  käsittelevä kollokvio
Yksin Sateessa? -festivaalille haetaan tanssiteoksia
Liikkuvuustuen hakukierros aukeaa helmikuussa
Kritiikkiportti kokoaa yhteen taidearvosteluja
AsoloArtFilmFestival, kilpailu
Manchester School of Theatre, kaksi koulutusohjelmaa: Acting ja Movement Practice

alkuun







Seeds of Imagination pyrkii edistämään suomalaisen ja venäläisen teatterikentän yhteistyötä

Teatterin tiedotuskeskuksen koordinoima hanke ”Seeds of Imagination” menestyi Euroopan komission ja Venäjän kumppanuusohjelman (Intstitution Building Partnership Programme / Support to EU-Russia Cultural Cooperative Iniatiatives) hankehaussa ja sai tukea EU:lta 300.000 euroa. Hanke alkaa 1.3.2009 ja kestää 18 kuukautta. Hankkeen avulla Teatterin tiedotuskeskus rakentaa ja vahvistaa teatterikentän yhteistyötä Venäjän ja Suomen välillä. Kohderyhmänä ovat ammattiteatterikentän toimijat eli teatterit, esittävän taiteen ryhmät, alan koulutus ja festivaalitoiminta sekä alan ammattilaiset: näyttelijät, ohjaajat, visuaaliset suunnittelijat, kirjoittajat, alan opiskelijat, tuottajat, kriitikot, kääntäjät, ym.

Projektin tavoitteina on:
- rakentaa vahvaa kumppanuutta taitoja, kokemuksia ja tietoa vaihtamalla
- luoda kulttuurien välistä dialogia perustaksi Venäjän ja Suomen teatteriammattilaisten ja instituutioiden tulevalle yhteistyölle
- tukea eurooppalaisia arvoja ja vahvistaa eurooppalaista identiteettiä
- kasvattaa tietämystä suomalaisesta ja venäläisestä teatterista ja edistää näyttämötekstien, produktioiden, alan koulutuksen ja taiteilijoiden sekä muiden asiantuntijoiden saavutettavuutta ja vaihtoa Suomen ja Venäjän välillä
- helpottaa ja rohkaista kansalliset ja kulttuuriset rajat ylittävää liikkuvuutta

Projektissa on kaksi osiota: ”Learning & Sharing” (oppiminen ja jakaminen) –osion tavoitteena on käynnistää dialogia Suomen ja Venäjän teatterialan ammattilaisten kesken. Taiteellisissa mestariluokissa ja työpajoissa sekä seminaareissa, joita järjestetään mm. lastenteatterista, kääntämisestä, teatterin hallinnosta ja kiertuetoiminnasta jaetaan kokemuksia ja parhaita toimintamalleja. Parhaiden eurooppalaisten asiantuntijoiden avulla järjestetään kansainvälistä verkostoitumista, liikkuvuutta ja kulttuurituottamista koskevaa koulutusta Venäjän teatteriliiton alueellisissa kokouksissa. Toinen osio kulkee nimellä ”Reading & Performing” (Lukeminen ja esittäminen) ja siihen kuuluu lukuteatteria sekä venäläis-suomalaisten yhteistuotantojen tukemista. Projekti on myös mukana suomalais-venäläis-ruotsalais-virolaisen näytelmäkilpailun järjestelyissä ja tukee uuden venäjänkielisen näytelmän syntymistä.

Partnerit toivovat tämän projektin siemenien itävän kukiksi ja puiksi. Tavoitteena on alan yhteisöjen kestävä kumppanuus Suomen ja Venäjän välillä sekä taiteellisen yhteistyön lisääntyminen.  

Projektin partnerit ovat:
Teatterin tiedotuskeskus TINFO, Suomi
Kulttuurikeskus Korjaamo, Suomi
Turun kaupunginteatteri, Suomi
Suomen Pietarin instituutti, Pietari
State Saint-Petersburg Drama Theatre “Priut Comedianta”, Pietari
Baltic International Festival Center, Pietari
Meyerhold Center, Moskova
School of Modern Drama, Moskova
Project Open Stage, Moskova
Theatre Union of the Russian Federation, Moskova
Omsk State Drama Fifth Theatre, Siperia

Lisäksi projektin yhteistyökumppaneita ovat Produforum, Suomen Pietarin konsulaatti, Omskin Dostojevski yliopisto, Ruotsin Riksteatern ja Tallinna2011-säätiö.

Vaikka hakemuksen suomalaisina partnereina ovat ainoastaan Turun kaupunginteatteri ja Kulttuurikeskus Korjaamo, on hankkeen tavoitteena luoda suomalais-venäläisiä yhteyksiä koko suomalaisen teatterikentän ja hankkeen venäläisten osapuolten kesken. Teatterin tiedotuskeskus järjestää Suomi-Venäjä-yhteistyöstä kiinnostuneelle suomalaiselle teatterikentälle tarkoitetun seminaarin Seeds of Imagination –hankkeesta maaliskuun 12. päivänä Teatterikulman Komedia-kokoushuoneessa, Meritullinkatu 33.

Projektipäällikkönä ja assistenttina aloittavat Teatterin tiedotuskeskuksessa 1.3.2009 Helena Autio-Meloni ja Anna Sidorova. Lisätietoja TINFOn johtaja Riitta Seppälä, 09 25112121.

Projektia rahoittaa Euroopan unioni

alkuun







PRACTICS-hanke kehittää taiteilijoiden liikkuvuutta

Taiteilijoiden ja muiden kulttuurialan toimijoiden kansainvälinen liikkuvuus on EU:n kulttuuriohjelmien keskeisiä strategisia tavoitteita. Siihen liittyen Euroopan komissio käynnisti kesäkuussa 2008 erillisen pilottihankehaun hankkeille, joiden tavoitteena on kehittää liikkuvuuden edellytyksiä EU-tasolla ja jotka verkottavat liikkuvuutta edistäviä kulttuurialan rakenteita. Euroopan komissio päätti tukea neljää hakemusta. Yksi tuettavista hankkeista on Teatterin tiedotuskeskuksen koordinoima hanke ”See Mobile See Practical” eli lyhyemmin PRACTICS. Kolmivuotinen hanke sai komissiolta tukea 349.488 euroa. Hankkeen Kick off pidettiin Brysselissä 13-14.1.2009. Hankkeen toteutusaika on 1.12.2008-30.11.2011.

PRACTICS-hanke rakentuu ideoille, jotka nousivat esiin Teatterin tiedotuskeskuksen koordinoiman ja EU:n Työntekijöiden liikkuvuuden teemavuoden 2006 puitteissa toteuttaman ”Mobile.Home” –hankkeen tuloksina. Projektin tuottama selvitys ”Impediments to Mobility in EU Live Performance Sector and on Possible Solutions” kartoittaa esittävän taiteen sektorin liikkuvuuden esteitä sekä näiden mahdollisia ratkaisuja EU:ssa. PRACTICS jatkaa tästä laajentaen näkökulmaa kattamaan kulttuurin eri sektorit ja paneutuen erityisesti toimintamalleihin, joilla kehitetään taidekentän toimijoiden kansainvälistä liikkuvuutta edistävää tiedonjakelua.

Projekti kehittää ja pilotoi ns. EU:n kulttuurisen liikkuvuuden kontaktipisteitä (”EU Cultural Mobility Contact Points” – CMCPs) neljässä maassa (Belgia, Espanja, Wales ja Alankomaat) ja tekee kartoitusta kahdessa muussa maassa (Suomi ja Italia). Tavoitteena on luoda taiteen kentän tarpeisiin yhden luukun periaatteella toimiva kansainvälisen liikkuvuuden kysymyksissä asiantunteva tiedotuspiste, josta saa myös hallinnollista apua. Kolmivuotisella projektikaudella tämä tapahtuu vain em. neljässä maassa, mutta pilotoinnin ja kartoituksen pohjalta projekti määrittelee tärkeimmät liikkuvuutta edistävät tekijät ja muotoilee EU:lle ja jäsenmaille suosituksia toimintamalleiksi liikkuvuuden esteiden voittamiseksi, esimerkiksi ehdotuksen CMCP-verkoston pysyvistä rakenteista.Hankekumppanit ovat toimijoita, joiden toiminnan keskiössä on joko kulttuurin kentän kansainvälisen vuorovaikutuksen ja liikkuvuuden tukeminen tai kansalaisten liikkuvuuden edistäminen EU:ssa. Yhteisen projektin ja verkottumisen avulla pyritään myös jakamaan parhaita käytäntöjä ja toimintamalleja ja kehittämään omaa osaamista.

Hankkeen toteuttajakumppanit ovat:
Teatterin tiedotuskeskus, Suomi (pääkoordinaattori)
Het Kunstenloket, Belgia
Stichting Internationale Culturele Activiteiten SICA, Alankomaat
The Arts Council of Wales ACW/WAI, Wales
Fundació Interarts per a la Cooperació Cultural Internacional, Espanja
Fondazione Fitzcarraldo, Italia
Performing Arts Employers Associations League Europe Pearle*, Belgia
Association Européenne des Conservatoires AEC, Alankomaat
European League of Institutes of the Arts ELIA, Alankomaat
European Citizen Action Service ECAS, Belgia
International Network for International Performing Arts IETM, Belgia

Yhteistyöpartnereita ovat lisäksi:
The Network of European Museum Organisations NEMO, Saksa
Romanian Museum of Network, Romania

Lisätietoja: Teatterin tiedotuskeskus, johtaja Riitta Seppälä (09-25112121) ja projektikoordinaattori Martina Marti  (09-25112126). www.teatteri.org

Projektia rahoittaa Euroopan unioni
alkuun







Lastenkulttuurin avustuksina jaettiin 480 000 euroa

Taiteen keskustoimikunnan lastenkulttuurijaosto on jakanut 480 000 euroa lastenkulttuurin kohdeapurahoihin ja erityisavustuksiin vuodelle 2009. Kohdeapurahoja jaettiin 49 taiteilijalle tai työryhmälle, yhteensä 169 500 euroa. Hakemuksia saapui 193.  Erityisavustuksia jaettiin 75 yhteisölle, yhteensä 310 500 euroa. Hakijoita oli 198.

Lastenkulttuurijaosto painotti hankkeita, jotka edistävät taiteilijan ja lapsen välistä vuorovaikutusta taidekasvatuksessa tai kehittävät koululaisten iltapäivätoiminnan taidesisältöjä. Lisäksi suosittiin monikulttuurisuutta sekä lasten ja nuorten omaa tekemistä edistäviä hankkeita.

Kohdeapurahat

Aho Henna 1000 € taidekasvatusmateriaalipakettien tuottamiseen
Asikainen Vesa-Petteri ja työryhmä 2000 € unkarilaisen kansansadun sovittamiseen ja ohjaamiseen
Forsman Jari 3000 € elokuvahankkeen kuluihin
Grönroos Henrik och arbetsgruppen 3000 € för kostnader av barnkulturföreställningen
Hartikainen Petra ja työryhmä 3000 € Kalevala-näyttelyn äänimaailman valmistamiseen
Heinänen Tiina 3000 € ympäristötaideleirin kuluihin
Hoisko Maija 5000 € Kalsarikirahvi-tanssiteatteriteoksen kuluihin
Holmberg Annina 1000 € lasten kuvakirjan kirjoittamiseen
Hyvärinen Anne 3000 € draamatyöpajan kuluihin
Immonen Satu ja työryhmä 7000 € Autoillen-tanssiteoksen kuluihin
Järvelä Mauno 8000 € Näppärimusaa IV –nuottijulkaisun tekemiseen
Kaskela Markku 2000 € lastenromaanin kirjoittamiseen
Koivunen Simo 5000 € Sarjiskoulu 2 -oppaan kirjoittamiseen
Kuikka Markus ja työryhmä 1500 € Bravade-nokkahuiluyhtyeen konserttien järjestämiseen
Köngäs Katja ja työryhmä 2000 € Punk Peppi -tanssiteatteriteoksen valmistamiseen
Lajunen Elina ja työryhmä 4000 € kurkistuslaatikon toteuttamiseen
Lampela Markus ja työryhmä 4000 € konserttikiertueen esiintymispalkkioihin Lappi Anja 2000 € taiteilijapankin luomiseen iltapäiväkerhoille
Laurema Esa ja työryhmä 4000 € interaktiivisen nukketeatteriesityksen/valokoulun kuluihin
Lerche Pauliina ja työryhmä 2000 € konserttikiertueen kuluihin
Leskinen Terhi 2000 € lasten- ja nuortenkirjallisuuden suomentamiseen Lihavainen Anne 2000 € näytelmätyöpajojen kuluihin
Louhelainen Anna ja työryhmä 6000 € nukketeatteriesityksen kuluihin
Mäki Harri István 2000 € lastenromaanin kirjoittamiseen
Nasretdin Fazile ja työryhmä 2500 € saturunoelmakirjan painatuskuluihin Paavilainen Eeva ja työryhmä 7000 € nuorisomusikaalin kuluihin
Palokangas-Sirviö Minna ja työryhmä 4000 € tanssivien sanataidetyöpajojen kuluihin
Palviainen Jukka-Pekka 1000 € nuorten kirjoittajien ohjaamiseen
Peltoniemi Sari 4000 € lastenromaanin kirjoittamiseen
Pirilä Marja 4000 € valokuvaus- ja kirjoitustyöpajan sekä näyttelyn kuluihin, Pispa Kaija 4000 € lastenromaanin kirjoittamiseen
Pitkänen Peikko 2000 € lastenkirjallisuuden suomentamiseen
Poranen Laura 7000 € sirkusesityksen ja iltapäiväkerhokiertueen kuluihin Porkka Kirsi 2500 € lastenkuunnelmien kirjoittamiseen ja lastenkirjan tekemiseen
Puikkonen Arja ja työryhmä 2000 € sanataidetyöpajojen kuluihin
Puranen Tiina ja työryhmä 4000 € nukketeatteriesityksen kuluihin
Pyylampi Leena 1000 € lasten tekemien runojen säveltämiseen
Renvall Markus 5000 € Medialeikki-projektin valmistamiseen
Saure Maire ja työryhmä 7000 € lastenteatteriproduktion kuluihin
Sippo Inga ja työryhmä 3000 € taideleirin kuluihin
Tapola Katri 3000 € lastenkulttuurihankkeen kuluihin sekä lastenkirjan kirjoittamiseen
Tharmaratnam Fiona ja työryhmä 4000 € päiväkotikonserttien kuluihin Tirkkonen-Tsarkov Sari ja työryhmä 3000 € kahden satunäytelmän kuluihin Toivonen Pive 3000 € kuvataidetyöpajojen kuluihin
Tonttila Pekka ja työryhmä 4500 € Pellekaija Pum -orkesterin kiertuekuluihin Vaalio Harri (Wallu) 5000 € lasten sarjakuvan nettisivujen kuluihin Vepsäläinen Heli 4000 € tanssiteatteriteoksen kuluihin
Vesander Ulla 1500 € terapeuttisten taideryhmien järjestämiseen
Vuotila Aaro 4000 € kiertävän lastenteatteriesityksen kuluihin.

Erityisavustukset

AV-arkki ry 3000 € videokurssin kustannuksiin
Anti - Contemporary Art Festival ry 3000 € festivaalin järjestämiseen
Aurinkoinen tulevaisuus ry 5000 € Leikkivallankumous-hankkeen valmisteluun
Cinemaissi-Latinalaisamerikkalaisen elokuvan yhdistys ry 2000 € monikulttuuristen animaatiotyöpajojen järjestämiseen
DaCi Suomen jaos/Tanssin varhaiskasvattajat ry / DaCi-Finland 3000 € lastentanssin opettajien koulutukseen
DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaaliyhdistys ry 5000 € Dokkino-dokumenttielokuvatapahtuman järjestämiseen
Eteläkarjalaisten nuorisoseurojen liitto ry 2000 € Ugrijuhlan työpajojen ja koulukonserttien järjestämiseen
Euran kunta 2000 € kesälomatoiminnan ja taidetyöpajan järjestämiseen
Flyktingvännerna rf 4000 € för mångkulturell barnprojekt
Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus rf 5000 € ArtPro-hankkeen toteuttamiseen
Framil ry 6000 € Lasse-lastenteatterin kehittämiseen
Föreningen Luckan rf 3000 € för barnkulturprojekt
Hakunilan kansainvälinen yhdistys rylastenkulttuuriprojekteihin
Helsingin Taiteilijaseura ry / kuvataidekoulu 4000 € dysfasialuokkien taidekasvatusprojektin kuluihin
Hollolan Nuorisoseura ry 4000 € kerhotoiminnan käynnistämiseen
Ilmajoen Luoman kyläseura ry 3000 € sanataideopetuksen järjestämiseen Improvisaatioteatteri Häpeämättömät ry 7500 € teatteri- ja musiikki-improvisaatioesitysten ja työpajojen järjestämiseen
Itä-Vantaan Somalikulttuuri yhdistys ry 2000 € muslimilasten kuvataideopetuksen järjestämiseen
Joensuun Taiteilijaseura ry 4000 € museopedagogisten pajojen järjestämiseen
Kajaanin Harrastajateatteri ry 6000 € Nopean toiminnan joukot -koulutusprojektin kuluihin
Kalevan Nuorten Lapin piiri ry 7000 € iltapäiväkerhotoimintaan
Kalevan Nuorten Liitto ry 6000 € leirien järjestämiseen
Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry 5500 € lastenradiohankkeen kuluihin
Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskus ry 8000 € Laululeikkikirjan tuottamiseen ja Lettimieskurssien kuluihin
Kansanmusiikkiopiston kannatusyhdistys ry 2000 € lasten kansanmusiikkileirin järjestämiseen
Kanteleliitto ry 3000 € oppimateriaalihankkeen kuluihin
Kapsäkki Osuuskunta 10000 € lastenoopperatuotantojen toteuttamiseen
Kaskas-musiikki ay 5000 € konserttikiertueen kuluihin
Keravan Taidesäätiö/Keravan taidemuseo 4000 € taiteilijoiden ohjaamien työpajojen kuluihin
Keravan kaupunki/kulttuuritoimi 2000 € lastenkulttuuritapahtuman tuottamiseen
Kirkkonummen Kirjaston Ystävät ry 1200 € sanataidekoulun yhteistyöprojektin kuluihin
Kokkolan Oopperayhdistys ry-Karleby Operaförening rf 8000 € lastenoopperan toteuttamiseen
Kotkan kaupunki 8000 € Lasten Kulttuuriviikkojen järjestämiseen
Kulttuuriosuuskunta G-voima 4500 € iltapäiväkerhotoimintaan
Kulttuuriosuuskunta G-voima 4500 € tanssiteoksen kuluihin
Kulttuuriyhdistys Kurpitsa ry 2000 € lastenkulttuuripäivien järjestämiseen
Kuopion konservatorion kannatusyhdistys ry 6000 € lastenoopperan toteuttamiseen
Kuopion seudun käsi- ja taideteollisuus ry 5000 € lasten käsityöleirin kuluihin
Kurjenpolvet ry  4000 € Nuorilta, nuorille, nuorten kanssa -työpajoihin ja esityksiin
Kuukulkurit 4500 € Till Sacko -tanssiteoksen tuotantokuluihin
Kuvataidekoulu Konstis 3000 € för att fördjupa konstnärliga innehållet på eftis och för ett konstprojekt
Lahden kaupunki 3000 € erityisluokkien sirkusleirin kuluihin
Lapin nukketeatteriyhdistys ry 4000 € nukketeatterityöpajojen järjestämiseen
Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki ry 3000 € nuorten arkkitehtuurityöpajan järjestämiseen
Lasten- ja nuortenkulttuurin kehittämisyhdistys Konstix ry 5000 € lastenkulttuurifestivaalin järjestämiseen
Musiikkikoulu Grooven kannatusyhdistys ry 3000 € popmusiikkileirien järjestämiseen
Notajar Music Oy 10000 € Lauluyhtye Rajattoman koulukiertueen kuluihin
Nukketeatteri Reaktori 3000 € nukketeatteriesityksen kuluihin
Osuuskunta Turun Kirjakahvila 2000 € ekologisen lastentapahtuman ja lastenviikon järjestämiseen
Outokummun Taideyhdistys ry 1700 € kuvataiteen kisällipajan toimintaan
Outokummun teatterin kannatusyhdistys ry 4000 € Erityinen lapsuus -tapahtumakokonaisuuden järjestämiseen
Paraisten Kulttuuriyhdistys ry 4000 € iltapäiväkerhotoimintaan
PerformanceSirkusyhdistys ry 3000 € draamapedagogisen ympäristökasvatushankkeen toteuttamiseen
Pirkanmaan elokuvakeskus ry (PEK ry) 5000 € Videotivoli-festivaalin järjestämiseen
Pitskun Kyläkirkon Kulttuuriyhdistys ry 5500 € Sukupolvien Pitäjänmäki -hankkeen kuluihin
Pohjois-Savon kirjallinen yhdistys Vestäjät ry 4000 € Kirjakantti-tapahtuman toteuttamiseen
Rahvaanmusiikin kerho ry 5000 € Rahvaanmusiikin juhlaviikko -festivaalin toteuttamiseen
Ruokolahden Taideyhdistys ry 1500 € lasten ja nuorten taideleirin järjestämiseen
Salo - Lasten Laulukaupunki ry 6000 € Rumpuiltis-hankkeen toteuttamiseen
Sanataideyhdistys Yöstäjä ry  1500 € kirjallisuus- ja sanataideohjelman toteuttamiseen
Suomen Unima ry 8000 € nukketeatteritapahtuman toteuttamiseen
Suomen sanataideopetuksen seura ry 1600 € Etelä-Karjalan sanataideleirin järjestämiseen
Sydkustens landskapsförbund rf 5000 € för kostnader av eftisordverkstäder
Taidekeskus Ahjon kannatusyhdistys ry 4000 € monitaidetyöpajojen kuluihin
Taideseura Savea ry 5000 € Savisalkku-kurssien toteuttamiseen
Totem-teatterin kannatusyhdistys ry-Garantiförening för TOTEM-teatern rf 5000 € Totem-taidekasvatushankkeen toteuttamiseen
Tulen ja jään veljeskunta ry 4000 € Tulen ja jään tapahtuman järjestämiseen
Turun Sanataideyhdistys ry 2000 € Kompassi-projektin kuluihin
Työväen Näyttämöiden Liitto ry 5000 € Murros-teatterifestivaalin järjestämiseen
Ukri ry 3000 € sanataideleirien ja -tapahtuman järjestämiseen
Understödsföreningen för Oravais Skolmusikkår rf 2000 € för projektkostnader
Valkea kääpiö ry 2000 € tanssiteoksen valmistuskuluihin
Valokuvakeskus Nykyaika ry 5000 € valokuvatyöpajojen järjestämiseen
Victor Barsokevitsch-Seura ry/ VB-valokuvakeskus 3000 € Kurkistus-valokuvausprojektin toteuttamiseen
Vääräpyörä ry 2000 € lasten ja nuorten teatterityöpajatoimintaan

www.taiteenkeskustoimikunta.fi

alkuun







Elokuvataiteen apurahoja myönnettiin 812 000 euroa

Valtion elokuvataidetoimikunta on myöntänyt apurahat ja avustukset vuodelle 2009. Hakemuksia saapui 133 ja apurahoja tai avustuksia myönnettiin 63 hakijalle yhteensä 812 000 euroa. Ohessa lista jaetuista kohdeapurahoista. Yhteisöille jaetut toiminta-avustukset ja erityisavustukset löydät taiteen keskustoimikunnan nettisivuilta.

Kohdeapurahat

Aalto Rostislav ja työryhmä 2 000 € elokuvatapahtuman järjestämiseen
Blom Risto-Pekka 3 000 € pitkän näytelmäelokuvan käsikirjoituksen 1. versioon
Halttunen Tuija 3 300 € dokumenttielokuvan ennakkotutkimus- ja käsikirjoitustyöhön
Hristov Tonislav 3 000 € dokumentin ennakkosuunnitteluun sekä tausta- ja arkistotutkimukseen
Huttu-Hiltunen Heikki 3 000 € dokumenttielokuvan ennakkotutkimukseen ja käsikirjoittamiseen
Junkkonen Mervi 2 500 € dokumenttielokuvan ennakkosuunnitteluun
Jänkälä Tita 3 000 € elokuvarunon ennakko- ja kuvasuunnitteluun
Koski Kari Juhana (KJ. Koski) ja työryhmä 4 000 € dokumenttielokuvan ennakkosuunnitteluun sekä käsikirjoitukseen
Kuivalainen Anu 3 000 € pitkän dokumenttielokuvan käsikirjoitukseen
Lindstedt Laura ja työryhmä 3 000 € esseedokumentin käsikirjoituksen suunnitteluun ja taustatutkimusmatkaan
Mattila Mika 3 000 € dokumenttielokuvan ennakkotutkimukseen ja käsikirjoitukseen
Mikkonen Marja 3 000 € dokumenttielokuvan taustatutkimukseen ja suunnitteluun
Mustonen Seppo 2 000 € Kaivoskaupungin elokuvatoiminta -teoksen kirjoittamiseen ja aineiston hankintaan
Oroza Benjamin 3 000 € lyhyen musiikkielokuvateoksen ennakkosuunnittelu- ja käsikirjoitustyöhön
Ripatti Mika 3 000 € dokumenttielokuvan käsikirjoitustyöhön ja ennakkotutkimusmatkaan
Rustanius Seppo ja työryhmä 3 000 € dokumenttielokuvan lopullisen kuvauskäsikirjoituksen kirjoittamiseen
Suhonen Ville 2 000 € dokumenttielokuvan ennakkovalmisteluun
Suominen Niina 3 000 € dokumentaarisen animaatioelokuvan ennakkosuunnitteluun ja käsikirjoittamiseen

www.taiteenkeskustoimikunta.fi

alkuun







Kirjallisuuden apurahoja myönnettiin 200 000 euroa

Valtion kirjallisuustoimikunta on jakanut kirjailijoiden ja kääntäjien kohdeapurahat sekä erityisavustukset kirjallisuuden edistämiseen vuodelle 2009. Kohdeapurahahakemuksia saapui 124  ja apurahoja myönnettiin 20 hakijalle, yhteensä  40 000 euroa. Yhteisöjen erityisavustushakemuksia saapui 68 ja avustuksia myönnettiin 35 hakijalle, yhteensä  160 000 euroa.  Mm. Marjo Niemi sai 2000 euroa romaanin kirjoittamiseen.

www.taiteenkeskustoimikunta.fi


alkuun







Muotoilutoimikunnan apurahoja myönnetiin 350 000 euroa

Valtion muotoilutoimikunta on myöntänyt kohdeapurahoja ja erityisavustuksia muotoilua edistäviin projekteihin yhteensä 350 000 euroa. Hakemuksia jätettiin yhteensä 255 ja avustuksia myönnettiin 95 projektiin. Yksityisille jaettavista muotoilun kohdeapurahoista mainittakoon Markku Hoikkalan saama 3000 euron tuki Jurtan kehittämiskuluihin. Muut yksityisten ja yhteisöjen erityisavustukset ovat luettavissa taiteen keskustoimikunnan nettisivuilla.

www.taiteenkeskustoimikunta.fi

alkuun







Kristian Smedsin Mental Finland saa ensi-iltansa Brysselissä

Kristian Smedsin uusi ohjaustyö Mental Finland saa ensi-iltansa Brysselissä 11. helmikuuta 2009. Mental Finland kertoo vapaudesta, identiteetistä ja ihmisyydestä mediatodellisuuden muovaamassa maailmassa. Mitä jää jäljelle ihmisestä ja todellisuudesta kun kaikki ympärillä on muuttunut fiktioksi?

Kristian Smedsin käsikirjoittaman ja ohjaaman näytelmän toteuttamiseen osallistuu parinkymmenen hengen taiteilijatiimi yli kymmenestä eri maasta. Videosuunnittelu on Kansallisteatterin Tuntemattoman sotilaan visuaalisen ilmeen luoneen Ville Hyvösen käsialaa. Lavastuksesta ja puvuista vastaa liettualainen Jurate Paulekaité. Esityksen dramaturgi Ivo Kuyl sekä valosuunnittelija Gérard Maraite kuuluvat omien taiteenlajiensa kärkikastiin.

Mental Finlandin ensi-ilta on Brysselin flaaminkielisessä kansallisteatterissa KVS:ssä 11. helmikuuta 2009. Ensi-illan jälkeen esityksiä on Brysselissä kahdeksan: 13., 14., 15., 17., 18., 20., 21. ja 22. helmikuuta.

Mental Finland toteutetaan Smeds Ensemblen ja brysseliläisen KVS-teatterin yhteistuotantona. Projektin muita osatuottajia ovat Suomen Kansallisteatteri sekä Euroopan vuoden 2009 kulttuuripääkaupungit, Itävallan Linz ja Liettuan Vilna. Molemmissa kulttuuripääkaupungeissa esitys vierailee lokakuussa 2009.

Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 550 000 euroa, joista Smeds Ensemblen osuus on 200 000. Hanketta ovat rahoittaneet Suomen Kulttuurirahasto, Opetusministeriö, Alfred Kordelinin säätiö ja Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus.

www.mentalfinland.com       www.smedsensemble.fi

alkuun







La Libre Belgique: Suomi on teatterin paratiisi

La Libre Belgique (LLB) -päivälehden teatterikriitikko Guy Duplat kirjoittaa kaksiosaisen kirjoitussarjansa Suomi, kulttuurin paratiisi ensimmäisessä osassa suomalaisesta teatterista. Kristian Smedsin Tuntematon sotilas Kansallisteatterissa imaisee katsojan mukaansa suoralta kädeltä, ja 11.2. Brysselissä ensi-iltansa saavalta Smedsin näytelmältä Mental Finland on lupa odottaa yhtä voimakasta kokemusta, kirjoittaa Duplat

Vuonna 2008 myytiin 5,6 miljoonan asukkaan Suomessa 2,6 miljoonaa pääsylippua ja Suomessa onkin ehkä maailman tihein teatteriverkko, selittää Duplat suomalaisen teatterielämän taustaa. Kielikiistojen kanssa painivasta Belgiasta tulevalle kriitikolle on ihmetyksen aihe myös se, että kaksikielisessä Suomessa esitetään teatteria myös ruotsiksi, vaikka vain kuusi prosenttia kansasta puhuu ruotsia äidinkielenään.

Duplat'n haastattelema Kansallisteatterin dramaturgi Ewa Buchwald kertoo, että suomalaista teatteria voidaan lähtökohdiltaan kutsua "kansan teatteriksi", sillä se kehittyi kansan keskuudessa suullisesti, kuten Suomen kansalliseepos Kalevalakin. Teatteri liittyi myös voimakkaasti kansallistunnon nousuun Suomessa.

Suomalainen teatteri on traditioltaan hyvin realistista ja erittäin ilmaisuvoimaista, ja tästä traditiosta myös suomalaisen näyttämön tähti, Kristian Smeds, ammentaa voiman esityksiinsä, toteaa Duplat. Smedsin jo vuonna 2006 ensi-iltansa saanut Tuntematon sotilas on esitys, jota ei vain seurata, vaan johon katsoja uppoaa suoralta kädeltä, kertoo Duplat. Alusta asti esityksellä on "hurja" rytmi eikä Smedsin mielikuvituksella ole rajoja, vaan hän käyttää kaikkia mahdollisia keinoja: kuolleet neuvostosotilaat ovat pesukoneiden runkoja, valtavia kuvia heijastetaan näyttämöllä olevalle kankaalle ja näyttelijät esittävät kaikenlaista musiikkia rockista kansanlauluihin. Duplat löytää yhtymäkohtia jopa Moskovaan ja tsetseeneihin kun näyttelijät levittäytyvät aseineen teatterisaliin, jonka "valtausta" seurataan infrapunakameroiden välityksellä.

Esitys on suunnattoman tehokas ja sitä voi seurata vaivatta huolimatta siitä, että se on suomenkielinen, toteaa Duplat. Yhtä voimakasta esitystä on lupa odottaa myös Smedsin uusimmalta projektilta Mental Finland, joka saa ensi-iltansa Brysselissä 11.2.2009, kirjoittaa Duplat. Lopuksi Duplat siteeraa Smedsiä: "Teatterin on oltava susi, ei lammas", sanoo Smeds, ja vertaa itseään "isorintaiseen naiseen, joka lisää löylyä saunassa saaden muut hikoilemaan, joka ei pelkää mitään ja pysyy kuumuuden keskellä."

Käännös: Suomen suurlähetystö, Bryssel

La Libre Belgique

alkuun







Suomen Kansallisbaletti vieraili Macaossa

Suomen Kansallisbaletti vieraili Macaon Kulttuurikeskuksessa 21. ja 22. tammikuuta 2009. Kansallisbaletti esitti John Neumeierin baletin Lokki, joka sai ensi-iltansa Kansallisbaletissa vuonna 2006. Baletin päätehtävissä Macaon esityksissä tanssi kaksi miehitystä; Ninan roolissa nähtiin Mira Ollila ja Asta Lindholm, Arkadinan roolissa Anastasia Dunets ja Petia Ilieva, Kostjan roolissa Kare Länsivuori ja Jani Talo sekä Trigorinin roolissa Wilfried Jacobs ja Nicholas Ziegler.

Verkkolehti Ballet.co Magazine kirjoitti vierailusta seuraavasti: ”Kare Länsivuori oli vaikuttava kuvatessaan Kostjan sisäistä ristiriitaa. Wilfried Jacobsin tulkinta Trigorinista oli jopa tätäkin parempi. Pitkä ja komea tanssija hurmasi läsnäolollaan ja esiintyminen oli luonnollista. Mira Ollilan Ninassa oli loistoa ja viattomuutta. Anastasia Dunets oli hohdokas ja hienostunut Arkadinana.”

Suomen Kansallisbaletin vierailu liittyi osaltaan Macaon kulttuurikeskuksen 10-vuotisjuhlallisuuksiin. Samalla vierailu kytkeytyi Hongkongin pääkonsulaatin Finnish Appetizers 2009 -ohjelmaan, jonka tarkoituksena on esitellä Suomea kulttuuritapahtumissa hongkongilaisille ja macaolaisille.

www.ooppera.fi

alkuun







Suomen Ateenan Instituutissa järjestetään antiikin draamaa  käsittelevä kollokvio

Life is a (Greek) Tragedy II
Colloquium 9-10 February 2009
Finnish Institute at Athens
Zitrou 16, 11742 Athens

Those who wish to attend the colloquium are kindly asked to confirm 
their attendance by Thursday 5 February 2009 to:
Sanna-Ilaria Kittelä via e-mail sanna.kittela(at)helsinki.fi

Suomen Ateenan Instituutti

alkuun







Yksin Sateessa? -festivaalille haetaan tanssiteoksia

Yksin Sateessa? tunnetaan soolo- ja duoteoksia esittelevänä uuden tanssin ja improvisaation festivaalina. Vuonna 2002 perustetun festivaalin merkittävimpänä ajatuksena ovat olleet aito vuorovaikutus, improvisaatio,  sen pohtiminen ja jakaminen. Esitysten lisäksi festivaali on tarjonnut kävijöillensä työpajoja, keskusteluita sekä improvisaatiojamit. Tänä vuonna festivaali järjestetään 20.-21.11.2009. Festivaalille valittavien tanssiteosten kriteerinä on hakijan/hakijoiden ammattilaisuus. Lisäksi teosten tulee olla soolo- tai duoteoksia, jotka edustavat nykytanssia, uutta tanssia tai performanssitaidetta. 

Haku päättyy keskiviikkona 25.2.2009.

Hakemuksessa tulee olla:
Tekijä(t), Teoksen nimi + kesto, Kuvaus teoksesta + taiteilijaesittelyt, Tekniset vaatimukset (myös tieto siitä, onko oma valo/äänimies, vai hoitaako järjestävä taho), Tilavaatimukset, DVD/nauhoite teoksesta, Tekijöiden yhteystiedot

Kirjalliset hakemukset voi lähettää joko sähköisesti tai postitse:
pk.aluekeskus(at)elisanet.fi 
Johanna Tähtinen, Tuottaja, Itäinen tanssin aluekeskus/Pohjois-Karjala
Sotku, Suokatu 42/2,  70110 Kuopio

Lue viime vuoden festivaalista: www.itainentanssinaluekeskus.fi/yksinsateessa

alkuun







Pohjoismainen kulttuuripiste tiedottaa:

Liikkuvuustuen hakukierros aukeaa helmikuussa

Vuoden ensimmäinen liikkuvuustuen hakukierros aukeaa 6. helmikuuta 2009. Hakukierroksen alkua lykättiin viikolla ohjelmaan tehtävien muutosten vuoksi.

Hakemuslomakkeet julkaistaan Pohjoismaisen kulttuuripisteen www-sivuilla hakukierroksen käynnistyttyä, jonka jälkeen hakemusta voi alkaa valmistella. www.kknord.org

Hakuajan päättymisajankohta on ennallaan eli hakukierros päättyy 4.3.2009.

alkuun







Kritiikkiportti kokoaa yhteen taidearvosteluja
 
Kesäkuussa 2008 avattu Kritiikkiportti on kaikille avoin portaali, josta löytyy suomalaisten sanomalehtien verkkosivuilla julkaistuja taidearvosteluja. Hakuja voi tehdä taiteen alan mukaan, lehden mukaan ja kriitikon mukaan.

Kritiikkiportin tarkoituksena on vahvistaa ja demokratisoida taiteen, sen kritiikin ja kriitikoiden asemaa sekä taide- ja kritiikkikeskustelua. Kritiikkiportissa julkaistaan kaksi kertaa kuukaudessa pääkirjoitus. Yksittäisiä arvosteluja voi kommentoida sanomalehtien omilla sivuilla.

Kritiikkiporttia ylläpitävät Suomen arvostelijain liitto SARV, Suomen Kulttuurirahasto ja hankkeeseen osallistuvat sanomalehdet. Kritiikkiporttia hallinnoi kuuden henkilön ohjausryhmä, jossa on edustajat Suomen Kulttuurirahastosta, SARVista ja hankkeessa mukana olevista lehdistä.

www.kritiikkiportti.fi


alkuun







AsoloArtFilmFestival XXVIII edition

Teatro Eleonora Duse – Asolo (TV) Italia 28.8.– 6.9.2009
Kilpailukategoriat: Harmony and Territory, Films on Art, Artist’s Biographies, Films on Architecture & Design, Video Art & Computer Art, Productions by Schools of Cinema.
Kilpailuun ilmoittautuminen päättyy 15.5.2009.
www.asolofilmfestival.it

alkuun







Manchester School of Theatre

MA Acting with Piesn Kozla in Poland

A one year full-time course based in Poland. This course focuses on intensive actor training with its source and development in Eastern European theatre training. It involves a total approach to the actors' craft, and includes the physical, vocal and intellectual, co-ordinating them within the individual and sensitising them to working within an ensemble company. The course includes movement, singing, bodywork, rhythm, textwork, harmony, polyphony, acrobatics and the singing body. It culminates in performances in Eastern Europe and the UK. Students will also do a piece of independent work for the MA component. The course is run mainly in Poland, using the facilities of Piesn Kozla, an international company housed in the refectory of a thirteenth-century monastery in Wroclaw.

www.theatre.mmu.ac.uk/courses/ma-acting

MA Movement Practice for Theatre in UK, Poland and USA

A one year full-time postgraduate course.
MA Movement Practice for Theatre is designed to train movement directors and teachers for theatre and for those interested in the practical and academic research of movement. It is a taught programme which offers the opportunity for intensive practical study with leading practitioners from the UK, Poland and Internationally. There is a three day weekly taught programme for the first two terms. The first half of term one includes The Alexander Technique, anatomy, voice, text work, dance and Contact Improvisation. The second half of term one is based in the work of Monika Pagneux led by Annabel Arden. The third term is communication, group work, workshop leadership and teacher training. There are two study visits, one to Poland in term one to work with Piesn Kozla and to USA in term two to work with leading US practitioners.

www.theatre.mmu.ac.uk/courses/ma-movement-practice-for-theatre

Auditions for both MA programmes in Manchester on Feb 2nd and 3rd .
Further auditions will be held throughout the next few months in UK and Europe

Further information from: Niamh Dowling, Head of School of Theatre
n.dowling(at)mmu.ac.uk www.theatre.mmu.ac.uk

alkuun







Teatterin tiedotuskeskus tiedottaa ja tilastoi
ja tukee teatterin verkottumista ja vaihtoa.


Teatterin tiedotuskeskus
Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki
puh. 09-2511 2120, fax 09-2511 2125
www.teatteri.org

Anna palautetta! - Poistakaa nimeni postituslistalta - Lähettäkää tämä tiedote myös osoitteella: lähetä viesti meille.